Kokeile kuukausi maksutta

Byggmax haluaa lisää yritysasiakkaita

TOAS Patrik ForsströmRautakauppaketju Byggmax on laajentanut Suomessa yritysasiakkaiden palveluihin. Patrik Forsström aloitti vuodenvaihteessa yritysmyynnin myyntipäällikkönä.
”Olemme vuosien varrella saaneet paljon yhteydenottoja yrityksiltä, tällaista palvelua on meiltä toivottu ympäri Suomea. Vaikka olemmekin pääpainoisesti keskittyneet kuluttaja-asiakkaisiin, yritykset ovat aina olleet tervetulleita meille. Jatkossa palvelemme yrittäjiä erillisen resurssin ja toimintamallin kautta, jotta pystymme tarjoamaan heille parhaan mahdollisen palvelukokemuksen”, Forsström kertoo.
Forsström on ainoa Suomen Byggmaxin organisaa tiossa, joka keskittyy vain yritysasiakasmyyntiin ja siihen liittyvien konseptien kehittämiseen. Hänen tehtävänsa on palvella yritysasiakkaita, jos heillä on jotain erityistä kysyttävää tai toiveita myymälästä saadun tiedon lisäksi. Kysymykset voivat koskea esimerkiksi hintoja, tiliasioita tai tuotteita.
Forsströmin mukaan Ruotsissa Byggmaxin yritysmyynti on toiminut hyvin jo parin vuoden ajan. Konsepti on siten myös todettu toimivaksi asiakkaiden keskuudessa, mikä antaa hänestä loistavat lähtökohdat toiminnan käynnistämiselle myös Suomessa. ”Yritysasiakkaiden määrä on meillä ollut suhteellisen alhainen. Vankka aikomuksemme on nostaa määrää reilusti.”
Yrityspuolelta Byggmax on erityisesti ottanut kohderyhmäkseen pienet, muutaman hengen kokoiset rakennusalan yritykset, jotka eivät perinteisesti ole olleet rautakauppaketjujen kohderyhmien keskiössä. Forsströmin mukaan Suomessa on noin 200 000 pk-yritystä, ja niistä noin 30 prosenttia on rakennusalaan keskittyneitä toimijoita. Mahdollisuuksia siis riittää.
”Tarkoitus oli aloittaa ensin Etelä-Suomesta vuodenvaihteessa ja laajentaa toimintaa vähitellen. Kysyntä on kuitenkin ollut niin kova, että teemme yrityskauppaa jo Lappia myöten.”
Byggmaxilla on Suomessa 13 myymälää, joista jokainen työllistää 6–12 henkeä. Hallinto sisältää Forsströmin lisäksi maajohtajan, aluejohtajan ja konseptivastaavan.

  • Patrik Forsström
  • Syntynyt Loviisassa 1989, asuu Helsingissä
  • Opiskelee työn ohessa kansainvälisen kaupan MBA-tutkintoa ammattikorkeakoulu Arcadassa
  • Logistiikan tradenomi, ammattikorkeakoulu Arcada, 2012
  • Yritysmyynnin myyntipäällikkö, Byggmax, 1.1.2017–
  • Myymäläpäällikkö Espoon myymälässä, Byggmax, 5/2013–12/2016
  • Myyjä, Byggmax Porvoo, 2011–
  • Harrastaa salibandyä, frisbeegolfia, pyöräilyä

Teksti: Merja Mannila

Viimeisimmät näkökulmat