Kokeile kuukausi maksutta

80-luku oli Rakennuslehdelle ja rakentamiselle hullun kasvun aikaa

1980-luku oli Rakennuslehdellekin hullun kasvun aikaa. Vahva talous turvasi riippumattomuuden silloin, kun teollisuus uhkasi poliittisten kytkentöjen paljastamisesta kymmenien miljoonien markkojen korvausvaatimuksella. Lehti valitsi aikoinaan myös alan suurimmat vaikuttajat. Katso lista ja perustelut.

Päätoimittaja Tola Toivinen sai ennen eläkkeelle lähtöään läpi toiveensa siirtää kustannustoiminta osakeyhtiölle. Rakentajain Tiedotus ry:n toiminta lopetettiin ja tilalle perustettiin 6.6.1980 Suomen Rakennuslehti Oy.

993119_

RIL:n edustajana kokouksessa oli nuori Ilpo Kokkila. Hän osallistui myös hallituksen ideapalavereihin.

Rakennuslehti 80-luvulla

Rakennuslehden 80-luvun historia perustuu vanhoihin lehtiin sekä hallituksen ja toimitusneuvoston kokousten pöytäkirjoihin. Niiden tietoja on täydennetty valikoiduilla haastatteluilla. Toimitus joutui välillä taistelemaan riippumattomuudestaan. Hyvän journalismin merkitys ymmärtettiin kuitenkin omistajajärjestöissä ja tutkivaan journalismiin jopa kannustettiin. Rakentamisen laatu oli edelleen sisältökeskustelujen ykkösasia.

Seppo Mölsä

 

Käytännössä muutos ei ollut iso, sillä yhtiökin oli yhdistyksen tavoin yleishyödyllinen eli voittoa tuottamaton. Mahdollinen ylijäämä oli tarkoitus käyttää jatkossakin lehden kehittämiseen ja tilaushintojen pitämiseen matalana.

Keskusteluja käytiin myös Rakennusinsinöörit ja -arkkitehdit RIA:n osakkuudesta. RIA sai välisopimuksella vuonna 1982 kaksi paikkaa lehden hallituksessa ja vuonna 1985 se tuli osakkaaksi 20 prosentin osuudella.

Tola Toivinen oli hoitanut sekä päätoimittajan että toimitusjohtajan tehtäviä. Nyt nämä tehtävät päätettiin jakaa.

993118_Viidestä päätoimittajan tehtävää hakeneesta ei valittu kuitenkaan ketään vaan vt. päätoimittajaksi kutsuttiin lehden toimittaja Heikki Ranssi. Pian hänen tehtävänsä vakinaistettiin.

Toimitusjohtajan paikkaakaan ei täytetty, koska sitä ennen haluttiin selvittää Rakennuslehden asema ja mahdollisuudet selviytyä kilpailussa Rakennusteollisuusliiton julkaiseman lehden kanssa, joka oli muuttanut nimensä Rakennustyönantajasta Rakennustuotannoksi. Rakennuslehden perustajiin kuulunut Pentti Moisio Rakennusmestarien keskusliitosta nimitettiin vt. toimitusjohtajaksi.

Ilmoitusmyyjä Mikko Stenhäll irtisanoutui, mutta suostui jatkamaan, kun hänet nimitettiin myyntipäälliköksi. Vuonna 1983 hänet nimitettiin markkinointipäälliköksi ja vuonna 1984 toimitusjohtajaksi. Hänen toimitusjohtajauransa jäi kuitenkin vain kahden vuoden mittaiseksi.

Hetken aikaan RIA:lla oli Rakennuslehdessä ’värisuora’: hallituksen puheenjohtajana oli Antti Salonen, toimitusjohtajana Mikko Stenhäll ja päätoimittajana Heikki Ranssi. Tämä aiheutti jonkin verran keskustelua muissa järjestöissä.

Lukijoita haluttiin lisää

Rakennuslehden levikki oli noin 23 000. Tilaajista liittoihin kuuluvia rakennusmestareita oli 15 000, rakennusalan diplomi-insinöörejä 4000 ja rakennusinsinöörejä ja rakennusarkkitehteja 3700 kappaletta. Yksittäisiä tilaajia oli lähes tuhat.

Tilaajamäärää haluttiin edelleen kasvattaa. Lehteä tarjottiin Suomen arkkitehtiliitto Safan ja Suomen LVI-yhdistyksen tilattavaksi, mutta tuloksetta. Safan pääsihteeri kannatti yhteistyötä, mutta hän ei saanut liittoa sen taakse. Sen paremmin ei käynyt neuvotteluissa Rakennuslehden ja Rakennustuotannon yhdistämiseksi. Tämä järjestely kypsyi vasta vuosikymmenen lopulla.

Rakennuslehti sai 1980-luvun alussa yli 90 prosenttia tuloistaan ilmoitusmyynnistä, mikä teki siitä haavoittuvan mainosmarkkinoiden muutoksille. Mikko Stenhällin mielestä levikkimarkkinointi järjestöjen ulkopuolelle oli tärkeää.

”Tavoitteena pitää olla, että Rakennuslehti on rakennusalan intressiyrityksissä selvästi luetuin, tunnetuin ja arvostetuin rakennusalalle suunnattu uutisammattilehti. Lehti ei voi kasvattaa tilaajakuntaansa ilmaisjakelulla, kuten Rakennustuotanto. Ilmaisjakelu ei tuo arvostusta eikä arvovaltaa. Maksavat tilaajat myös motivoivat ja ”pakottavat” toimituksen tekemään parempaa lehteä”, hän linjasi.

Rakennuslehteen palkattiin levikkipäällikkö, mutta valinta osoittautui epäonnistuneeksi ja työsuhde purettiin jo vuoden kuluttua.

Plussat syntyivät teemalehdiksi

Ilmoitusmyynnin tasaamiseksi vuonna 1984 perustettiin Rakennuslehti Plussat eräänlaisiksi kuukausilehdiksi, jotka keskittyivät yhteen teemaan.  Ahkeruutta kuvaavasta muurahaisesta tuli näiden teemalehtien tunnus.

muurahaiset

Ensimmäisenä aloitti Suurimmat rakennusliikkeet Plussa. Suurimpien yritysten laskutustiedot lehti oli kertonut jo 15 vuotta.

Lukijatutkimuksessa rakennusmateriaalit, energia-asiat, työmaat ja korjausrakentaminen kiinnostivat lukijoita eniten. Korjausrakentaminen nostettiinkin yhden Plussan aiheeksi, sillä näköpiirissä oli jo, että 1960-70-lukujen laadultaan heikko rakentaminen toisi valtaisan korjausrakentamisen tarpeen.

Korjaamisen osuus oli 20 prosenttia talonrakentamisesta ja vuoteen 2000 mennessä sen odotettiin nousevan 35 prosenttiin. Tämä arvioi osoittautui turhankin varovaksi.

Toimittajien ammattitaitoon panostettiin

Marraskuussa 1980 oli toimittajien lakko. Toimittajan vähimmäispalkka oli tuolloin 3600 markkaa kuussa, mutta kokeneille maksettiin 5000-6000 markkaa. Toimittajien palkankorotus oli tarpeen, sillä Rakennuslehdellä oli ollut vaikeuksia saada varsinkin teknisen koulutuksen saaneita toimittajia pysymään, koska rakennusalalla maksettiin selvästi paremmin.

Heikki Ranssin mukaan lakolla oli valtava vaikutus toimittajien ammattitaitoon. Hakijoina oli jopa tohtoritutkinnon suorittaneita, mutta heidän Ranssi oli pelännyt olevan liian kapea-alaisia spesialisteja toimittajatyöhön.

Vahvistusta tällä näkemykselle tuli, kun toimittajien kirjoitustaitoa päätettiin parantaa vuonna 1981 laittamalla heidät Sanoman toimittajakoulun opettajan Antero Okkosen kurssille.  Tätä käytäntöä jatkettiin 1980-luvun loppuun saakka.

Okkosen kokemuksen mukaan parhaita uutistoimittajia ei tule kilteistä kympin oppilaita ja tutkijatyypeistä, vaan pikemminkin siitä toisesta laidasta: rähinöintiin taipuvista ja lyhytjänteisistä. Lyhytjänteisyydellä hän tarkoitti sitä, että toimittajan on kyettävä jatkuvasti innostumaan uusista aiheista eikä jäädä kiinni vanhoihin.

1980-luvulla järjestettiin lukuisia seminaareja toimittajien ammattitaidon kohottamiseksi. Ammattilehtien tulevaisuutta analysoinut  professori Osmo A. Wiio korosti vuonna 1982, että ammattilehdessä tärkeää ei ole ”human interest” vaan asiat. Ne on kuitenkin pysyttävä kertomaan tiiviisti ja kuvia hyväksi käyttäen.

Tietotekniikkaankin alettiin panostaan, koska nähtiin, että sen myötä myös painokustannukset laskisivat. Visiona oli, että taittokin pystyttäisiin siirtämään painoista toimituksiin. Tämä toteutui kuitenkin vasta 1990-luvulla.

Vuonna 1983 tohtori Yrjö Seppälä VTT:stä esitteli lehdelle tekemänsä ATK-raportin, jossa suositeltiin, että toimittajille hankittaisiin mikro tai reportteripääte. Markkinoinnin kampanjarekisterikin vietäisiin ATK:lle. Laskutusta, reskontraa, palkkalaskentaa ja tilastoja ei tässä vaiheessa pidetty vielä kiireellisinä ATK:lle siirrettävinä toimintoina.

Ihan kädenkäänteessä muutos ei kuitenkaan tapahtunut vaan vuonna 1988 toimittajat eivät suostuneet käyttämään heille hankittuja päätteitä, koska liitot eivät olleet päässeet sopimukseen siitä maksettavasta lisäkorvauksesta.

Rautiainen ideoi Vuoden Työmaa -kilpailun

Toimittajakuntaan oli saatu kaivattua pysyvyyttä vuonna 1982, kun Arto Rautiainen tuli tekniikan opintojensa lomassa kesätoimittajaksi, ja syksyllä hän ilmoitti olevansa valmis jatkamaan vakinaisena. Rakennuslehdelle oli silloin hankittu uudet toimitilat Annankadulta.

Rautiaisen ura Rakennuslehden toimittajana ja myöhemmin vakituisena avustajana on kestänyt 2010-luvulle saakka.

”Missä on Suomen edistyksellisin työmaa”,  Arto Rautiainen kysyi toukokuussa 1986. Seitsemän suurinta rakennusliikettä tarjosivat hänelle tarkastettavaksi parhaiksi valikoimansa työmaat. Ne saivat itse valita millä kriteereillä he työmaitansa arvioivat.

turva

Rautiaista ihmetytti, että kukaan ei ollut ottanut kriteeristöön työsuojelua. Se oli kuitenkin tuona vuonna hyvin ajankohtainen asia, jonka puolesta koko ala kampanjoi.

Rautiainen ei valinnut näistä parasta, mutta lehti päätti käynnistää Vuoden Työmaa -kilpailun, jossa raati tekisi tuon valinnan. Parina vuonna lehti oli jo valinnut vuoden parhaan KVR-työmaan. Nyt pääpaino siirrettiin työmaan hyvään ja tulokselliseen johtamiseen ja erityisesti siisteyteen ja työturvallisuuteen. Päätoimittaja Heikki Ranssi  ja raadin puheenjohtajaksi lupautunut RKL:n toimitusjohtaja Ari Angervuori arvioivat, että työturvallisuus paranee parhaiten kilpailemalla.

