Kokeile kuukausi maksutta

Kimmo Liukkonen palasi talotekniikan pariin

Quattro Mikenti Group Kimmo LiukkonenKimmo Liukkonen palasi takaisin talotekniikkaurakoinnin pariin, kun hän aloitti 23.3.2015 Quattro Mikenti Group Oy:n toimitusjohtajana. Hänellä on pitkä kokemus talotekniikka-alalta. Väliin mahtui pesti tuotetoimittaja Kaukomarkkinoiden vt. toimitusjohtajana.
”Tulin Kaukomarkkinoiden hallitukseen jo aiemmin. Siirryin yrityksen väliaikaiseksi toimitusjohtajaksi, kun edellinen toimitusjohtaja lähti. Jatkan varsinaisen leipätyöni ohella hallituksessa”, Liukkonen kertoo.
Liukkonen sanoo palanneensa mielellään talotekniikka-alalle. Tekninen rakentaminen on aina ollut lähellä hänen sydäntään. Keskustelut Quattro Mikenti Groupin pääomistaja Henri Juvan kanssa vakuuttivat miehen. Aiemmin toimitusjohtajana toiminut Juva siirtyi hallituksen puheenjohtajaksi.
”Quattro Mikenti Group eroaa muista alan toimijoista. Toimintamalli on kiinnostava, sillä tytäryhtiöiden vetäjät ovat myös omistajia.”
Konserniin kuuluu kahdeksan tytäryritystä Suomessa, Pietarissa ja Moskovassa. Yhtiöt ovat erikoistuneet varsin kapeille segmenteille, mitä Liukkonen pitää hyvänä. Tekniikka monimutkaistuu, joten erikoistumalla voidaan saada tehokkuutta.
Konsernin liikevaihto oli vuonna 2014 noin 64 miljoonaa euroa ja operatiivinen tulos noin kolme miljoonaa. Liukkonen pitää vuotta kohtuullisena markkinoihin nähden.
”Markkinatilanne jatkuu haastavana. Iso kysymys on, miten toimia eri tavalla kuin muut, koska erikoistumalla voi menestyä. Toinen kysymys on, miten asiakaspalvelu saadaan pidettyä niin hyvänä, että olemme houkutteleva kumppani.”
Liukkosen mukaan markkinatilanne luo tilaa myös yritysostoille. Monella alan pienellä perheyrityksellä on edessään mietinnän paikka, kun jatkajaa ei ole.

  • Kimmo Liukkonen
  • Syntynyt 10.8.1965 Sysmä
  • Naimisissa, kuusi lasta uusioperheessä
  • Lvi-insinööri, Helsingin tekninen oppilaitos, 1989
  • Diplomi-insinööri, energiatekniikka ja teollisuusautomatiikka, Teknillinen korkeakoulu, 1999
  • Quattro Mikenti Group Oy:n toimitusjohtaja, 23.3.2015–
  • Kaukomarkkinoiden vt. toimitusjohtaja 27.10.2014–
  • EMC Talotekniikan toimitusjohtaja 1.9.2010–4.3.2014
  • Työskennellyt talotekniikka-alan johtotehtävissä myös YIT Kiinteistötekniikalla ja ABB:llä
  • Harrastaa mökkeilyä, veneilyä, pyöräilyä, golfia, metsästystä

Teksti ja kuva: Merja Mannila, merja.mannila@sanoma.com

Viimeisimmät näkökulmat