Kokeile kuukausi maksutta

Jan Pawli vie Granlundin Kiinaan ja Lähi-itään

Jan PawliJan Pawli on tehnyt koko uransa ajan töitä ulkomailla ja vienyt suomalaista osaamista esimerkiksi Pohjoismaihin ja Venäjälle. Seuraavaksi vuorossa ovat Kiina ja Lähi-itä.

Elokuussa työnsä aloittaneella Granlundin uudella kansainvälisen liiketoiminnan johtajalla on edessään missio, jonka tuloksena esimerkiksi kiinalaiset ja qatarilaiset kiinteistönomistajat voivat säästää rahaa.

”Viennissä kärkenämme on ohjelmistomme. Niiden avulla kiinteistönomistajat voivat lisätä rakennustensa energiatehokkuutta ja hallita sekä ohjata kiinteistöjensä ylläpitoprosesseja”, Pawli kertoo.

Hän uskoo, että kehittyvillä markkinoilla on pula Granlundin tarjoamasta osaamisesta. Kiinassa ja Lähi-idässä on viime vuodet keskitytty rakentamiseen, joten esimerkiksi energiatehokkuusasiat ovat jääneet rakentamisbuumin jalkoihin. ”Rakennusten keski-ikä siellä on kuitenkin jo noin 30 vuotta. Samaan aikaan energian hinta ja ylläpitokustannukset nousevat koko ajan, joten omistajille syntyy intressi saada aikaan säästöjä.”

Vientikaupassa pitää luottaa itseensä. ”Maailmalla pitää tietää tarkkaan mitä tekee ja olla nopea. Kilpailu on niin kovaa. Lisäksi pitää tuntea kohdemaan kulttuuri ja bisnestavat. Me teemme työtä tiiminä, sillä yksi mies ei sotaa voita.”

Matkapäiviä reissumiehelle kertyy noin 100–150 vuodessa. Seuraavan kahden viikon ohjelma on tyypillinen. ”Ensin torstaina Tukholmaan, lauantaina Pekingiin ja keskiviikkona takaisin. Seuraavana lauantaina Qatariin ja Dubaihin. Sieltä taas seuraavalla viikolla kotiin Espooseen.”

Jaksamista auttavat tarkat reissurutiinit. Viime vuonna Pawli istui 135 kertaa lentokoneessa. ”Elän aika askeettista elämää matkoilla. Menen aikaisin nukkumaan. Joka aamu teen meditointiharjoitukseni ja joogaan. Syön hyvän aamiaisen. Töiden jälkeen urheilen ja syön terveellisesti.”

  • Jan Pawli
  • Syntynyt 1971, Karhula
  • Valtiotieteiden maisteri (pääaine kansantaloustiede), Åbo Akademi, 1997
  • Granlund, johtaja, kansainvälinen liiketoiminta, 1.8.2015 alkaen
  • Itella Logistics, liiketoimintajohtaja, Skandinavia, 2013–2015
  • Itella Logistics, johtaja, kansainvälinen myynti, 2007–2013
  • 2ndhead Oy, myynti- ja markkinointijohtaja, 2006–2008
  • GoodMood Productions, kansainvälinen myynti- ja markkinointijohtaja, 2004–2006
  • Basware, liiketoimintajohtaja, Skandinavia, 1999–2004
  • Naimisissa, uusioperheessä neljä lasta
  • Harrastukset: meditointi, jooga, liikunta, purjehdus

Teksti: Johanna Aatsalo, johanna.aatsalo@sanoma.com

Viimeisimmät näkökulmat