Toimittajia TKK:n tiedotusinsinöörikurssilta

Vuonna 1983 Heikki Ranssi oli luennoitsijana TKK:n tiedotusinsinöörikurssilla. ”On hyvin todennäköistä, että yhä useampi teknillisen koulutuksen saanut henkilö harkitsee luonnollisena uravaihtoehtona lehtimiesuraa ammattilehdessä. Tätä vaihtoehtoa ei toisin sanoen nähdä enää uralta suistumisilmiönä”, hän totesi.

Ranssin mukaan teknisen koulutuksen saanut henkilö pystyy parhaiten arvioimaan oman ammattialansa tiedotus- ja uutistarpeet.

”Hän helpoimmin aistii myös alalla tapahtuvan kehityksen ja voi seurata sitä. Hyvä toimittaja on sekä hyvä kirjoittaja että hyvä tiedonhankkija. Hän omaa sekä hyvä yleissivistyksen että tietyn spesiaalialueen, jossa hän on vahva. Se antaa tasavertaisen keskustelumahdollisuuden haastateltavien kanssa. Itse asiassa toimittajan olisi tiedettävä haastattelemaan mennessään asioista jo lähes yhtä paljon kuin haastateltava. Silloin juttu onnistuu.”

Tämä ei Ranssin mukaan tarkoita tosikkomaista otetta vaan lehden on oltava myös visuaalinen ja viihdyttävä eli sen tulisi käteen otettuna herättää miellyttävää kihelmöintiä lukijakunnassa, jolloin lehden jaksaa lukea.

Ranssi vakuutti, että toimitustyössä teknikko pääsee käyttämään tieto- ja taitoresurssejansa hyödyllisellä ja motivoivalla tavalla.

Ranssin puhe meni ilmeisesti hyvin perille, sillä lehti sai tuolta kurssilta kaksi toimittajaa. Vuonna 1983 kesätoimittajaksi tuli Iris Heljaste, jonka sukunimi vuosien aikana vaihtui Heljaste-Ruuskaseksi ja nykyiseksi Humalaksi. Hän oli lehden vakituisena toimittajana pariinkin otteeseen. 1990-luvun lopulla hän lähti Rakennuslehden, Puuinfon ja Tekesin järjestämälle matkalle tutustumaan puurakentamiseen Amerikassa, mikä innostutti hänet lähtemään Rakennuslehdestä tekemään aiheesta väitöskirjaa. Tohtoriksi hän väitteli vuonna 2004.

Toinen tuon kurssin suorittanut oli Auri Häkkinen, joka tuli Rakennuslehteen vuonna 1984. Samana vuonna lehti julkaisi ensimmäisen Suurimmat rakennusliikkeet -teemalehden, johon tilinpäätöstiedot oli lehdelle koonnut Tekla. Auri oli yhdessä nykyisin EK:n tiedotuksessa toimivan Tapani Jylhän kanssa yksi aktiivisimmista tuloslukujen kerääjistä.

Auri on seurannut erityisen tarkkaan infrarakentamista ja arkkitehtuuria, joka ennen hänen tuloaan oli ollut lehdessä paitsiossa. Vihreiden kunnallispoliitikkona hän oli 12 vuotta Helsingin joukkoliikennelautakunnan puheenjohtajana. Vihreitä ajatuksia hän pääsi toteuttamaan myös Rakennuslehdessä.

Kasvihuoneilmiöstä eko-ohjeisiin

Anssi Orrenmaa oli juristina poikkeus lehden tekniikkapainotteisessa toimittajakunnassa. Mahdollisuus kirjoittaa ympäristöasioista oli yksi niistä syistä, jotka saivat hänet hakeutumaan Rakennuslehteen.

Vuosikymmenen alussa Rakennuslehden järjestämässä seminaarissa luonnonsuojelu nostettiin vielä uhaksi, joka voi hidastaa rakentamista. Asenteet olivat kuitenkin muuttumassa ja ympäristöministeriö perustettiin vuonna 1983 osin vastauksena vuonna 1979 Koijärven suojelun ympärille syntyneeseen ympäristötietoisuuden heräämiseen.

kasvihuone

”Kasvihuoneilmiön vaikutukset tulevat olemaan vaikeita ja ilmiön syihin pitää ehdottomasti puuttua mahdollisimman nopeasti”, arkkitehti Kari Silfverberg Helsingin kaupunkisuunnitteluvirastosta sanoi Rakennuslehden ekologisen rakentamisen juttusarjassa 12.10.1989. ”Tulvavedet virtaavat Mikonkatua pitkin jo 2010-luvulla ellei Helsingin edustalle rakenneta tulvapatoa”, hän varoitti Orrenmaan kirjoittamassa jutussa.

Rakennuslehti laati samana vuonna rakentamisen eko-ohjeet, joista keskusteltiin muun muassa arkkitehti Bruno Eratin ja tekniikan tohtori Eero Paloheimon kanssa. Ohjeissa kehotettiin suosimaan puuta, mutta kiellettiin kyllästämästä sitä vaarallisilla kemikaaleilla. Kierrätyksen ja jätteiden minimoinnin merkitystäkin korostettiin, mutta energian säästö ei noussut vielä siihen merkitykseen mikä sillä nyt on.

Rakennusaineteollisuuden toimitusjohtaja Jyrki Malmio kehotti alan yrityksiä ottamaan ohjeet tosissaan tuotekehityksensä lähtökohdaksi. ”Ympäristökysymys nousee jatkuvasti yhä enemmän esille ja se näkyy tulevaisuuden rakentamisessa”, hän sanoi.

1990-luvun lamavuosina ekologia jäi kuitenkin tiukkojen säästötavoitteiden alle ja kesti vuoteen 2006 ennen kuin ilmastonmuutos nousi uudestaan esiin.

”Ilmastonmuutosta ei voi enää sivuuttaa talousennusteissa”, linjasi valtiosihteeri Raimo Sailas Rakennuslehden 40-vuotisjuhlissa 2006 Suomen uutta linjaa.

Rakennuslehti irtautui yleishyödyllisyydestä

Vuonna 1985 hyväksyttiin yhtiön uudet toimintaperiaatteet, joissa yleishyödyllisyydestä irtauduttiin. Nyt todettiin, että yhtiön tavoitteena on ylijäämän tuottaminen, joka annetaan omistajien käyttöön.

Aluksi tavoitteena oli 7 prosentin ylijäämä ja 5 prosentin osinko ja lisäksi 15 prosentin peitelty osingonjako omakustannushintaa alemman tilausmaksun muodossa. Osingonjako rajattiin osakepääoman eli 100 000 markan suuruiseksi, jotta lehden ja uusien liikeideoiden kehittämiseen jäisi rahaa.

Omistajat asettivat samalla Rakennuslehden liiketoiminnalle rajoituksia: ”Yhtiön toimintaa pyritään kehittämään ja laajentamaan kuitenkin siten, että yhtiön toiminta ei aiheuta haittaa osakasjärjestöjen liiketoiminnalle.”

Järjestöt saivat tästä veto-oikeuden esimerkiksi A4-lehtien tekemiselle, koska ne saattoivat kilpailla järjestöjen omien lehtien kanssa.

Toimittajille asetettiin velvoite huolehtia omistajasuhteista: ”Yhteydenpitoon osakasjärjestöihin nimetään vastuuhenkilöt ja eri osakasjärjestöjen asioita tarkastellaan tasapuolisesti.”

Tämä johtui siitä kädenväännöstä, jota toimitus oli käynyt omistajajärjestöjen kanssa muassa siitä, millaista tiedotusaineistoa ne saavat Rakennuslehteen.  Rakennusmestareiden pilkki-, juoksu-, keilaus ja hiihtokilpailujenkin tulokset piti saada alan yhteiseen lehteen, koska omasta järjestölehdestä luettuna nuo saavutukset eivät kuulemma olisi tuntuneet yhtä arvokkailta.

Positiivista kriittisyyttä kaivattiin

Vuonna 1983 hallitus opasti päätoimittajaa siitä, että lehden tärkeä tehtävä on rakennusalan ja siinä toimivien henkilöiden arvostuksen ylläpitäminen ja kohottaminen. ”Näin ollen on tarpeellista, että lehti tuo esille alalla kunnostautuneita henkilöitä ja virittää alaa edistäviä keskusteluaiheita positiivisessa hengessä.”

Päätoimittaja Ranssi laati hallituksen pyynnöstä lehden uutiskriteerit omistajajärjestöjä varten. Lehden linja määriteltiin seuraavasti: ”Lehden sisällöllä pyritään antamaan positiivinen ja rakentavan kriittinen kuva rakennusalasta ja osakasjärjestöjä edustavien ammattikuntien roolista rakennusalan eri tehtävissä.”

Tästä linjauksesta huolimatta RKL moitti pian juttua ”Kunnilla olisi rahaa rakentamiseen 100 miljoonaa markkaa enemmän”. Kirjoituksessa todettiin, että kuntien omien rakennusorganisaatioiden työt tulevat yleensä rakennusliikkeiden tekemiä töitä kalliimmiksi. RKL:n kuntien palveluksessa olevat jäsenet pitivät kirjoitusta vahingollisena.

Hallituksen mielestä keskustelua eri asioista on kuitenkin voitava käydä, kunhan molempia osapuolia kuunnellaan.

Vuoden 1985 lopulla hallitus, johon kuului muun muassa Tekesin tuleva pääjohtaja Veli-Pekka Saarnivaara, antoi toimitukselle kiitettävän arvosanan sisällöstä. Kehitettävääkin kuitenkin löytyi: omistajia voisi kuunnella enemmän ja toimittajien olisi syytä muistaa, että rakennusalan on taisteltava osuudestaan bkt:sta ja tässä työssä lehdellä on tärkeä rooli.

Viimeinen kohta oli sikäli ongelmallinen, että alan järjestöjen ja vaikuttajien kannat esimerkiksi suhdannepoliittisista keinoista ovat olleet häilyvät ja osin ristiriitaiset. Samaan aikaaan, kun teollisuus on vaatinut elvytystä, on Rakennuslehden suhdanneasiantuntija, VTT:n Pekka Pajakkala saattanut jo varoittaa ylikuumenemisesta.

Toimitusneuvosto kannusti tutkivaan journalismiin

Rakennuslehden hallitus varoi sekaantumasta suoraan päätoimittajan tehtäviin, koska lehden riippumattomuutta pidettiin tärkeänä. Vuonna 1981 perustettiin kuitenkin toimitusneuvosto keskustelemaan toimituksen kanssa. Siihen järjestöt nimesivät omat edustajansa.

Toimitusneuvostosta tuli varsin aktiivinen toimituksen sparraaja. Jo heti ensimmäisessä kokouksessaan vuonna 1981 Suomen Maarakentajien Keskusliiton toimitusjohtaja Osmo Mettäsen johtama toimitusneuvosto kannusti lehteä uutislehden roolin kirkastamiseen ja tutkivaan journalismiin.

