Kokeile kuukausi maksutta

”Julkisivuyhdistys tarvitsee lisää arkkitehtejä”

TOAS Toni PakkalaDiplomi-insinööri Toni Pakkala on nimitetty Julkisivuyhdistyksen puheenjohtajaksi vuoden 2017 alusta alkaen. Pakkala on toiminut yhdistyksen hallituksessa vuodesta 2015.
Edellinen puheenjohtaja Mikko Tarri ehdotti Pakkalaa puheenjohtajaksi keskittyessään itse yksikönjohtajan tehtäviin A-Insinöörit Suunnittelu oy:ssä.
Pakkala työskentelee Tampereen teknillisellä yliopistolla (TTY) tohtorikoulutettavana ja projektipäällikkönä sekä Insinööritoimisto Renovatek oy:ssä erikoisasiantuntijana. Hänen väitöskirjansa käsittelee rakennuskannan sopeutumista ilmastonmuutokseen, ja sen on tarkoitus valmistua tämän vuoden aikana.
“Yliopistolta ei saa kenttä- eikä suunnittelukokemusta. Näitä haen suunnittelutoimistosta. Julkisivuyhdistyksen toimintaan halusin mukaan, koska kaikki työtehtäväni ovat liittyneet julkisivuihin ja korjausrakentamiseen.”
Julkisivuyhdistys on perustettu vuonna 1995 edistämään ja kehittämään julkisivujen esteettistä sekä teknistä rakennustapaa. Sen jäseninä on teollisuus-, urakoitsija- ja suunnitteluyrityksiä sekä tutkimuslaitoksia, rakennuttajia ja kiinteistönomistajia.
“Tällä hetkellä yhdistyksemme on vetäjänä julkisivujen ja parvekkeiden talvikorjausohjeen kirjoittamisessa. TTY:llä kirjoitettavan ohjeen laatimisessa on mukana 21 yritystä sekä Rakennustuotteiden Laatu Säätiö.”
Suomalaista rakentamista arvostellaan Pakkalan mukaan toisinaan siitä, että uudet talot näyttävät samalta.
“Kyllä tässä parannettavaa on, vaikka asia menee eteenpäin koko ajan. Tarvitsisimme yhdistykseen lisää arkkitehtejä tuomaan näkemystä estetiikasta. Vaatii myös julkisivutoimittajilta töitä, että saadaan materiaaleja, joilla arkkitehdit pystyvät toimimaan entistä vapaammin. Toisaalta julkisivumateriaalien valintaa ohjaa usein raha.”

  • Toni Pakkala
  • 32-vuotias
  • Kotoisin Saarijärveltä, asuu ja työskentelee Tampereella
  • Diplomi-insinööri, Tampereen teknillinen yliopisto (TTY), 2010
  • Erikoisasiantuntija, Insinööritoimisto Renovatek, 2016–
  • Tohtorikoulutettava, Tampereen teknillinen yliopisto (TTY), 2012–
  • Rakenteiden elinkaaritekniikan projektipäällikkö, TTY, 2010–
  • Tutkija, TTY, 2010–2012
  • Tutkimusapulainen, TTY,2008–2010
  • Jauhetyöntekijä, Kiilto, 2006–2008
  • Tehdastyöntekijä, Soklex, 2003–2005
  • Luottamustehtävä: Julkisivuyhdistys ry, puheenjohtaja, 2017–
  • Perhe: kihlattu
  • Harrastukset: hiihto, lenkkeily, pallopelit

Teksti: Maria Huusko

 

Viimeisimmät näkökulmat