siirry sivun sisällä: navigaatio | sisältö
« Takaisin

Tutkimus: Tuulivoimakin voi lämmittää ilmastoa

Suuret tuulivoimapuistot voivat lämmittää ilmastoa ympärillään, kertoo sunnuntaina julkaistu tutkimus. Tutkimuksen mukaan lämpötila nousi noin 0,7 astetta verrattuna alueeseen, jossa tuulimyllyjä ei ollut.

Tutkimus perustuu New Yorkin yliopiston tutkijoiden satelliittimittauksiin Texasissa vuosina 2003–2011. Osavaltiossa sijaitsee neljä maailman suurinta tuulivoimapuistoa. Lämpötilan nousu saattaa johtua voimaloista karkaavasta energiasta ja tuulimyllyjen aikaansaamasta turbulenssista.

Tutkijat muistuttivat kuitenkin, että tulosten varmistamiseksi tarvitaan vielä lisää tutkimuksia eri paikoista ja pitemmältä ajalta.

Tuulivoiman tuotannon odotetaan yli kaksinkertaistuvan vuoden 2016 loppuun mennessä.

Tutkimuksesta kertoi Nature Climate Change -lehti.



(STT–Reuters)


« Takaisin
Uusimmat uutiset alueelta "Energiatehokkuus" XML/RSS-muodossa
Bookmark and Share

Keskustelua uutisesta:

Viesti 1/2 30.04.2012 klo 10:33 // kommentti

Tuo on aika itsestäänselvää, että tuulivoimala lämmittää lähiympäristöään. Eri asia on se, lämmittääkö se silti "ilmastoa".

Ymmärtääkseni tuulivoimala ei tuota energiaa. Se vain muuttaa liike-energiaa toiseen muotoon, mutta ei tee sitä 100 % hyötysuhteella, kuten ei mikään voimala. Tuulivoimalan lapojen pyörimiseen liittyy kitkaa, ja sähköntuotannon sivutuotteena osa liike-energiasta muuttuu lämmöksi. Lavat sitten levittävät lämminnyttä ilmaa lähiympäristöönsä.

Mutta globaalin ilmaston kannalta asia ei ole ihan yhtä yksinkertainen kuin paikallislähiympäristön. Jos tuulivoimala ei olisi tuulen liike-energiaa ottanut talteen, tuuli olisi jatkanut matkaansa eteenpäin. Pikku hiljaa tuulen nopeus hiljenee mm. kitkan vaikutuksesta, jota ilmakehässä muodostuu, ja liike-energia olisi muuttunut lämpöenergiaksi. Mutta eri kohdissa maapalloa kuin mitä ilman tuulivoimalaa. Tavallaan tuulivoimala siis lämmittää lähiympäristöään ja jäähdyttää aavistuksen muuta maapallon ilmastoa.

Muut voimalat päästääntöisesti vain lämmittävät, eivät jäähdytä. Esim. ydinvoimalasta tulee hukkalämpöä aika huikea määrä.

Vastaa | Vastaa lainaamalla | Ilmoita asiaton viesti

Viesti 2/2 02.05.2012 klo 9:26 // Ei ymmärrä

Mitäköhän tarkoittaa "voimaloista karkaava energia"?

Vastaa | Vastaa lainaamalla | Ilmoita asiaton viesti



Jätä kommenttisi