”Sillä voisi lakaista pölyä maton alta.”

mikkoTältä osin paras palkkio tuli, kun toimittaja Mikko Kortelainen sai vuonna 2004 Tutkivien toimittajien yhdistyksen tunnustuspalkinnon Lumilapion juttusarjastaan, joka koski Hakan konkurssipesän omaisuuden myyntiä alihintaan. Hakalta oli jäänyt Rakennuslehteen jätettyjä ilmoituksia maksamatta, joten Kortelainen pääsi aluksi mukaan velkojien kokouksiin tekemään kiusallisia kysymyksiä.

Vuonna 1982 toimitusneuvosto oli huolissaan rakennusalan keskittymisestä ja toivoi lehdeltä selvitystä siitä, mihin suuret rakennusliikkeet perustavat kasvunsa ja onko kartellisoituminen uhkana. Syynä huoleen oli se, että 1980-luvun alussa suuret rakennusliikkeet käyttivät Kostamuksesta ja muista rajahankkeista tulleet jättivoitot keskisuurten, maakunnallisten rakennusliikkeiden ostamiseen. Laajentumisesta oli tullut suurille itsetarkoitus.

Toimitusneuvosto oli huolissaan myös tiestön rappeutumisesta, ihan aiheesta, kuten seuraavien vuosikymmenien kehitys aivan nykypäivään saakka on osoittanut.

Työturvallisuus oli rakennusalan murheenkryynejä. 1960-luvulla rakentajia kuoli tapaturmissa pahimpina vuosina lähes sata. Vuonna 1970 rakennusmiehille oli saatu kypärä päähän, mutta silti rakennustyömailla kuoli 65 henkeä. Tilanne parani, kun elementtitekniikan riskit opittiin paremmin tuntemaan ja välttämään, mutta edelleenkin rakentaminen oli yksi vaarallisimmista aloista.

Toimitusneuvosto toivoi lehdessä kerrottavan mikä on suunnittelijoiden osuus työturvallisuudessa ja mikä osa työturvallisuuden kehityksestä kuuluu rakennusliikkeen johdolle.

Rakentamisen laatu ei enää 1980-luvulla ollut samanlainen kestoaihe kuin sitä ennen ja virheiden esittelystä päästiin laatujärjestelmien esittelyyn. Oppia haettiin muun muassa Japanin laatupiireistä.

Ensimmäinen hometalojuttu Rakennuslehdessä ilmestyi syksyllä 1984. Kukaan ei silloin aavistanut millainen kestoaihe siitä tulisi.

Katot romahtelivat lumen ja tuulen vaikutuksesta vuosina 1981 ja 1984, mutta varsinaisia laatuskandaaleja oli edellistä vuosikymmentä vähemmän.

Rakennuslehdessä laatuongelmiin suhtauduttiin insinöörimäisen ratkaisukeskeisesti eli haettiin asiantuntija, joka laati juttusarjan ratkaisukeinoista. Dick Bjökholz kirjoitti pitkän sarjan rakennusfysiikasta ja kosteusasioista ja Matti V. Hilska radonin torjunnasta. Tästä tuli malli jota lehti on käyttänyt useasti.

Toimitusneuvosto ja hallitus olivat toivoneet, että lehti kirjoittaisi laadusta rakentavan kriittisesti asiantuntijoiden suulla. Rakentamisen virheistä ja epäonnistumisista kirjoittamisesta hyötyisi koko lukijakunta, kun virheistä otettaisiin opiksi. Toimitusta varoitettiin kuitenkin, että Hymy-lehtimäisiä kohujuttuja lehteen ei haluta vaan positiivisessa hengessä tehtyjä juttuja.

”Rakentajat haluavat oppia virheistä, mutta eivät kuulla syytöksiä.”

Tähän asiaan palattiin vuonna 1986, kun RIL:n edustaja Timo Nupponen kertoi, että järjestön piirissä lehteä oli moitittu siitä, että se oli arvostellut rakennusalaa ja rakentajia suorastaan pahantahtoisesti ja iltapäivälehtimäisesti.

”Itse en tähän moitteeseen yhdy. Minusta Rakennuslehden ei tarvitse olla pelkkä ylistyslaulu rakentamiselle”, Nupponen vähätteli viestinviejän rooliansa. Tämä oli tyypillistä monille järjestöjen edustajille. He toivat ikäviä viestejä, mutta halusivat itse säilyttää suhteet toimittajiin.

Toimitusneuvoston järjestöedustus näkyi siinä, että lehti sai toistuvasti kritiikkiä siitä, että lehti on unohtanut järjestöjen asioista uutisoinnin. Monen toimitusneuvoston jäsenenkin mielestä järjestöuutisia oli kuitenkin syytäkin karsia, jotta lehti säilyttäisi uskottavuutensa.

Toimitusneuvoston kysymykseen, onko lehti perustettu omistajien äänenkannattajaksi vai ei, päätoimittaja Heikki Ranssi vastasi, että lehti on koko rakennusalan eikä vain omistajajärjestöjen äänenkannattaja.

Toimitusneuvosto pohti jopa, onko Rakennuslehti jopa liian hampaaton ja miten ja millä alueilla terävyyttä olisi ehkä lisättävä.

Hugo Porkka RKL:stä tiivisti keskustelun: ”Lehdellä pitää olla hampaita ja terävyyttä. Me ollaan joko hienotunteisia tai meillä on hampaat. Muita vaihtoehtoja ei ole.”

Tuloksena tuota keskustelusta oli, että lehti ei saa jäädä hiljaiseksi ja hampaattomaksi, koska se edustaa koko rakennusalaa. Lehteen toivottiin siksi pääkirjoitusta, jotta lukijat näkisivät mihin lehti pyrkii.

RIL:n Martti Hilska oli heti valmis listaamaan järjestöistä 20 pääkirjoittajaa! Päätoimittaja Ranssi kiitti tarjouksesta, mutta ilmoitti kirjoittavansa pääkirjoituksensa itse.

Päätoimittaja Heikki Ranssin ajatuksia

Heikki Ranssilla oli tapana tehdä muutaman A4:n mittaisia vuosikatsauksia ja toimituksellisia pohdintoja, joita hän sitten esitti toimitukselle. Vuonna 1986 hän kirjoitti:

”Näen Rakennuslehden yhdeksi tärkeäksi tehtäväksi pitää yllä ja parantaa rakennusalan imagoa. Se on tärkeää alalla työskenteleville ja sille aikoville. Ei ole miellyttävää työskennellä alalla, jolla on yleisön korvissa negatiivinen kaiku.

Tässä asiassa lehti ei ole onnistunut kovinkaan hyvin, mutta toisaalta pelkästään peiliä kiillottamalla asia ei voi hoituakaan. Lehden tehtävä on ottaa esiin myös niitä epäkohtia, joista rakennusalan heikko imago johtuu.

Tällä kohtaa olemme pyrkineet olemaan hellävaraisia ja ottamaan huomioon ja ymmärtämään inhimillisiä heikkouksia. Emme toisin sanoen ole lähteneet ruoskimaan ruoskimisen ilosta.”

Toimittajan oli Ranssin mielestä koettava lukijakuntansa työnantajakseen silloin, kun puhutaan lehden sisällöstä. Tällä hän tarkoitti muun muassa sitä, että jutun näkökulma ja kohde on rakentamisen ammattilainen.

Vaikka Ranssi muistioissaan välillä siis hieman kritisoikin toimittajia, niin nimenomaan hänen aikanaan muodostui nykyinen avoin toimituskulttuuri.

Heikki Ranssilla otti tavaksi järjestää kesäkuussa henkilökunnalle virkistyspäivät. Ohjelma oli aina yllätys. Esimerkiksi kesällä 1989 porukka vietiin aamulla satamaan, jossa astuttiin laivaan. Se ei lähtenytkään minnekään vaan siellä oli aamupala. Seuraavaksi suuntana oli lentokenttä. Kuopion lennosta saattoi päätellä, että odotettavissa oli maakuntamatkailua.

ruunaanPakollisen tehdasvierailun jälkeen ohjelmassa oli koskenlaskua ja kalastusta Ruunaankoskella. Kahden päivän aikana ehdittiin opetella myös melomista ja savikiekkojen ampumista.

Jouluisin henkilökuntaa muistettiin runsaalla herkkukorilla ja jouluaterialla, jonka lehden oma emäntä oli valmistanut.

Tola Toivisen tavoin Ranssi halusi Rakennuslehdestä koko alan keskustelukanavan.

”Emme jätä julkaisematta yhtään lukijan lähettämää mielipidettä ellei se ole törkeän loukkaava.”

Keskustelua oli kuitenkin edelleenkin vaikea saada lehteen. Lehden mielipiteet olivat 1980-luvun alkupuolella liiaksi harvojen vakiokolumnistien varassa. Pääkirjoitussivulla heidän kirjoitustensa painoarvo nousi liian korkeaksi ja niitä saatettiin pitää jopa lehden kantana. Emppu Niemelä, Hannu Heiskanen, Pekka Rytilä ja Tauno Mäkinen olivat aktiivisimpia kolumnisteja.

YIT:stä potkut saanut Tauno Mäkinen oli yhä hurjemmilla kierroksilla käyneen grynderirakentamisen kovin kriitikko Rakennuslehden kolumnistina. Hänen mielestään rakentaminen ja maanomistus pitäisi erottaa toisistaan.

Voimakasta kasvua rakentamisessa ja lehtimarkkinoilla

Vuonna 1986 vietettiin rakentamisen nimikkovuotta, jota Rakennusliitto juhlisti omalla tavallaan – lakolla. Rakentaminen kääntyi pieneen laskuun, mikä näkyi Rakennuslehdessäkin. Kun vuonna 1986 tehtiin 55 Rakennuslehteä, niin kustannusten säästämiseksi vuonna 1987 lehtien määrä vähennettiin 51 numeroon, mikä oli postin kuljetustuen edellyttämä minimimäärä. Tuohon aikaan posti kontrolloi tarkasti myös sitä, ettei lehdessä ollut liikaa mainoksia tekstimäärään nähden.

Tänään Rakennuslehti ilmestyy 40 kertaa vuodessa eikä mainosten määrälle ole rajoituksia.

993120_Veikko Savolainen aloitti vuonna 1986 lehden hallituksen puheenjohtajana ja jo joulukuussa hän oli uusi toimitusjohtaja Mikko Stenhällin lähdettyä johtajaksi Uusimaa-konserniin.

Savolainen oli tullut lehden hallitukseen vuonna 1982 RIA:n edustajana. Hänen taustansa oli sementti- ja lastulevyteollisuudessa. Median tavat olivat tulleet tutuiksi silloin, kun hän lastulevyteollisuuden edustajana joutui selittelemään levyjen formaldehydipäästöjä.

Vuosien 1985-86 minitaantuma meni ohi nopeasti ja vaihtui hurjaksi kasvussa, mikä näkyi Rakennuslehdessäkin.  Lehden liikevaihto kasvoi vuonna 1988 40 prosenttia ja vuonna 1989 57 prosenttia 13,9 miljoonaan markkaa. Lehdet olivat keskimäärin 28-sivuisia ja levikki oli 33 000. Tämä oli kuitenkin vasta alkua.

Rakentamisen merkitys oli huomattu muuallakin, sillä Insinööriuutisia julkaiseva Talentum teki vuonna 1988 tarjouksen lehden ostamisesta. Se kuitenkin torjuttiin, sillä Rakennuslehdellä oli omia ostosuunnitelmia.

