Kokeile kuukausi maksutta

Kaivoshankkeita joudutaan lykkäämään

Kaivosalan yritykset joutuvat lykkäämään hankkeitaan alamäkeen kääntyneen taloudellisen tilanteen takia. Näin arvioi sekä yrityksiä edustava kaivannaisteollisuusyhdistys että työ- ja elinkeinoministeriö. Talouden ongelmat näkyvät myös malminetsinnässä, joka on hiipumassa.

Kaivannaisteollisuusyhdistyksen toiminnanjohtaja Pekka Suomela luonnehtii alan ilmapiiriä hyvin varovaiseksi.

”Tämä koskee koko kansainvälistä areenaa. Isot yhtiöt ovat jo jäädyttäneet projektejaan. On todennäköistä, että myös kotimaisia hankkeita joudutaan viivyttämään”, Suomela arvioi.

Samaa mieltä on työ- ja elinkeinoministeriön kaivosylitarkastaja Riikka Aaltonen.

”Uskon, että alan yritykset rukkaavat kaivoshankkeidensa aikatauluja”, hän sanoo.

Suomelan mukaan myös sijoittajat ovat vetäytyneet kuoreensa. Hän ei uskalla ennustaa vaikeuksien kestoa. Ensi syksystä näyttää kuitenkin tulevan varsin raskas.

Ongelmat ovat heijastuneet myös malminetsintään. Turvallisuus- ja kemikaalivirasto Tukesin kaivosyli-insinööri Terho Liikamaa kertoo, että neljässä kuukaudessa malminetsintään liittyviä lupahakemuksia on peruttu lähes yhtä paljon, kuin lupapäätöksiä on annettu.

Tätä artikkelia ei ole kommentoitu

0 vastausta artikkeliin “Kaivoshankkeita joudutaan lykkäämään”

Vastaa

Viimeisimmät näkökulmat