Kokeile kuukausi maksutta

Rakentaminen on vaativa laji. Periaatteessa yksinkertaisesta ja helposta rakennustyöstä muodostuu haasteellinen kokonaisuus, koska lähes poikkeuksetta ammattirakentamisessa hankkeessa ovat osallisena suuri joukko ihmisiä ja persoonia, eri hankevaiheita, isot rahat, uudet tekniikat, tiivis aikataulu, taloudelliset paineet, tiedonvälityksen tarve ja niin edelleen. Toisaalta, on ilahduttavaa nähdä miten henkilöt ovat innostuneet työstään rakennusten hyväksi. Erityisesti nuoret ovat pystyneet yhdistämään modernit työvälineet, nykykommunikaation keinovalikoiman ja suomalaisen rakentamisen. Näin on ainakin rakennuttajatoimistossa.

Rakennuttajatoimisto Valvontakonsultit Oy vastaa yli sadasta hankkeesta samaan aikaan. Näissä on moneksi. Osa hankkeista on kiivaimmassa rakentamisen vaiheessaan ja tekemisen meininki on käsin kosketeltavissa. Ollaan niin vasaraa ja naulaa. Oman tekemisen jälki näkyy heti. Joissakin hankkeissa taas aloituskokous on juuri saatu pidettyä ja suunnitelmat ovat hyvää vauhtia implementoitumassa tekijöiden muistiin. Toiset hankkeet ovat vasta alussa ja niissä eletään tarvemääritys tai hankesuunnitteluvaihetta.

Koulukuvat

Rakennustyönvalvoja Joni Hovisilta valvoo Helsingin Töölössä ruotsinkielisen koulun korjauskohdetta. Tässä kohteessa vaaditaan hyvää dokumentaatiota ja virheetöntä valmistumista ennen koulujen alkua.

TYÖMAAVALVONNASSA SOPIMISEN KULTTUURI VAATII AMMATTITAITOA

”Työmaavalvojan tärkein tehtävä on valvoa sopimuksen mukaista toteuttamista tilaajan edunvalvojana. Valvoja valvoo työn laatua, arvio hankkeen aikataulullista etenemistä ja tarkistaa materiaalien ja toteutuneiden kustannuksien oikeellisuutta”, tiivistää työmaavalvoja Joni Hovisilta.

Työmaavalvonnan edetessä rakentamisessa syntyy pieniä sopimuksia koko ajan. Kun rakentamisvaiheessa huomataan, että suunnitelmat eivät olekaan parhaat mahdolliset tai sopimuksen mukainen toteutus olisi epätaloudellista, tarvitaan tarkentavia tai vaihtoehtoisia suunnitelmia ja niistä sopimista. Valvojan tehtävänä on kanavoida nämä työmaan tyypillisesti lisä- ja muutostöiksi kutsutut sopimusmuutokset niin, että ratkaisuja hakeva sopimisenkulttuuri säilyy koko hankkeen ajan. Pieniltäkin tuntuvat asiat tulee olla kirjallisesti sovittuna tavalla tai toisella. Nykyajan työvälineillä työ onnistuu vaivatta kun asenne erilaisia kommunikaatiotapoja ja -välineitä kohtaan on mutkaton. Rakennuttajakonsultti käyttää projektinjohdossa ja työmaavalvonnassa hyväkseen moninaisia johtamisen ja dokumentoinnin välineitä. Sopimisen kulttuuri on läsnä koko ajan. Hankkeen tiedot dokumentoidaan järjestelmällisesti eri vaiheista ja säilytetään vähintään 10 vuotta.

”Aina sitä itsekin toivoisin, että epäkohdat tulisi nostettua aikaisemmin esille ja tehdystä työstä olisi paremmin tehty dokumentointi. Toisaalta on hyvä, että ne huomataan rakentamisvaiheessa eikä käyttöönoton jälkeen. Millään yhdellä ohjelmistolla tai valvontatekniikalla ei työmaavalvontaa voi menestyksekkäästi tehdä vaan pitää käyttää erilaisia keinoja ja toimintatapoja eri hankkeisiin ja sidosryhmiin. Tuntuu, että valvoja on entistä enemmän kaikkia osapuolia palveleva henkilö, joka pyrkii saamaan kokonaisuuden sujuvaksi. Yllätyksistä ja muutoksista huolimatta”, sanoo työmaavalvoja Hovisilta.