Savolainen oli työn ohella opiskellut ekonomiksi. Osin tästäkin syystä hän oli  jo hallitusaikanaan tutkinut Rakennuslehdelle uusia liiketoiminta-alueita. Niitä olivat muun muassa tapahtumien ja ammattimatkojen järjestäminen. Jo Tola Toivinen oli keskustellut rakennusalan lehtien yhdistämisistä. Savolainen jatkoi tästä ja pohti rakennusalan lehtitalon synnyttämistä.

Ensimmäiseksi hän halusi lanseerata pientalorakentamisen lehden kuluttajille. Siihen hän sai yhteistyökumppaniksi Pienkiinteistöliiton. Marja Sipilä nimitettiin liiton jäsenille suunnatun Pientalo-lehden päätoimittajaksi.

Suurin tavoite 1980-luvun lopussa oli Rakennustuotannon kampittaminen, sillä se rehvasteli hetken aikaa yli 30 000 kappaleen ilmaislevikillään olevansa alan suurin lehti. Sen mainoksessa näytettiin tyrmätty mestari ja juhliva haastaja.

Sitä ennen Rakennuslehdelle tarjoutui kuitenkin mahdollisuus ostaa sanomalehtityyppinen kuukausilehti Rakennus-Suomi US-Medioilta. Se oli Uuden Suomen ja Kauppalehden sisarlehti, jota rakennusalan yritysjohtajat seurasivat. Uuden Suomen lopettamisen myötä Rakennus-Suomi tuli myyntiin.

Rakennuslehteä osto kiinnosti, sillä vuonna 1984 tehdyssä kilpailija-analyysissa Rakennus-Suomi oli todettu Rakennuslehden pääkilpailijaksi. Se oli saanut pitkälti päätoimittajansa, Polarin entisen tiedotuspäällikön Juha Salmen ansiosta jopa Rakennuslehteä paremmat arvosanat johtamisesta, tutkimuksesta, tuotekehityksestä ja tuotannosta. Rakennus-Suomen talouskirjoittelu oli Rakennuslehteä syvällisempää. Se harjoitti tutkimustoimintaa ja tutkivaa journalismia, järjesti seminaareja yritysjohdolle ja julkaisi asiantuntijoiden kirjoittamia markkina-analyyseja sisältäviä kirjoja.

rakennussuomi

Rakennus-Suomesta siirtyi 27.12.1988 tehdyllä kaupalla Rakennuslehteen vain yksi myyntipäällikkö eli käytännössä kyse oli kilpailijan lopettamisesta ja toisaalta yhteistyöhön pääsystä Kauppalehden kanssa sen rakentamista koskevien Extrojen teossa.

Rakennus-Suomen toimittajista Martti Lohi oli jo aikaisemmin siirtynyt Rakennustuotannon päätoimittajaksi. Juha Salmi siirtyi ensin Rakennusalan koulutuskeskuksen vetäjäksi ja sitten televisioon tekemään asunto-ohjelmia kuluttajille. Salmi oli muutaman vuoden ajan tekemässä myös Rakennuslehden ja Kauppalehden yhteisiä rakentamisen ja toimitilarakentamisen Extroja.

Sähköinen kauppapaikka jo ennen internettiä

Toimitilojen kysyntä oli tuohon aikaan huipussaan huolimatta toimitilarakentamiselle asetetusta investointiverosta. Siksi Suomen Rakennuslehti Oy perusti tammikuussa 1989 toimitilojen sähköisen kauppapaikan Datatori Oy:n. Hallituksen pöytäkirjaan kirjattiin, että tämä tehdään tietoisena uuden toimialan mahdollisista riskeistä.

Datatori luo toimitilojen elektronisen markkinapaikan, kertoi toimitusjohtaja Seppo Volotinen. Sen toimitilapörssi välittää tietoja vapaista toimisto-, liike-, teollisuus-, ja varastotiloista ja -tonteista. Käyttö perustuu puhelinverkkoihin ja yritysten päätteisiin. ”Enää ei olla sidottuja lehtien ilmestysaikoihin vaan tieto saadaan reaaliaikaisesti.”

Toimitilapörssin liikeidea perustui näiden tilojen ostajien, myyjien, vuokraajien tai vuokrausta haluavien maksullisiin ilmoituksiin.

”Katsominen maksaa puhelinmaksun ja kolme markkaa minuutilta eli noin 30 markalla saa tiedon koko valtakunnan tilanteesta.”

Ilmoituksia saattoi selata puhelinlaitosten ns. Infotel-palvelun ja PLT-Telen Tele-Sammon kautta. Päätelaitteita arvioitiin olevan Suomessa 100 000. Niiden hinta oli halvimmillaan 3000 markkaa, ja niillä sai tietoliikenneyhteyden tuhannella markalla.

”Liiketaloudelliset odotukset ovat vasta vuosien päässä”, Volotinen sanoi.

Volotinen oli toiminut sanomalehti Karjalaisen markkinointijohtajana ja Uuden Suomen kehityspäällikkönä. Hän sanoi, että lehtitaloissa on aina seurattu valppaasti viestintäteknologian kehitystä. Aika oli hänen mukaansa nyt kypsä elektroniselle markkinapaikalle. Liikenneministeriö oli käynnistänyt tietoverkkohankkeen, jonka tavoitteena oli, että runsaassa kymmenessä vuodessa osa yrityksistä ja puolet kotitalouksista käyttäisi sähköisiä tietoverkkoja. Puhelinlaitokset markkinoivat jo sähköpostia tuotenimellä Elisa ja postia nimellä Telebox.

”Nyt tarvitaan toimia, sillä esimerkiksi Euroopan yhdentyminen osoittaa, että tällä asialla on todella kiire”, hän kertoi lehtihaastattelussa huhtikuussa 1989.

Kymmenien miljoonien korvausvaatimusuhka

Rakennuslehti seurasi varsin passiivisesti rakennusalaa 1980-luvun alussa leimanneita lahjusoikeudenkäyntejä. Niistä uutisoimista ei pidetty lehden perustehtävänä. Aihetta käsiteltiin vain joissakin kolumneissa.

Kun Asuntohallituksen toimistopäällikkö Markku Hainari todettiin kolmen vuoden lahjomaepäilyjen jälkeen syyttömäksi vuonna 1986, Rakennuslehti kirjoitti: ”Tervetuloa töihin, Markku Hainari, työsarkaa näyttää todella riittävän. Suma on seissyt, kun miehet ovat maanneet.”

Uutiskriteerit muuttuivat toimittajakunnan uudistumisen myötä.

993285_

Vuonna 1988 lehdessä ilmestyi Helsingin ylipormestari Raimo Ilaskiven haastattelu, jossa tämä tuomitsi rakennusliikkeiden ja puolueiden liian läheiset suhteet. Seuraavat kappaleet Anssi Orrenmaan ja Seppo Mölsän tekemästä aukeaman pituisesta jutusta olivat täyttä dynamiittia:

”On aika mielenkiintoista, että aina kun tulee merkittävä hanke, Haka ja Polar lyövät hynttyynsä yhteen. He tietävät, että kokoomuksella ja demareilla on riittävä enemmistö tehdä soveliaita kaavoitus- tai rakennuspoliittisia ratkaisuja. Tässä tulee esiin poliittisten kytkentöjen tarkoituksenmukaisuus.”

”Kun Tennispalatsin kohdalla mikään muu ei ole selvää kuin se, että sen rakentavat Polar ja Haka yhdessä, niin silloin ollaan väärillä teillä.”

”Jos poliitikosta tulee rakennusliikkeen etäispääte esimerkiksi kaupunkisuunnitteluun tai muuhun kunnalliseen päätöksentekoon, ollaan vikatiellä.”

”Minun ei tarvitse mennä tässä yksityiskohtiin, koska ne ovat ns. piireissä yleisesti tunnettuja asioita”, sanoi tämä kokoomuksen entinen kansanedustaja.

Ajan tapa oli, että Helsingin kaupunkisuunnittelulautakunnassa oli sekä Elannon että Saton johtajat. Elanto kuului Ekan johtamaan punapääomaan, joka näkyi muun muassa siinä että Hakalla ja VVO:lla oli pitkälti samat omistajat. Hakassa kaikilla johtajilla oli joko demarien tai SKDL:n jäsenkirja. Toisen leirin muodosti kokoomusta lähellä oleva Sato-Polar, joilla oli vielä 1980-luvun lopulla lähes samat omistajat.

Rakennuslehti oli kertonut jo maaliskuussa, että kaupunkisuunnittelulautakunta oli Elannon johtajan ja Hakan hallituksen jäsenen Ylermi Rungon ehdotuksen pohjalta hyväksynyt Helsingin keskustatunnelin suunnittelun.

”Rungon ehdotus sijoittaa kaukoliikenteen terminaalin Tennispalatsin paikalle rakennettavan liikekorttelin maanalaisiin tiloihin. Liikekorttelin puuhamiehinä ovat tiettävästi Runkoa lähellä oleva Rakennuskunta Haka sekä Polar-rakennusosakeyhtiö.”

Pian Ilaskiven haastattelu jälkeen Tennispalatsin sopimus kaatui.

Asia nousi esiin Rakennuslehden joululounaalla, jolle Rakennuttajaliiton silloinen puheenjohtaja Kari Sipilä tuli lehdessä konttoripäällikkönä toimineen vaimonsa seuralaisena. Sipilä jyrähti, että lehti on kuin laiva ilman kapteenia. Toimittajille hän antoi Ilaskiven haastattelusta kympin, mutta päätoimittajalle nelosen siitä, että juttu julkaistiin. Vuorineuvokset olivat hänen mukaansa todella vihaisia ja olivat uhanneet jopa kymmenien miljoonien markkojen korvausvaatimuksilla.

Lehteen kohdistuneet uhkailut ja ilmoitusboikotti raukesivat sen jälkeen, kun Heikki Ranssi oli käynyt kuuntelemassa rakennusliikkeiden johtajien nuhteet.

Rakennuslehti jatkoi kuitenkin aiheen penkomista tekemällä vuoden 1990 alussa jutun rakennusliikkeiden työyhteenliittymistä. Valtaosan työyhteenliittymistä olivat muodostaneet Polar ja Haka. Suurin niistä oli Tampereen Tampellan 2-3 miljardin markan hanke. Jättihankkeita oli myös Vantaanportin eli nykyisen Jumbon rakentaminen. Jyväskylässä yhtiöt olivat yhteistyössä Lutakkoa kehittämässä ja rakentajina Jyväskylän kauppakeitaassa, YLE:n toimintakeskuksessa ja Jyväskylän keskussairaalan rakentamisessa. Lahdessa oli kehitteillä Teivaan kongressihotelli. Helsingissä rakenteilla oli Mikonkadun korttelin saneeraus.

Haka ja Polar laittoivat myös kiinteistöyhtiönsä yhteen ja toiminta jatkui Ferendan nimellä.

Kilpailuviraston rakennusalan kilpailua koskeneessa selvityksessä VTT:n tutkijat arvioivat työyhteenliittymien olevan kilpailullisesti lähellä kartellia. ”Yhteistyöllä on rajattu kilpailua, mutta myös saatu etua kaavamuutoksissa ja lisärakennusoikeutta haettaessa.”

Ilaskivi kohensi mainettaan rakennusliikkeiden silmissä lähdettyään valtion selvitysmiehenä kartoittamaan pääkaupunkiseudun vapaita tontteja. Ilaskiven vuonna 1989 jättämä ehdotus olisi avannut tien uudelle aluerakentamiselle, mikä ilahdutti urakoitsijoita. Lama tuli kuitenkin sen toteutuksen esteeksi.

