siirry sivun sisällä: navigaatio | sisältö
« Takaisin

Sisäilmastoluokitus pistetään uusiksi


Sisäilmayhdistys ja Rakennustietosäätiö uudistavat Sisäilmastoluokituksen. Tavoitteena on laatia Sisäilmastoluokituksesta uusi käsikirjoitus vuoden 2007 aikana ja viimeistellä se julkaisuksi lausuntokierroksen jälkeen keväällä 2008. Edellinen luokitus valmistui 2001.

Uusimistarve perustuu Sisäilmayhdistyksen toiminnanjohtajan Jorma Säterin mukaan siihen, että sisäilmaluokituksen asettamat vaatimukset on vaikea kohdata käytännön rakentamisessa.

"Ehkä olemme myös paremmin oppineet ymmärtämään ihmisten käyttäytymistä. Tutkimusten mukaan ihminen tyytyy lämpöisempiin olosuhteisiin, mikäli hän voi itse vaikuttaa lämpötilanhallintaan."

Vanhassa luokituksessa ulkoilman lämpötilaa ei huomioitu lainkaan, nyt sen merkitys korostuu. Ympäri maailman tehdyissä tutkimuksissa on havaittu, että korkean ulkolämpötilan myötä myös lämpöisempää sisäilmaa siedetään paremmin. Esimerkiksi ASHRAEn (The American Society of Heating, Refrigerating and Air Conditioning Engineers) ja CENin (the European Committee for Standardization) laatimissa ohjeissa sisälämpötilan vaatimukset korreloivat ulkolämpötilaa.

"Jäähdytetyissä tiloissa ihmiset kokevat vetoa ja kylmyyttä sisälämpötilan ollessa 22 asteessa, mikäli ulkona on yli 25 astetta. Tähän vaikuttaa muun muassa pukeutuminen, jota ei voi jättää huomiotta. Kesällä pukeudutaan kevyesti ja talvella paksummin."

Energiatehokasta rakentamista

Kiinteistönomistajille ja rakentajille muutokset sisäilmastoluokitukseen ovat tervetulleita, sillä kovilla helteillä riittää vähäisempi jäähdytys, kun taas talvella voidaan tinkiä lämmöstä. Säteri korostaa, että muutokset ovat varsin vähäisiä ja yhden asteen haarukassa.

"Jos vanha S1-luokitus asetti lämpötilan ylärajaksi 24 astetta, uudessa se nousisi 25 asteeseen ja helteillä tästä vielä puoli astetta. Painotus tulee olemaan säätövarassa, ei niinkään tietyissä astelukemissa", Säteri korostaa.

Myös määritelmiä oli aiemmassa luokituksessa liikaa, nyt niitä Säterin mukaan vähennetään.

"Edellisessä luokituksessa oli liian monta sekoittavaa tekijää. Meidän olisi vältettävä tekijöitä, jotka ovat tulkinnanvaraisia ja voivat aiheuttaa riitoja. Siksi keskitymme olennaisiin asioihin, mutta otamme luokitukseen mukaan esimerkiksi akustiikan uutena tekijänä."

Sisäilmastoluokituksen uudistamisen edistymistä voi seurata Sisäilmayhdistyksen sivuilla www.sisäilmayhdistys.fi. Uusia ehdotuksia otetaan edelleen vastaan, mutta tavoitteena on, että uusi luokitus saadaan valmiiksi ensi vuonna.

 

Sisäilmaston peruspilarit

  • Tarpeenmukainen lämmitys ja jäähdytys
  • Vähäpäästöiset materiaalit
  • Puhdas ja toimiva ilmanvaihto
  • Hallittu akustiikka ja valaistus
  • Kosteuden ja puhtauden hallinta työmaalla ja valmiissa rakennuksessa

 



Heikki Heikkonen

« Takaisin
Uusimmat uutiset alueelta "Lehtiarkisto" XML/RSS-muodossa
Bookmark and Share

Aloita uusi keskustelu "Sisäilmastoluokitus pistetään uusiksi"

Kaikki kentät ovat pakollisia.