Peab suunnitteleekin nyt uutta pääkonttoria Pitäjänmäkeen

Peab Oy haluaa varata Helsingin Pitäjänmäessä Vihdintien kupeessa sijaitsevan tontin uutta pääkonttorirakennustaan varten. Yhtiö on siten muuttamassa aiempia suunnitelmiaan, joissa se kaavaili itselleen uutta pääkonttoria Pohjois-Haagaan Hämeenlinnanväylän viereen. Helsingin kaupungin kiinteistölautakunta käsittelee  kokouksessaan torstaina 3. marraskuuta Pitäjänmäen tontin varaamista Peabille.

Lemminkäinen toteuttaa uudisrakennuksen ja muutostyöt palvelukeskukseen Eurajoella

Lemminkäinen rakentaa Eurajoen palvelukeskus Jokisimpukalle lisärakennuksen ja vastaa palvelukeskuksen muutostöistä. Urakan arvo on 6,9 miljoonaa euroa, josta uudisrakentamisen osuus on noin 80 prosenttia ja korjausrakentamisen osuus noin 20 prosenttia. Laajennus kasvattaa palvelukeskus Jokisimpukan tiloja 14 820 kuutiometrillä. Työt käynnistyvät heti ja valmistuvat helmikuussa 2013.

Kauppakeskus Zeppelinin laajennus valmistui Kempeleessä

Kempeleessä sijaitsevan Kauppakeskus Zeppelinin laajennus on valmistunut ja uudistuneet liiketilat avataan yleisölle keskiviikkona 2. marraskuuta. Kauppakeskuksen tilat kasvoivat laajennuksessa yhteensä 8 700 neliömetrillä, josta 4 000 neliötä on Prisman tiloja ja noin 4 700 neliötä uusia erikoiskaupan tiloja. Laajennuksen jälkeen Zeppelinin vuokrattava pinta-ala on 30 150 neliömetriä.

Helsingin Citycenterin toimistotalo sai kultatason Leedin

Kiinteistösijoitusyhtiö Sponda Oyj:n uudelle Helsingin Citycenterin toimistotalolle on myönnetty kultatason Leed-ympäristösertifikaatti. Helsingin ydinkeskustassa sijaitseva kuusikerroksinen toimistorakennus on vuokrattu kokonaisuudessaan Evli Pankki Oyj:lle. Talossa on vuokrattavaa pinta-alaa 4 200 neliötä. Kesällä 2011 valmistunut toimistorakennus nousi paremmin Makkaratalona tunnetun Citycenter-liikekorttelin entisen autokannen tilalle.

Ruduksen kallionlouhintahanke Sipoossa on täysimittaisena kaavan vastainen

Uudenmaan ELY-keskus on antanut lausuntonsa Rudus Oy:n Sipoon Boxin alueelle suunnitteleman kallionlouhintahankkeen ympäristövaikutusten arvioinnista. ELY-keskuksen mukaan hanke olisi täysimittaisena kaavoituksen vastainen. Kiviaineksen louhinnan lisäksi Ruduksen tarkoituksena on ollut käsitellä alueella ylijäämälouhetta noin 100 000 tonnia vuodessa.

Porvoossa toteutetaan jättimäinen 15 kerrostalon yhteinen korjaushanke

Porvoon Ala-Näsin alueella käynnistyy ensi keväänä yhteensä noin 20 miljoonan euron arvoinen kolme asuinosakeyhtiötä käsittävä linja- ja hissisaneerausurakka. Vuosina 1967-1975 rakennetuissa 15 asuinkerrostalossa on yhteensä 640 asuntoa. Jättimäisen saneeraushankkeen on tarkoitus valmistua vuonna 2015. Lemminkäinen ja Talokeskus vastaavat urakasta yhdessä.