Rakennusteollisuus luopui omasta lehdestään

Syyskuussa1989 Suomen Rakennusteollisuusliitto kypsyi vihdoin yhteistyölle, jota sille oli tarjottu Rakennuslehden perustamisesta lähtien.

tuotantoRakennustuotannon tekeminen alkoi tulla liitolle liian kalliiksi eikä lehtinippujen jakamista ilmaiseksi työmaille pidetty enää järkevänä vastapropagandana Rakennusliiton umpipoliittiselle Rakentaja-lehdelle.

Oston ajoitus oli hyvä, sillä muutamaa vuotta myöhemmin lehdet olisivat kilpailleet toisensa hengiltä. Jo kesäkuussa 1990 Rakennuslehden hallituksessa arvioitiin, että mediakenttää tulee ravistelemaan raju kilpailu supistuvista markkinoista

Savolainen ajoi taksilla ympäri Helsinkiä saadakseen liittojen puheenjohtajilta nimet paperiin, sillä RIL:n johdossa oli myös sopimuksen vastustajia. Siellä pelättiin, että teollisuuden mukaantulon myötä Rakennuslehdestä tulisi liiaksi työnantajien äänenkannattaja.

lohi

Yhteistyö ei alkanut hyvin, sillä Rakennustuotannon päätoimittajalla Martti Lohella oli sopimuksesta ennalta sellainen käsitys, että Rakennusteollisuusliitto ostaa Rakennuslehden ja hänestä tulisi vastaava päätoimittaja. Hän ehti tiedotustilaisuudessa jo julistaa toimituspolitiikasta kysyttäessä, että toimittajat ovat sotilaita, jotka marssivat minne käsketään. Tällaiseen hierarkiaan hän oli tottunut Rakennustuotannossa, jossa toimittajat olivat liiton asiamiehiä.

Hänen edellinen toimituksensa oli marssinut ulos juuri ennen yhdistymistä. Mukana oli muun muassa Lapin Kansan nykyinen päätoimittaja Antti Kokkonen ja STT:hen siirtynyt toimituspäällikkö Liisa Kiiski. Jokaisella toimittajalla oli omat syynsä lähtöön, joten varsinaisesta protestista siinä ei ollut kyse.

Selkeyttääkseen organisaatiota hallitus antoi vastaavan päätoimittajan tehtävän toimitusjohtaja Savolaiselle ja Lohi ja Ranssi vastasivat omista lehdistään. Ne molemmat ilmestyivät vuoden 1990 alusta kerran viikossa, Rakennustuotanto maanantaina ja Rakennuslehti torstaina.

Osakassopimus oli tehty tarkoituksella väljäksi. Se sanoi, että Rakennustuotanto ja Rakennuslehti toimitetaan erillisinä viikkolehtinä niin kauan kuin kumpikin osapuoli omalta osaltaan katsoo sen tarpeelliseksi. Rakennusteollisuuden tilausmääräksi sovittiin 36 000, mikä osoittautui päällekkäisten osoitteiden vuoksi aivan liian korkeaksi.

Rakennusteollisuus teki heti selväksi, että se haluaa vaikuttaa Rakennuslehden sisältöön. Liiton jäseniltä ja varsinkin gryndereiltä oli jo tullut ihmettelyä, miten ”oma lehti” voi kirjoittaa noin. Gryndereitä olivat ärsyttäneet jutut asuntojen alennusmyynnistä ja suuria konserneja jutut siitä kuinka ne olivat työyhteenliittymiä perustamalla vähentäneet kilpailua.

Liiton toimitusjohtaja Matti Loukola kutsui toimituksen ”nuhtelukokoukseen” ja jyrähti, että hän ei hyväksy yhtään kirjoitusta, joka loukkaa yhtäkään liiton jäsentä.

Hallituksen pöytäkirjaan Rakennusteollisuuden näkemys kirjattiin vuonna 1990 seuraavasti: ”Lehden tulee säilyttää journalistinen taso riittävän korkeana kuitenkin siten, että omistajien bisneksiä ei saa vahingoittaa.”

Hallituksen puheenjohtaja, itsekin Rakennusteollisuutta edustanut Veikko Myllyperkiö antoi kuitenkin epävirallisesti tukensa toimitukselle ja toivoi lehden riippumattoman linjan jatkuvan.

Hullujen vuosien hurjia suunnitelmia

Vuonna 1990 piti budjetin mukaan julkaista 48 Rakennuslehteä ja 30 Rakennustuotantoa. Levikki oli osoitteistojen päällekkäisyyksien karsimisen jälkeenkin 55 000. Rakennusteollisuuden osuus tästä oli 25 000 kappaletta ja henkilöjärjestöjen 26 000. Muiden tilausten määräksi arvioitiin 4000 kappaletta.

Kasvuodotukset olivat edelleen kovat, vaikka lehdessä olikin ollut jo juttuja, joissa varoitettiin nousun päättymisestä. Suomen Rakennuslehti Oy:n viiden vuoden kasvutavoitteeksi asetettiin 20 prosenttia vuodessa ja liikevaihtotavoitteeksi 50 miljoonaa vuoteen 1995 mennessä.

Vielä alkuvuonna 1990 liikevaihto kasvoi 70 prosenttia, mutta jo kesällä suhdanteiden taite oli kuitenkin jo tosiasia ja syyskuussa hallitus totesi, että taantuma vaikuttaa väistämättä myös ammattilehtien ilmoitusmäärien kehitykseen. Yleistalouslehtien ilmoitukset olivat laskeneet jo kymmeniä prosentteja.

Kasvun sijaan lehdessä alettiin miettiä kriisisuunnitelmia seuraavalle vuodelle.  Rakennustuotannon tekeminen lopetettiin siihen vuoteen. Tappiollinen Pientalolehti päätettiin lopettaa samoin kuin Seppo Volotisen johtama Datatori, jonka 390 000 markan tappio oli pelättyäkin isompi.

Suomen Rakennuslehti Oy:n henkilökunnan vahvuus oli 28 henkeä, mistä oli 1990-luvulle tultaessa puolet liikaa. Kolmessa päätoimittajassakin oli ainakin kaksi liikaa.

 

80-luvun henkilöt ja ilmiöt Rakennuslehdessä

”Rahaa tulee kasinopelistä, miksi siis kehittää suunnittelua?”

”Kun tuloksentekoon on riittänyt tonttikeinottelu, niin miksi kehittää työmaiden osaamista?”

”Kaikki vetävät välistä, miksi meidän ala rimpuilisi vanhan rehellisen moraalin kanssa?”

Tällaisiin alan konkareilta saamiinsa sitaatteihin päätoimittaja Heikki Ranssi tiivisti 1980-luvun kasinotalouden tuomat muutokset rakentamiseen.

Rakennusalan imagolle 1980-luku oli vaikeaa aikaa. Miehemme maailmalla -imago kärsi kovat kolaukset vuosikymmenen alun rötösherrajahdin seurauksena.

Myös arvotalojen törkeät purkamiset herättivät vihaa kansalaisia. Käännepiste tässä oli Pietarsaaressa 1800-luvun alussa rakennetun Fontellin talon purkaminen aamuyöstä.  Eduskunta sääti vuonna 1985 asetuksen, jonka mukaan rakennusten purkamisesta on ilmoitettava kirjallisesti kunnan rakennuslautakunnalle 30 päivää ennen purkutyön aloittamista.

magia,jpg

1980-luku merkitsi kuitenkin myös valtavaa laadullista parannusta 1970-luvun laatikkoarkkitehtuuriin, vaikka tietty puhdasoppisuuden vaaliminen rajoitti joidenkin arkkitehtien itsensäkin mielestä luovuutta. Yksi ”vihaisimmista” nuorista miehistä oli arkkitehti Kai Wartiainen, jonka räväköitä lausuntoja lehdet mielellään välittivät.

Vuosikymmenen loppu oli myös kiihkeää kehittämisen kautta, joka valitettavasti päättyi 1990-luvun lamaan.

Pietilä vapautti arkkitehtuurin laatikostaan

1980-luvun tärkeimmäksi arkkitehdiksi nousi Reima Pietilä. Rakennuslehti esitteli hänen merkkiteoksensa Intian suurlähetystön, Ukkometson ja Hervannan keskuksen ja teki hänestä kaksi henkilöhaastattelua.

”Akateemikko Reima Ilmari Pietilä, muistuttaa kalevalaismyssyineen esikuvaansa, shamaanimaista Seppo Ilmarista. Metsämystikkona hän on töidensä näköinen. 1960-luvun alussa Pietilä räjäytti Dipolissa esiin kaiken vapaan ilmaisun, mitä Suomeen mahtui yli kymmeneen vuoteen. 1970-luvun puolivälissä häntä huudettiin apuun Tampereen Hervannan suunnittelussa. Kirjastotalo Ukkometsoa rakennettaessa ihmeteltiin, miten joku saa suunnitella noin näin köyhään maahan.”

”Teollisen rakentamisen piirissä työskentely on ihan vapauttavaa. Siellä on fiksuja ihmisiä, mutta mikään ei ole sitten niin fiksu kuin fiksu insinööri. Ennemmin arkkitehti työskentelee fiksun insinöörin kuin tyhmän arkkitehdin kanssa”, hän sanoi Rakennuslehden haastattelussa vuonna 1989.

plussa

Reima ja Raili Pietilän viimeisin työ, tasavallan presidentin virka-asunto Mäntyniemi, oli juuri suunnitteilla. Heidän läpimurtotyönsä oli vuonna 1966 valmistunut Dipoli. Molemmissa näkyi Pietilän luonnosta ammentava vapaa muoto.

Kalevan kirkkoa ja Suvikumpua alettiin rakentaa samoihin aikoihin 1960-luvun alussa. Näiden jälkeen Reima Pietilän uralla oli yhdentoista vuoden tauko. Hänen arkkitehtuurinsa ei tullut ymmärretyksi, kun vallassa olivat muut suuntaukset.

Pietilän innoittamana Oulun koulun arkkitehtuuri levisi Pohjois-Suomessa ja myös Ruotsin puolelle, samoille alueille kuin aikoinaan uskonnollinen herännäisyyskin.

Pietilän mielestä tällaista herännäisyyttä oli tarvittu. Hänen mielestään suomalainen tunnelma sulattaa tai voittaa eurooppalaisen tunnelman arkkitehtuurissa samoin kuin myös muussa muotoilemisen kulttuurissa. ”Sibeliuksen musiikissa tunnistaa suomalaisuuden, vaikka hän opiskeli Euroopassa.”

Hän ei uskonut, että pelkkä suomalaisuus olisi tehnyt hänen töistään kuuluisia ympäri maailmaa. ”Vapaamuotoinen arkkitehtuuri on nykyään trendi maailmalla”, hän sanoi. Ei kuitenkaan Suomessa, jossa vallitsi tiukka minimalismi.

bepop

Muita lehden vuosikymmenen aikana noteeraamia arkkitehtejä olivat Lahden teatteritalolla vaikutuksen tehnyt Pekka Salminen, teräsrakentamisen imagoa nostanut Antti Katajamäki sekä vuosikymmenen lopulla uutta, iloista arkkitehtuuria Porin Be-Popissa esittänyt Jyrki Tasa. Mikko Heikkisen ja Markku Komosen tiedekeskus Heurekakin teki samanlaisen vaikutuksen kuin vuosikymmen alkupuolella Arto Sipisen Espoon kulttuurikeskus.

