Honkarakenne toimittaa kaupunkimökkejä Espoon Leppävaaraan

Espoon Leppävaaraan valmistuu osittain jo ensi kesäksi vapaa-ajan asumiseen suunniteltu ryhmäpuutarha-alue, jonka kakkosvaiheessa rakennettavien mökkien toimittajaksi on valittu Honkarakenne Oyj. Yhtiö toimittaa Säterinniityn alueelle kaikkiaan 18 selkeää arkkitehtuuria edustavaa 25-neliöistä Honka-kaupunkimökkiä.

Jyväskylä sai vuoden 2014 Asuntomessut

Osuuskunta Suomen Asuntomessut ja Jyväskylän kaupunki allekirjoittivat tänään 6.4. puitesopimuksen vuoden 2014 Asuntomessujen järjestämisestä Jyväskylässä. Messualueena toimii Äijälänrannan kaava-alue,joka sijaitsee Jyväsjärven itärannalla, noin 5 kilometrin päässä keskustasta. Kyseessä on kestävän kehityksen mukainen täydennysrakentamiskohde, jonne rakennetaan messuille 38 omakotitaloa, rivitalo, pienkerrostalokortteli ja Jyväsjärven rantaan tuleva 12-kerroksinen tornitalo. Alueelle rakennetaan vielä myöhemmin kerrostaloja.

Kansallismuseoon rakennetaan maanalaisia vastaanotto- ja huoltotiloja

Suomen Kansallismuseon tontille maan alle louhitaan vastaanotto- ja huoltotiloja. Kalliotiloihin sijoitetaan muun muassa erilaista varastotilaa, näyttelyteknistä säilytys- ja pakkaamotilaa sekä konservointilaitoksen tarvitsemia karanteeni- ja pakastustiloja. Kalliotila varustetaan myös Kansallismuseon esineistön suojaksi kriisiaikojen varalta. Kalliotilojen rakentamisen tilaajina toimivat Museovirasto ja Senaatti-kiinteistöt. Urakoitsija on Lemminkäinen Infra Oy. Jo käynnissä olevat louhintatyöt valmistuvat kesään 2011 mennessä.

Jyväskylän Technopolikseen Ruukin ensimmäiset energiapaalut

Jyväskylään rakennettavan Technopolis Innova 2 -toimitalon perustuksiin on valittu maaenergiaa hyödyntävät energiapaalut. Ruukin teräspaalut toimivat samalla sekä rakennuksen perustuksena että energiaa keräävinä energiapaaluina. Rakennus on suunniteltu energialuokkaan B, ja sille haetaan Leed-sertifikaattia. Kohteen rakennusurakoitsijana toimii NCC Rakennus Oy.

Maanalainen monitoimitila suunnitteilla Helsingin Töölönlahdelle

Helsingissä on valmisteltu asemakaavan muutosta, joka mahdollistaa maanalaisten monitoimitilojen rakentamisen Töölönlahden puiston eteläosaan. Maan alle on tarkoitus sijoittaa kulttuuriin, opetukseen, näyttelyihin, kokouksiin tai ravintola- ja kahvilatoimintaan sopivia tiloja. Helsingin kaupunkisuunnittelulautakunta hyväksyi kaavamuutosluonnoksen kokouksessaan torstaina 31.3.

Lemminkäinen rakentaa Yaralle toimitiloja Siilinjärvelle

Lemminkäinen on tehnyt lannoitetuottaja Yara Suomi Oy:n kanssa sopimuksen kaivoslouhintaa palvelevien toimitilojen rakentamisesta Yaran Siilinjärven tehtaiden fosfaattikaivokselle. Lemminkäisen urakan yhteisarvo on 13,5 miljoonaa euroa. Rakennustyöt käynnistyvät välittömästi, ja rakennukset valmistuvat maaliskuussa 2012.