Ramboll alkaa myydä digitaalisia palveluita

TOAS ino Mensonen Tekniikan lisensiaatti Aino Mensonen on nimitetty Ramboll Finlandin digitaalisten palveluiden ja innovoinnin palvelupäälliköksi 18. tammikuuta alkaen. Rakennusala on Mensoselle toistaiseksi tuntematon, digitalisaatiosta naisella sen sijaan on runsaasti kokemusta.
”Työni on koskenut digitalisaatiota siitä lähtien, kun KCL integroitiin VTT:hen vuonna 2010. KCL:llä tein metsäteollisuudelle käyttäjälähtöistä tutkimusta, VTT:llä tutkimus laajeni digitaalisiin palveluihin. Lähdin VTT:ltä toteuttaakseni tutkimiani asioita käytännössä. GS-Hydrossa ei kuitenkaan ollut taloudellisesti mahdollista kehittää digitaalisia palveluita, joten hain Rambollille töihin.”
Mensonen toimii Rambollin Urban-sektorilla eli kaupunkisuunnittelun ja liikenteen parissa. Tavoitteena on, että ensi vuoden alusta alkaen yritys myy digitaalisia palveluita.
”Haluamme integroida digitaalisen palvelukehityksen vahvaan osaamiseemme liikenteestä ja kaupunkisuunnittelusta. Rambollin palveluna voi jo käyttää hahmontunnistukseen perustuvaa reaaliaikaista liikennedataa. Rambollilla on vuosien kokemus tie-, rata- ja meriliikenteen datan kehittämisestä sekä jakamisesta avoimen digitraffic-rajapinnan kautta.”
Mensonen ei halua paljastaa tulevista palveluista vielä kovin paljon.
”Sanotaan vaikka näin, että omistamamme dronet voisivat kuulua jonkin digitaalisen palvelun mahdollistajiin. Teknologia yleisestikin on mahdollistaja, mutta tarpeiden tunnistaminen ja niiden huomioon ottaminen palvelukehityksessä luo pohjan kestävälle liiketoiminnalle.”

  • Aino Mensonen
  • 45-vuotias
  • Kotoisin Kauniaisista ja asuu siellä, työskentelee Espoossa
  • Tekniikan lisensiaatti, automaatio- ja systeemitekniikka, Teknillinen korkeakoulu, 1999
  • Diplomi-insinööri, puunjalostustekniikka, Teknillinen korkeakoulu, 1996
  • Palvelupäällikkö, Digitaaliset palvelut ja innovointi, Ramboll Finland oy, 2017–
  • Kehityspäällikkö, Digitaaliset liiketoimintamallit, GS-Hydro oy, 2016–2017
  • Johtaja, innovaattori, erikoistutkija, VTT, 2015–2016
  • Projektipäällikkö, erikoistutkija, VTT, 2011–2015
  • Tutkija, VTT, 2010–2011
  • Harrastukset: tanssi, klarinetin soitto

Teksti: Maria Huusko
Kuva: Ramboll Finland