Suomessa rakennettiin paljon ja asuntoarkkitehtuurin taso nousi huimasti 70-luvun laatikkoarkkitehtuurista. Teknisessä ja taloudellisessa mielessä haaste oli rakentajille jopa liian suuri.

Vuosikymmen tunnettiin myös kauppakeskusten, kylpylöiden ja golfkenttien rakentamisesta ja uusia teknopoliksia alkoi nousta joka puolelle.

Vuosikymmenen vaikuttajat

Vuoden 1986 lopulla lehti teki 20-vuotisjuhlansa kunniaksi esittelyn tärkeimpinä pitämistään vaikuttajista

vaikuttajat2

Ensimmäistä ympäristöministeriä, demarien Matti Ahdetta luonnehdittiin arvoitukselliseksi vastakohtien mieheksi. ”Ympäristöasiat lankesivat hänelle kuin sattumalta, mutta saatuaan tuon ministeriön, hän on ajanut asioita tarmokkaasti.”

Ahde oli aloittanut ympäristöministeriön määräysten ja normien karsimisen, mutta sille työlle ei käynyt sen paremmin kuin myöhemmillekään normitalkoille.

Matti Ahde haukkui kunnat vanhojen rakennusten purkamisista.

”Piittaamattomuus suojelumääräyksistä, holtiton purkulupahankinta, suojelupyrkimysten pakoilu, luvaton purkaminen, omavaltaiset puiden kaatamiset ja kaivamiset halventavat edustuksellisten päätöksentekoelinten arvovaltaa”, ministeri jyrisi nuhdeltavaksi kutsumilleen rakennus- ja kiinteistöalan edustajille.

Ministeri tiesi mistä puhui, sillä hänen kotikaupungissaan Oulussa vanhojen talojen luvattomasta purkamisesta ja jopa tuhopoltoista oli tullut vitsaus.

Perusyhtymän tuore toimitusjohtaja Reino Hanhinen nostettiin varsin suurta kaukonäköisyyttä osoittaen listalle, vaikka hän oli vasta aloittanut toimitusjohtajana ja konsernin saneeraajana. Tytäryhtiö YIT:n hän oli jo saneerannut kuntoon.

”Pelimies henkeen ja vereen”, kirjoitti toinen pohjanmaalainen, Anssi Orrenmaa Hanhisesta.  ”Henkilökuntaa hän ohjaa kuin valmentaja pesäpallojoukkuetta.”

Pesäpallon ohella Hanhisen oma laji oli lentopallo. Hanhinen alkoi palkita johtajia kuitenkin nimeämällä heidät vuosittain omaan jalkapallon ”dream teamiinsa”. Keskushyökkääjäksi valittu oli luonnollisesti tehnyt eniten maaleja eli rahaa.

”Kyllä minä mieluummin otan vertauksen palloilun kuin orkesterin puolelta muun muassa sen takia, että vaihtomies, suihku ja jäähy eivät ole orkesterin puolella mahdollisia termejä”, Hanhinen sanoi.

Hän sanoi näkevänsä työyhteisön johtamisen jouk-kueen valmentamisena. ”Tässä seurataan kaiken aikaa pelisuorituksia ja tarvittaessa otetaan vaihtopenkiltä miehiä tai naisia, joita siellä on kasvamassa”, hän analysoi omaa johtamistapaansa.

Hän piti henkilökiertoa hyvänä myös kierrätettävän itsensä kannalta. ”Tämä stressaantuu, jos hän on tehtävässä, jossa hänellä ei ennen pitkää ole kykyjä.”
Konservatiiviset esimiehet olivat Hanhisen mielestä työyhteisön suurin pahan olon aiheuttaja.

Tulosjohtaminen ei hänen mukaansa ollut pelkästään taloudellisten tavoitteiden kirjaamista. ”Silloin ei saada sisältöä päivittäiseen tekemiseen. Oikeassa tulosjohtamisessa työntekijällä itsellään on melkoinen mahdollisuus vaikuttaa omaan työhönsä ja tavoitteisiinsa.”

vaikuttajat1

Lapin läänin maaherra, diplomi-insinööri Asko Oinas oli toinen keskustavaikuttaja ja perässähiihtäjä, joka pääsi Rakennuslehden listalle. Häntä kuvattiin kunnon demokraatiksi aina silloin, kun muut olivat samaa mieltä hänen kanssaan. Vesivoimaa oli hänen aikanaan rakennettu paljon Lappiin ja hyvä saavutus oli myös Lapin korkeakoulun saaminen Rovaniemelle.

Kommunisteista listalle pääsi jenkkitukkainen Aarno Aitamurto, Rakennustyöläisten liiton lakimiehenä vuonna 1964 aloittanut puheenjohtaja vuodesta 1970 alkaen.

”Kova järjestöpoliitikko, joka on kurittanut niin työnantajaa kuin vähemmistökommunisteja ja demareita liiton sisällä.”

Aarno Aitamurto toimi Rakennustyöläisten Liiton puheenjohtajana aikana, jolloin aatteen ajaminen oli liitossa yhtä tärkeässä roolissa kuin työmiehen palkankin puolustaminen. Työnantajan kanssa ei todellakaan veljeilty. Luokkaristiriidat alkoivat lientyä vasta kun puhdasoppisesti Ladalla liikkunut Aitamurto vetäytyi syrjään. Työnantajilta hän sai kuitenkin tunnustusta siitä, että sana piti.

Toisena demarina listalle pääsi Elannon pääjohtaja Ylermi Runko, jonka rooli rakentamisessa ja Hakan hallituksen jäsenenä näkyi Helsingin kaupunkisuunnittelulautakunnan puheenjohtajana.

”Sitä hän oli johtanut vuodesta 1968. Se ei Stadin patruunalle ole kuitenkaan riittänyt vaan hän on käyttänyt valtaa myös kiinteistölautakunnassa, Helsingin seutukaavaliitossa ja Helsingin kaupungin metrotoimikunnassa. Yhteistyö varsinkin kokoomuksen kanssa on sujunut hyvin.”

Kiinteistölautakunnassa Rungon työparina oli Helsingin Saton kokoomuslainen toimitusjohtaja C.G Fogelberg.

 

vaikuttajat3Rakennesuunnittelija Erkki Juvaa kuvattiin dynaamiseksi staatikoksi. Hän oli siirtynyt omassa toimistossaan johtajasta konsultiksi päästäkseen suunnittelemaan. ”Johtaminen oli kivaa, kunnes se alkoi toistaa itseään. Rakennesuunnittelijan ei tarvitse toistaa jos viitsii ajatella”, hän sanoi.

Rakennushallituksen pääjohtaja, arkkitehti Matti K. Mäkinen oli lehden mielestä koneromantikko, joka oli sanonut itseään jopa hukkaan menneeksi insinööriksi. Valion hovisuunnittelijana hän osoitti suunnittelijantaitonsa, mutta pääjohtajana hänestä tuli räväkkä ja pelätty lausuntojen antaja.  ”Hyvä arkkitehtuuri ei maksa enempää kuin huono”, oli hänen lempilauseensa.”

Mäkinen oli lehden mielestä rakennusalan harvoja renessanssi-ihmisiä, hallitseva ja monikulttuurinen persoona.  Hän oli arkkitehtien arvon nostaja ja laadun puolestapuhuja valtion rakennustuotannossa. Rakennushallitus näytti samalla suuntaa muillekin.

TVH:n pääjohtaja Jouko Loikkanen oli lehden mukaan varsinainen kanavaintoilija. ”Kekkosen perässähiihtäjä ja vahva keskustavaikuttaja on pystynyt pitämään demarit pois TVH:stä. Organisaatio on valjastettu toteuttamaan enemmän aluepolitiikkaa kuin tiepolitiikkaa, väittävät kriitikot talon sisällä.”

Lehdessä oli aiemmin kerrottu, että jopa insinöörinimitykset oli politisoitu. Niistä poliitikot päättivät usein jopa ohi Loikkasen.

Rakennus-Suomi nosti 1980-luvun puolivälissä Bertil Ekengrenin alan kolmen suurimman vaikuttajan joukkoon Kauko Rastaan ja Armas Puolimatkan rinnalle. Rakennuslehdessä hän jäi kuitenkin vähemmälle huomiolle, vaikka lehdessä noteerattiinkin se, että hän nappasi Tallinnan satamasta ison osan ohi suurten konsernien.

Paljon suuremman huomion keräsi kolmea vuotta myöhemmin  Ilpo Kokkila, joka Perusyhtymän vientijohtajana oli neuvotellut Rakveren urakasta Eestiin ja joka neuvostoliittolaisten pyynnöstä tarjosi sitä sitten yksityishenkilönä perustamansa Suomen Rakennusvienti SRV:n nimiin.

Liikennesuunnittelijoista ehdoton ykkönen oli 1980-luvulla Pentti Murole, jonka ajatuksia arkkitehditkin kuuntelivat. Kotimaisilla tilaajilla ei aina ollut samanlaista halua vuoropuheluun, minkä takia Murole teki paljon töitä ulkomaille.

Tekniikan tohtori Matti Ollila tuli jo 1970-luvulla tunnetuksi Myllysillan painumaongelmien vuoksi. Toisaalta kukaan ei kiistänyt hänen luovaa panostaan rakennesuunnitteluun.  Hän uskalsi arvostella jopa kaikkien kiittämää betoniteollisuuden raamattua BES:ä ja hänen ajatuksensa siltojen arkkitehtuurissa suututtivat RIL:n siltainsinöörit, jotka halusivat tehdä järkeviä insinöörirakenteita ilman arkkitehteja.

Hänen yhtiökumppaninsa Eero Paloheimo oli esillä lähinnä vihreillä puheenvuoroillaan. Jokainen tv-esiintyminen kuulemma näkyi heti tilausten vähenemisenä.

Lars-Olav Sebbas tuli esiin toimitusjohtajana ja RIL:n puheenjohtajana. Aaro Kohonen todettiin todelliseksi matematiikan osaajaksi, joka ei tarvinnut tietokoneita tuekseen. Ironiaa tässä oli se, että Kohosen ja muutaman muun toimiston vuonna 1966 perustamasta Teklasta tuli tietokonesuunnittelun kärkiyritys Suomessa ja BIM:n osalta koko Euroopassa.

Tutkijoista parhaiten pääsivät esiin VTT:n professorit Erkki Leppävuori ja Heikki Poijärvi ja TKK:n rakentamistalouden professori Juhani Kiiras, joka mielellään haastoi näkemyksillään muut.

Tutkimusohjelmia riitti, mutta edelleenkin arvoitukseksi jäi, onko rakennusliikkeellä tuotetta joka tarvitsisi kehittämistä. Tekesin apulaisjohtaja Veli-Pekka Saarnivaara esitti siksi uudenlaista kilpailumallia, jossa hinnan sijaan kilpailtaisiin osaamisella ja ideoilla. Siihen on sytytty aika hitaasti.

Vanhat patruunat väistyivät

Rouva Eila Potinkara oli vuonna 1983 ensimmäinen Rakennuslehden haastattelema naisjohtaja. Tauno Potinkaran kuoltua vuonna 1970 henkilökunta toivoi, että rouva ottais asiat hoitoonsa. ”He sanoivat, että käy täällä vaikka sanomalehti lukemassa”.

