Kokeile kuukausi maksutta

Älykkäät ratkaisut tulevat vesihuoltoon

Konsulttiyhtiö FCG:n Tampereen aluetoimiston johtaja Jani Sillanpää siirtyi uuteen tehtävään, kun hänet nimitettiin koko yhtiön vesihuolto-tulosalueen johtajaksi. Noin puolet vesihuolto-tulosalueen runsaan 50 hengen organisaatiosta työskentelee Helsingissä ja loput aluetoimistoissa eri puolilla maata.
Vesihuolto-tulosalueen palveluihin kuuluu jäte- ja puhdasvesipuolen verkostojen ja laitosten sekä hulevesien hallinnan suunnittelu. Lisäksi sen palveluihin sisältyvät vesihuollon älykkäät tietojärjestelmät.

”Siirtoviemäröintihankkeet vähenevät. Samoin laitosten uudisrakentaminen ja laajennukset vähenevät, ja painopiste siirtyy uuden rakentamisesta saneerauksiin sekä laitos- että verkostopuolella”, Sillanpää toteaa.

”Tähän asti jätevedenpuhdistamoilla on tehostettu orgaanisen aineen ja ravinteiden poistoa jätevesistä. Seuraavaksi huomio kiinnittyy lääke- ja hormonijäämiin sekä jätevesien desinfiointiin.”

Tulevaisuuden iso asia on Smart Water eli älykkäät vesihuollon ratkaisut. Siinä vesihuollon eri tietojärjestelmät keskustelevat keskenään ja dataa yhdistämällä ja jalostamalla tuotetaan uutta informaatiota, joka tukee tiedolla johtamista.
FCG:n vesipuolen FCGsmart-tiimi perustettiin vuonna 2013.

”Erilaiset web- ja mobiiliratkaisut tarjoavat aivan uudenlaisia mahdollisuuksia esittää, analysoida, jakaa ja kerätä dataa. Tietoa voidaan käyttää jakelujärjestelmien optimoinnissa, jotta asiakkaiden tyytyväisyys lisääntyisi ja operointi- ja käyttökustannukset alenisivat.”

Älykkäitä tietotekniikan mahdollisuuksia hyödyntäviä ratkaisuja tarvitaan paitsi vesihuollossa myös esimerkiksi muissa infraverkoissa, kaivoksilla ja teollisuudessa.

Jani Sillanpää

  • Syntynyt 1975 Helsingissä
  • Ympäristötekniikan insinööri Hämeenlinnan ammattikorkeakoulusta 1998
  • Filosofian maisteri ympäristötieteiden ja -teknologian alalta Jyväskylän yliopistosta 2003
  • FCG vesihuoltoalueen johtaja 1.5.2014 alkaen
  • Aiemmat työpaikat: FCG:n Tampereen aluetoimiston päällikkö, Airix-ympäristö Oy, Tritonet Oy
  • Harrastaa perhokalastusta Norjan lohijoilla

 

Teksti ja kuva: Matti Valli

Viimeisimmät näkökulmat