Hyvän valvojan periaate on vanha tuttu hokema ”Sovitaan mitä tehdään, tehdään mitä sovitaan”.

Lisää rakennuttamisesta ja työmaavalvonnasta voi katsoa www.valvontakonsultit.fi

PALVELUA TOTTAKAI!

OLYMPUS DIGITAL CAMERA

Valvontakonsultit Oy:n tuore asiakkuuspäällikkö Eero Pulkkinen tietää miten asiakkuuksia hoidetaan: ”Rakennuttajakonsultointi on mitä suurimmassa määrin palveluliiketoimintaa”.

”Tilaajalle on monesti helpompaa, kun mukana on rautainen ammattilainen, jonka ainoa tarkoitus on ajaa puolueettomasti tilaajan asiaa ja näin varmistaa projektin onnistuminen”, Eero Pulkkinen toteaa.

Loppujen lopuksi kyse on kuitenkin palveluliiketoiminnasta. Jo ennen projektia varmistetaan yhdessä tilaajan kanssa projektin kannattavuus ja pohditaan sen vaikutus rakennuksen myöhempään elinkaareen. Samoin itse projektin aikana varmistetaan, että tämä ajatus välittyy kirkkaana urakoitsijoille ja lopputulos on paras mahdollinen. ”Kokonaisvaltaisella suunnitelmasta harjakorkeuteen -palvelulla varmistamme toisaalta itsellemmekin hyvän maineen ja työtä jatkossa”, Pulkkinen jatkaa.

PIENILLÄ SÄÄSTÖILLÄ KÄSIKSI SUURIIN KUSTANNUKSIIN

”Näen aivan liian usein, että rakennuttajakonsultti kytketään hankkeeseen liian myöhään tai liian pienellä työmäärällä. Ajatellaan, että säästetään konsultin tai suunnittelijan työmäärässä ja todellisuudessa se materialisoituu rakentamisen tai käytön aikana mahat muljauttavana kustannuksena”, lataa monta rakennushanketta sivusta seurannut Vesa Koskelainen.

Edelleenkin tilaajien ja kiinteistönomistajien tulisi käyttää enemmän neuvonantopalveluja. Rakennuttamis- ja valvontatehtäviä toteuttavat yleensä rakennuttamis- ja kiinteistöalan ammattilaiset, jotka ovat toimineet rakentamisen tuotannon tai suunnittelun parissa ennen siirtymistään rakennuttajakonsultiksi. Heidän kokemispohjansa tuo varmuutta ja lisäarvoa asiakkaan rakentamisen investointiin. Haastavat ja monisäikeiset rakennushankkeet vaativat paneutumista ja yksityiskohtien tarkastamista ja kirjaamista. Rakennuttajakonsultin käyttö tuo asiakkaalle säästöjä, koska varsinaisesta ydintoiminnasta ei tarvitse irrottaa omaa henkilökuntaa tekemään yksityiskohtaisia rakennuttamis- tai valvontatehtäviä, jotka eivät kuulu asiakkaan ydinosaamiseen. ”Alaa ja kiinteistökehityshankkeita seuranneena, parhaiten menestyvät ne hankkeet, joissa tilaajan edustaja tuntee rakennuttamisen- ja työmaavalvonnan tehtäväkentän ja toimii suurten linjojen johtajana. Lisäksi hän käyttää investoinnin varmistamiseen rakennuttajatoimiston hands on -projektipäälliköitä ja työmaavalvojia. Tällä kombolla varmistetaan hankkeeseen parhaat mahdolliset suunnittelun ja tuotannon resurssit”, sanoo Koskelainen.

”Erityisesti suunnittelun ohjauksessa ja jokapäiväisessä ennakoivassa työmaavalvonnassa tuotetaan monin verroin säästöjä itse rakennuttajatoimiston kustannuksiin nähden, jotka ovat keskimäärin noin 2—4% hankkeen kustannuksista. Rakennuttajakonsultin osaamisen käyttämättä jättäminen tuo varsin pienet säästöt mutta voi realisoitua merkittävinä kuluina, joiden toteaminen jälkeenpäin on usein helppoa”, muistuttaa Koskelainen.

 

Valvontakonsultit-ylapalkki

Viimeisimmät näkökulmat