Yrityksen toimitusjohtaja nimitettiin Ossi Forsell, mutta rouva Potinkara toimi hallituksen puheenjohtajana. Hän hoiti myös henkilöstöhallinnon ja koulutuksen. Ajan tavan mukaan Pauli Heikkisen jutusssa Eila Potinkaran titteli oli koko ajan rouva eikä hallituksen puheenjohtaja, vaikka mies oli kuollut jo 13 vuotta sitten.

Seuraava nainen, joka lehdessä noteerattiin oli keksijä Aino Heikkinen, joka miesten mielestä oli betonilaastien keksijänä parempi kuin yrityksen toimitusjohtajana, mutta joka itsepäisenä feministinä halusi tehdä molempia.

Oman aikansa ilmiö on lehden otsikko ”Kymmenen pientä neekeripoikaa”, joka kertoi siitä kuinka lähes kaikissa suurissa rakennusliikkeissä johto oli vaihtunut muutaman vuoden sisällä eli alalla oli tapahtunut suuri sukupolvenvaihdos.

Rakennusliikkeiden johtajista Polarin Kauko Rastas oli vuosikymmenen alussa yhtä vaikuttava alan puhemies kuin 1970-luvullakin. Hänen seuraajansa Harri Hintikka astui suuriin saappaisiin ja tähtäsi Rastaan tavoin myös poliittiseksi vaikuttajaksi olemalla yksi niiden punaisten vuorineuvosten kellokkaista, jotka ajoivat Ahti Karjalaista presidentiksi.

Partekin Sakari T. Lehdon jälkeen rakennustuoteteollisuuden valtikka siirtyi Lohjan Georg Ehrnroothille. Näiden kahden yhtiön taistelu kotimaan herruudesta kääntyi kilpailuksi kansainvälisyyden nopeudella. Atlanttikaan ei ollut liian iso ylitettäväksi. Alabamasta tuli jostain syystä se paikka, jonne moni suomalainen etabloitui – yhtä kehnoin tuloksin. Helpommalla olisi voinut päästä vaikka Chicagossa.

Puolimatkaa ja Perusyhtymää johtaneella Erkki Inkisellä löytyi näkemystä siitä, että rakennusliikkeitä pitäisi kehittää palveluliiketoiminnan suuntaan, mutta käytäntö osoitti Inkisen kohdalla myös sen, että ison konsernin kasvustrategia ei voi lähteä kaiken rakentamisesta linnunpöntöistä alkaen. Tämä strategia ajoi niin pahasti karille Perusyhtymässä, että yrityksen kohtalokin oli pitkään vaakalaudalla.

Hakan Eero Piipari nosti yhtiön arvostusta Antti Pelkolan jälkeen, mutta joutui vuosikymmenen lopulla omistajansa Ekan Eero Rantalan jyräämäksi. Tämä löysi vuonna 1988 uudeksi johtajaksi Valmetista Pertti Naulapään, jonka puheet kansainvälistymisen pakosta kuvastivat hyvin vuosikymmenen hullua päätöstä. Kaikki johtajat halusivat mitata menestyksensä kansainvälisillä kentillä jättäen samalla kotikentän kesannolle. Ison rahasäkin kanssa oli helppo kansainvälistyä, mutta tuloksen tekeminen olikin sitten paljon vaikeampaa.

 

Hullun rakentamisen 1980-luku

Projektiviennin huippukausi: Neuvostoliitto, Lähi-itä, Afrikka
Rakennusyritysten valtakunnallistuminen ja keskittyminen
Avaimet käteen (KVR) rakentamisen kulta-aikaa
Rakentamisen poliittiset kytkökset tuomiolle
Homeongelman ensimmäiset merkit ilmaantuivat
Vuosikymmenen puolivälissä siirryttiin pois laatikkoarkkitehtuurista, mikä romahdutti rakennusliikkeiden tulokset
Vuosikymmen lopussa alkoivat rakentamisen uudet hullut vuodet
Asuntorakentamisen lisäksi tehtiin valtavasti palvelurakennuksia, myymälöitä, toimistoja, jäähalleja, golfkenttiä, kylpylöitä ja Lappiin lomakeskuksia
Rakentamisen kehittämisen voimakasta aikaa, tuoteosakauppa syntyi
Teräs alkoi haastaa betonin, puu ei
Kilpailuvirasto alkoi karsia kartelleja ja kilpailun esteitä
Ensimmäiset vierastyöntekijät, eestiläiset ja neuvostoliittolaiset, tulivat
Oulun koulun iloisuus, Pietilän vapaa muotokieli ja postmodernismi palauttivat uskoa suomalaiseen arkkitehtuuriin

80-luvun uutisia

1980
Hallitus päättää 40 prosentin investointiverosta

Helsingin Sanomat julkisti mielipidetiedustelunsa, jonka mukaan kansalaisten luottamus virkamiehiin oli romahtanut kahdessa vuodessa. Enää vain 15 prosenttia haastatelluista uskoi, ettei virkamiehiin voi vaikuttaa heitä lahjomalla. Kaksi vuotta aiemmin vastaava prosenttiluku oli ollut 28.

Haka, Lemminkäinen ja Polar rakentavat  Pulkovskaja-hotellia Pietariin
Perusyhtymä ja Vesto ilmoittavat rakentavansa Irakiin yli 400 asuntoa.

Helsingin Länsi-Pasilaan tulee koekortteli, jonne Puolimatka rakentaa uudenlaisia kerrostaloja arkkitehti Jan Söderlundin suunnitelman pohjalta.

1981
Nikolai Patolichev allekirjoittaa Finn-Stroin kanssa kahden miljardin markan urasopimuksen Kostamuksessa.
Lähi-idässä ja Pohjois-Afrikassa toiminut, Seppo Hautalan perustama ilmajokelainen VS-Yhtiöt konkurssiin
Tuuli ja lumi rikkoivat kattoja Itä-Suomessa.
Oulussa Tuiran asuinkerrrostalotyömaalla kaksi miestä kuoli välipohjan sorruttua.

1982
Maa-aineslaki voimaan
Helsingin metro aloitti säännöllisen liikennöinnin

Korkein oikeus tuomitsi vuorineuvos Armas Puolimatkan kuudeksi kuukaudeksi ehdolliseen vankeuteen virkamiehen lahjomisesta.
Rakennusliike Nopan lahjusjuttu tuli julkisuuteen, kun keskusrikospoliisi pidätti valtiovarainministeriön pyynnöstä Asuntohallituksen entisen rahoitusjohtajan Kalevi Sassin ja neljä muuta Asuntohallituksen virkamiestä.

Professori Juhani Kiiras laski, että Helsingin Itäkeskuksen monitoimitalo maksoi tuplasti sen mitä vastaavan tasoinen talo Kouvolassa. Suurin ero tuli suunnitteluratkaisuista. Kouluissa ero on 15 prosenttia.

Vuolukivituotanto käynnistyi uudelleen Juukan Nunnalahdessa. Reijo Vauhkonen odotti siitä muodostuvan Suomen Vuolukivi Oy:n tuotannon rungon.

16 kansanedustajaa, muun muassa Hannele Pokka, Mauri Pekkarinen ja Lasse Lehtinen tekivät kyselyn siitä, miksi sementin hinta ei ole sama koko maassa.

Finn-Stroin urakoiman Svetorgorskin kolmas vaihe alkaa Neuvostoliitossa.
Ympäristöministeriö aloittaa Matti Ahteen johdolla.

Ministeri Mikko Jokela (keskusta) ajoi kiireellisenä asiana läpi lämmöneristämistä koskevien määräysten tiukentamisen vastoin esittelijän, ylijohtaja Olavi Syrjäsen tahtoa. Massiivisten ja keveiden rakenteiden eli betoni- ja puurakenteisten lämmöneristysvaatimusten yhtenäistämisellä haluttiin edistää puurakentamista. VTT:n tutkijat osoittivat puuteollisuuden tilaamassa tutkimuksessa massiivisuuden merkityksen vähäiseksi.

Oulussa suojeltuja puutaloja purettiin salaa yöllä tai annettiin alkoholistien käyttöön toiveena, että nämä polttaisivat talon.
Purku-urakoitsija kävi kustavilaistyylisen, vuonna 1805 rakennetun Fontellin talon kimppuun Pietarsaaressa. Poliisi keskeytti työt, mutta talon julkisivu oli tällöin jo ehtinyt tärveltyä pahoin. Museovirasto oli luonnehtinut taloa rakennushistoriallisesti erittäin arvokkaaksi. Vuonna 1985 eduskunta sääti tapauksen pohjalta asetuksen, jonka mukaan rakennusten purkamisesta on ilmoitettava kirjallisesti kunnan rakennuslautakunnalle 30 päivää ennen purkutyön aloittamista

Lemminkäinen osti Rakennus Oy Cultorin, joka on Suomen suurimpia päällystysalan yrityksiä. ”Keskustelu keskittymisen haittavaikutuksista on hyvin haettua, sillä ostetut yritykset toimivat yhtä itsenäisesti kuin ennenkin”, Lemminkäisen pääomistajiin kuuluva toimitusjohtaja Heikki Pentti vakuutti.

Perusyhtymä osti Rakennusvoiman. Erkki Inkisestä Perusyhtymän toimitusjohtaja.

EKE voitti Tallinnan sataman urakan ohi suurten konsernien. Sataman viljankäsittelykompleksin ja laitureiden rakennusurakan sai Perusyhtymän, Vesi-Pekan ja OMP:n työyhteenliittymä Portal-Group.
YIT urakoi Kuopion yliopistollisen keskussairaalan laajennusta.

Lahden teatteritalossa arkkitehti Pekka Salminen osoitti, että riittävän kovaa vaatimalla saa hyvää betonipintaa. Rakentajana oli työyhteenliittymä Mattinen & Niemelä ja Ruola. Vastaava Arvo Kuusivirta teetti niin hienoa betonipintaa, että sitä ei ole Suomessa ylitetty. Pilarit valettiin pystysuorissa lasikuitumuoteissa, koska kaikki neljä pintaa haluttiin yhtä sileiksi.

Perusyhtymä rakentaa kenkätehdasta Tallinnaan
Helsingin Forumin kauppakeskuksen pohjatöissä 120 000 kuutiota louhintaa.
Tosnon rautatievaunujen valmistelu- ja korjauskeskusurakka Hakalle.

1984
Rakennuslain kokonaisuudistus käynnistetään, mutta haudataan puolentoista vuoden jälkeen.
Kattoja romahteli eri puolilla maata. VTT:n tutkimissa viidessä kattoromahduksessa vain kahdessa pääsyynä oli liian painava lumikuorma. Useimmin syy löytyi rakenteista.
Entinen Maanviljelysinsinöörien Yhdistys eli nykyinen RIL täytti 50 vuotta.
Viherhuoneet tulivat Torpparinmäen asuntomessuille.
Lohja Ruduksen johtaja Rauno Vaulamo lähti omien sanojensa mukaan rohkeasti yhtiön uuden betonitehtaan varatoimitusjohtajaksi Alabamaan. ”Kyllä jotain vikaa on itsessäni, jos en pärjää Alabamassa.”

