siirry sivun sisällä: navigaatio | sisältö
« Takaisin

Välimallin korkotukea saa käyttötarkoituksen muutoksiin


Rahoitus on ongelma, vaikka Ara hyväksynee korkeita marginaaleja

Eduskunnan ympäristövaliokunta on muuttanut välimallin korkotukea koskevaa lakiehdotusta siten, että korkotukea voidaan myöntää vuokra-asuntojen uudistuotannon lisäksi myös olemassa olevien rakennusten käyttötarkoituksen muuttamiseen vuokra-asunnoiksi. Valiokunnan mielestä esimerkiksi liiketilojen muuttaminen asumiskäyttöön on uudistuotantoon verrattavaa rakennusalan työllistämistä.

Ehdotettu muutos ei koske perusparannustöitä, joten korkotuen saannin edellytyksenä on mittava käyttötarkoituksen muutos, jonka työllisyysvaikutus on verrattavissa uudistuotantoon. Kyseessä voi olla joko koko rakennuksen tai sen merkittävän osan käyttötarkoituksen muutos. Muutostyön lopputuloksena on tultava useita asuntoja. Rakennukseen voi kuitenkin jättää tai rakentaa esimerkiksi tarkoituksenmukaisia liiketiloja. Uudistuotantona voidaan valiokunnan mukaan pitää myös sellaisia rakennustöitä, joissa olemassa olevaan kerrostaloon rakennetaan yksi tai useampi uusi asuinkerros.

Yleishyödyllisyyslainsäädännön rajoitukset eivät koske välimallin asuntotuotantoa. Korkotuki ja vuokrakäyttövelvollisuus ovat voimassa kymmenen vuotta. Vuokrakäyttövelvoitteesta voi vapautua jo viiden vuoden kuluttua vapauttamalla valtio kaikista takauslainaan liittyvistä velvoitteista.

Välimallin korkotuen saajia ei rajata, mutta silti kaikki ämpäriurakoitsijat eivät kelpaa tuottajiksi. Valtion täytetakausriskin rajoittamiseksi korkotukilainan saajilta vaaditaan riittävät edellytykset lainan takaisinmaksuun. Ara tarkistaakin yhtiöiden kelpoisuutta tutustumalla muun muassa niiden toimintakertomuksiin ja tulos- sekä tasetietoihin.

Korkotukilainan omavastuukorko ei alene 3,4 prosentista.

Eläke-Fennia tarjoaa rahoitusta

Tuottajat ovat kiinnostuneista välimallista, mutta rahoituksen saatavuusongelmat uhkaavat tuotannon käynnistymistä. Asuntoministeri Jan Vapaavuorella ei ole tarjota rahoitusongelmaan ratkaisua. Ministeri totesi Raklin vuokra-asuntobarometrin julkistamistilaisuudessa, että kysymys on vapaarahoitteisesta tuotannosta ja kaikilla muillakin elinkeinotoiminnan alueilla on vaikeuksia rahoituksen saannissa. Hän pohti, voisiko valtio ylipäätään tehdä tilanteelle mitään vaatien keskusteluja pankkien kanssa ylilyöntien välttämiseksi."On se hyvin turhauttavaa, jos välimallin tuotanto jää rahoituksesta kiinni", Vapaavuori tyytyi sanomaan.

Johtaja Jarmo Lindén lupaa, että asuntorahasto hyväksyy välimallin korkotukilainoille normaalia korkotukituotantoa korkeampia marginaaleja. Lähtökohtaisesti rahoituskustannusten kohtuullisuuteen riittää se, että hankkeen rakennuttaja uskoo saavansa kohteeseen vuokralaisia.

Arasta luvataan, että myös välimallin kustannus- ja laatuohjaus on kevyempää kuin Ara-tuotannossa.

Eläke-Fennian sijoitusjohtaja Timo Stenius kertoo, että yhtiö harkitsee parin vuokrakohteen käynnistämistä välimallilla tai vapaarahoitteisina. Uudistuotannon aloitusmahdollisuudet ovat parantuneet muutamassa kuukaudessa oleellisesti. Steniuksen mukaan tuotantohinnat ovat pudonneet syksystä 15-20 prosenttia ja tonttien hinnat 30 prosenttia kaupungin huutokauppahinnoista.

Rahoitus ei ole Eläke-Fennialle ongelma, sillä se rakennuttaa kohteita omalla rahallaan. Stenius jopa tarjoaa rahoitusta muille välimallin kohteiden rakennuttajille.

"Kymmenien miljoonien lainoitus voisi tulla kysymykseen", hän lupaa, vaikka yrityslainakannan paisuminen rajoittaakin yhtiön rahoituksen myöntämismahdollisuuksia. Laina maksaa kuitenkin markkinahinnan, tällä hetkellä marginaali on noin 1,5 prosenttiyksikköä.

 

VVO:lla uusi asumisoikeusyhtiö

VVO omistaa Saton kanssa puoliksi maan suurimman asumisoikeusasuntoyrityksen, Suomen Asumisoikeus Oy:n, mutta uusia asumisoikeusasuntoja ei ole valmistunut vuoden 2004 jälkeen. VVO olisi halunnut uustuotantoa, mutta Sato on estänyt tuotannon.

Nyt VVO:ssa selvitetään asumisoikeustuotannon aloittamista oman yhtiön kautta. Avarra-kaupan myötä pöytälaatikossa on jo valmis yhtiö, jonka nimi on muutettu VVO Asumisoikeus Oy:ksi. Yhtiöllä on jo Aran hyväksymä lainavaraus.

Toimitusjohtaja Olli Salakka sanoo, että VVO valmistelee tuotannon aloittamista omalla yhtiöllä. Hän kuitenkin toivoo edelleen, että uudistuotanto onnistuisi yhteisyrityksessä, jotta ei tarvitsisi tehdä uusia järjestelmiä. Satossa ei kuitenkaan ole lämmetty asialle, mutta Salakan mukaan Sato kuitenkin hyväksyy VVO:n asumisoikeustuotannon omalla yhtiöllä.

Asumisoikeusasunnoille on kysyntää uudisasuntokaupan romahduksen takia. Asuntorahastossa alkuvuonna hyväksytyistä asunnoista suurin yksittäinen ryhmä ovatkin asumisoikeusasunnot.

Salakka pitää mahdollisena, että noin 40 asunnon kohde voisi lähteä liikkeelle kevään aikana.

 



Mikko Kortelainen


« Takaisin
Uusimmat uutiset alueelta "Lehtiarkisto" XML/RSS-muodossa
Bookmark and Share

Aloita uusi keskustelu "Välimallin korkotukea saa käyttötarkoituksen muutoksiin"

Kaikki kentät ovat pakollisia.