Haka osti Vesi-Pekan ja OMP:n ja pääsi siten mukaan Portal Groupin Tallinnan satamaurakkaan. Samalla Haka lisäsi myös osuuttaan Finn-Stroissa. Päämyyjä oli Maa- ja vesitekniikan tuki ry. ”Haluttiin saada lisää rahaa maa- ja vesiteknilliseen tutkimustoimintaan”, salaperäisenä pysyneen yhdistyksen vahva mies Aimo Maasilta perusteli päätöstä. OMP:n toimitusjohtaja Reijo Holopainen oli luottavainen yrityksen tulevaisuuteen osana Hakaa. ”En ymmärrä yrityskauppaa, jos tarkoituksena olisi vain lopettaa yritys.”

Haka osti lahjusskandaalissa ryvettyneen tamperelaisen Nopan

Polar osti S.A: Tervon. Vuorineuvos Sulo Tervo sanoi, että verotus esti sukupolvenvaihdoksen. Rakennusinsinööri Keijo Tervo oli yhtiössä varatoimitusjohtajana ja toinen poika Matti Tervo toimi aiemmin lakimiehenä. ”Jatkajia siis olisi ollut, mutta yhtiön suuret varaukset olisivat pakottaneet joko laajentamaan tai maksamaan hirveän suuret verot.”

Ympäristöministeriö antoi uusien ilmanvaihtomääräysten laatimisen Lämpöinsinööriyhdistyksen tehtäväksi. Lehdistö villiintyi toimistoinsinööri Pirjo Kimarin mukaan tästä. ”Eräs lehti puhui jopa ministeriön uudesta hukkaputkesta, toinen ministeriön ilmanvaihtovillityksestä tai uusista pakkomääräyksistä.”

1985
Hankkija osti Puolimatkan 715 miljoonalla markalla.
Perusyhtymä osti Otto Wuorion.
Haka osti tappioista kypsän tamperelaisen MNK:n (Mattinen ja Niemelä). Toimitusjohtaja Matti Kyntäjän aikana yritys paisutti liiketoimintaa, mutta tulos meni niin raskaasti tappiolliseksi, että yritys ajautui kriisiin ja luottorahoitus loppui.

Rakennussuojelulaki tuli voimaan

Arkkitehtipäivillä ”nuori vihainen mies”, entinen vasemmistoaktivisti, arkkitehti Kai Wartiainen paheksui sitä, että Helsingin kaupunkisuunnittelu on oikeistolaisen ja vasemmistolaisen rakennusliikkeen hallinnassa. Hakan ja Keskus-Saton edustajat päättävät rakennusoikeuksista ja muut lautakunnan jäsenet ovat heidän hallinnassaan. Erityisen harmissaan hän oli siitä, että Nokian viestintäjohtaja Thoma Zilliacus ei jäävännyt itseään, vaikka Nokia sai rakennusoikeutta Ruoholahdesta. ”Kaupunkisuunnittelulautakuntaan ei saisi päästää ketään, kuka voisi saada etua päätöksistä.”

Teräsyhtiö PPTH:n toimitusjohtaja Reino Hanhinen kutsuttiin joulukuussa 1984 saneeraamaan emoyhtiötä YIT:tä, jonka sopeutuminen vientiyhtiöstä kotimarkkinayhtiöstä ei ollut sujunut odotetusti. Hän nosti Matti Haapalan vetämään kotimaan rakentamista.

1986
Otis osti Valmetin hissitehtaan

Helsingin hovioikeus tuomitsi keskustapuolueen maksamaan valtiolle 737 000 markkaa, jotka puolueen katsottiin saaneen laittomasti tamperelaiselta Rakennusliike Nopalta. Hovioikeus korotti siten huomattavasti Helsingin raastuvanoikeuden helmikuussa 1985 keskustan maksettavaksi määräämää summaa.
Helsingin hovioikeus tuomitsi Helsingin entisen metrojohtajan Unto Valtasen yhden vuoden ja yhdeksän kuukauden ehdottomaan vankeuteen lahjomien vastaanotosta. Helsingin metrorata laajeni Itäkeskuksesta Kontulaan.

Eduskunta hyväksyi koskiensuojelulain sekä samalla keskustapuolueen ponsiehdotuksen, jossa hallitusta kehotettiin tutkimaan mahdollisuuksia Kollajan altaann rakentamiseksi Iijokeen.

Helsingin kaupungin uusi pääkirjasto avattiin Pasilassa.
Itäkeskuksen ostoskeskushanke voitti Rakennuslehden ensimmäisen KVR-kilpailun.  Rakentajana oli Polarin ja Hakan työyhteenliittymä ja rakennuttajana SKOP.
Tampereella rakennettiin kaupungin omana työnä Reima Pietilän suunnittelemaa kirjastoa Ukkometsoa.

Ateneumin peruskorjaus alkoi. Vaativa urakka johti pääurakoitsijan, EKE:n omistaman Tuuli & Pihlajan konkurssiin. Suunnittelijoina olivat arkkitehdit Mikko Pulkkinen ja Ola Laiho

Torniossa rakennettiin Outokummun ferrokromitehdasta.
Rakentamisen vuosi muistetaan lakoista.

Rakeva-palkinto myönnettiin Ukkometson kirvesmiesporukalla, joka Aimo Ilomäen johdolla teki kirjaston betonirungon muottityöt. Palkinnolla haluttiin korostaa ammattitaidon merkitystä. Samaan aikaan käynnissä ollut vuosikymmenen pahin yhteistyöhäiriö työntekijä- ja työnantajaliittojen välillä korosti palkinnon arvoa.

Professori Otto Iivari Meurman tuuletti 96 vuoden kokemuksella rakentamiseen tullutta neliöajattelua. ”Kootkaaa ne neliöt äkkiä yhteen kuorma-autoon, viekää ne kaatopaikalle ja polttakaa ne varmuuden vuoksi.” Hän muistutti, että ennen tiesi vain montako huonetta asunnossa on ja oliko niissä miellyttävä ja hyvä asua.

1987
YIT fuusioitiin Perusyhtymään ja Reino Hanhinen saneerasi vahvasti tappiollista konsernia,  jonka nimi vaihtui YIT-Yhtymäksi.
Perusyhtymästä lähteneen Ilpo Kokkilan perustama SRV (Suomen Rakennusvienti) voitti Rakveren lihanjalostuskombinaatin urakan.

Rakentamisen uuden hullut vuodet käynnistyivät loppuvuodesta.
Suomen Kansallisoopperan uuden oopperatalon  ensimmäinen urakkakierros meni uusiksi hintojen kalleuden vuoksi. Runkotöiden urakoitsijaksi saatiin Palmbergin, Ruolan ja Teräsbetonin työyhteenliittymä.
Teknologiakyliä alkoi Oulun teknologiakylän vuonna 1984 aloittaman menestyksen myötä syntyä joka kaupunkiin. Turkuun YIT gryndasi  Data Cityä ja suunnitteilla oli Bio City. Tampereelle rakennettiin Hermiaa, Jyväskylään Tietotaajamaa, Lappeenrantaan Kareltekiä ja Espooseen Spektriä.
Kiinteistösijoitusyhtiöitä alkoi syntyä kuin sieniä sateella. Rakentajista niitä perustivat YIT, Haka, Polar

Heikkisen ja Komosen suunnitteleman Tiedekeskus Heurekan rakennustyöt alkoivat Vantaan Tikkurilassa.
Perniön tie sortui sadan metrin pätkältä. Siihen tuli jopa pari metriä syviä halkeamia.
Lemminkäinen rakensi Kaipolaan paperitehdasta
YIT rakensi Vantaan Tikkurilaan Anttilaan. Keväällä 2016 sitä jo puretaan.

Projekteja: Pasilan asema, Tampereen ohikulkutie ja Espoon kulttuurikeskus olivat rakenteilla.

1988
Tammikuussa pääkaupunkiseudun vähemmän tärkeälle rakentamiselle 40 prosentin investointivero.

EKE alkoi tuoda sementtiä Neuvostoliitosta eli käytännössä Riiasta aluksi vastaostokauppana. Määrien kasvettua sementtiteollisuus hermostui. Valtiovarainministeri ehdotti syksyllä sementin tuonnin lisäämistä Neuvostoliitosta, jotta asuntojen hintojen nousua voitaisiin hillitä.
Rakennuspartio alkoi tuoda työvoimaa Virosta.

Rakennuskunta Haka muuttui Haka Oy:ksi ja toimitusjohtajaksi tuli Pertti Naulapää.
Porin Be-Pop (Nurmela-Raimoranta-Tasa) keräsi katseita jo rakentamisaikana.

Projekteja: Luukkaansalmen silta, Troopinen kylpylä Nokialle. Mikkelin konserttitalo Mikaeli, Turun Hansa-kortteli, Rovaniemelle Jätkänkynttilä, Sampo-keskus ja kaupungintalo, Helsingissä Partekin toimitalo.

1989
Investointivero muuttui loppuvuonna valtakunnalliseksi rakennusveroksi.
Keväällä pääkaupunkiseudulle tulee rakennusmaamaksu.
Suomen Pankki panee raja luotonannon kasvulle.
Lohja ja Wärtsilä fuusioidaan.
Raili ja Reima Pietilän suunnittelema rakennuskokonaisuus valmistui Tampereen Hervannassa.

Haka rakensi Westendiin hiljaisen kerrostalon. Koetalon askel- ja ilmanääneneristys on kymmenen desibeliä normaalia parempi. Akustiikka-asiantuntija Alpo Halmeen mukaan se saavutettiin kunnollisella suunnittelulla. Käytännössä se tarkoitti kaksinkertaisia seiniä, kelluvia lattioita ja kiinteiden rakenteiden katkaisemista huoneistojen väliltä.

Finn-Stroin entinen toimitusjohtaja Risto Kangas-Ikkala perusti rakennuttajakonsulttitoimisto CM-Urakoinnin.

Rakennusalan imagotiedot kertoivat, että Polarilla on ollut 1980-luvulla vankin maine rakennusalan päättäjien, ammattilaisten ja suuren yleisön silmissä, joskin aivan viime vuosina Lemminkäinen oli kirinyt rinnalle ja ohikin.

Helsingin kaupunki neuvotteli Wärstilän kanssa Tennispalatsin tontille tulevan linja-autoaseman rakentamisesta. Kaupunki saisi vastineeksi loput 47 hehtaaria Wärtsilän Vuosaaren maista.
Ilmailuhallitus ilmoitti kahden miljardin markan investoinneista Helsinki-Vantaan lentokentälle. Tarjouksia oli tarkoitus pyytää myös ulkomailta.
Haka alkaa rakentaa Itäkeskuksen metroaseman päälle liikekeskusta, jonka laajuus on 100 000 bruttoneliömetriä. Se maksaa miljardi markkaa ja valmistuu 1992.

Projekteja: Näkinpuisto Sörnaisiin, Asuntohallitus Itä-Pasilaan, Pasilan asema, SOK:n uusi toimintakeskus, Stockmannin laajennus, Jyväskylän rantaväylä, Turku-Naantali-tie, Turkuhalli, Maarianhaminan kirjasto.

Lisää Rakennuslehden historiikkia:

Vientijulkaisut ja rajut henkilöstövähennykset nostivat Rakennuslehden 1990-luvun lamasta

Tätä artikkelia ei ole kommentoitu

0 vastausta artikkeliin “80-luku oli Rakennuslehdelle ja rakentamiselle hullun kasvun aikaa”

Vastaa

Viimeisimmät näkökulmat