siirry sivun sisällä: navigaatio | sisältö
« Takaisin

Lappeenranta jäämässä kahden kylpylähankkeen loukkuun


Lappeenrantaan ja sen ympäristöön suunnitellut Huhtiniemen ja Rauhan kylpylät ovat joutuneet kilpailutilanteeseen. Rauhan takana seisovan Holiday Club Resortin toimitusjohtaja Vesa Tengman on tiukkana: jos Huhtiniemeen tulee kylpylä, Rauhaan ei sitä rakenneta.

Vaikka SRV lupaa toteuttaa Rauhaan 60 miljoonan arvoisen Club Saimaa -kylpylähotellin kustannustehokkaasti epävarmassakin markkinatilanteessa, hankkeen tälle keväälle luvattu käynnistyminen siirtyy. Holiday Clubin Rauha-hanke on jo pitkällä. Yhtiö on sijoittanut siihen yhdeksän miljoonaa euroa omaa rahaa. Julkisia varoja alueen infraan on uponnut kymmenkunta miljoonaa. "Meillä on 70 miljoonan liikevaihto ja kokemusta useista vastaavista hankkeista. Meillä on kaikki suunnitelmat ja luvat valmiina, joten rahoituspäätöksen jälkeen pystymme polkaisemaan rakentamisen liikkeelle muutamassa viikossa. Toisella toimijalla on 500 000 oma pääoma, ei toimialaosaamista eikä lainvoimaista kaavaa", Tengman vertaa.

Lähes 300 hehtaarin Saimaa Gardensin kokonaiskustannusarvioksi on laskettu 200 miljoonaa euroa.

Huhtiniemi luottaa keskustaan ja Venäjän rajaan

Huhtiniemen kylpylä- ja vapaa-aikakeskus on kooltaan noin kolmannes Rauhasta, ja sen kustannusarvio on 70 miljoonaa. Hankkeen kiinteistönkehittäjänä toimivan Conte Invest Oy:n toimitusjohtaja Janne Mäenpää pitää puolentoista kilometrin päässä Lappeenrannan keskustasta sijaitsevan Huhtiniemen ja 30 kilometrin päässä olevan Rauhan vastakkainasettelua turhana.

"Huhtiniemen ensisijainen tehtävä on tuoda Lappeenrannan talousalueelle lisää hotellikapasiteettia."

Helsingissä ja Imatralla tax free -kaupan ja yöpymisten suhde noudattaa selkeää linjaa, mutta Lappeenrannassa ei yövytä. Huhtiniemi tarjoaa siihen jatkossa ratkaisun. Suunnitelmissa on rakennuttaa Saimaan rannan rauhaan 50 loma-asuntoa, 200-300 huoneen hotelli ja sen yhteyteen laadukas viihdekylpylä.

Lappeenrannan kaupunki toivoo kompromissia. Apulaiskaupunginjohtaja Kari Korkiakosken mielestä molemmat kylpylähankkeet tukevat maakunnan pyrkimystä rakentaa matkailusta uusi elinkeino. Hän usko Holiday Clubin vetäytymiseen, sillä Holiday Club on jo sijoittanut alueeseen.

"Meillä on Suomessa 16 kohdetta, joista 5-6 on aktiivisessa kehitysvaiheessa. Jos jokin niistä ei vedä, emme jää sitä suremaan. Aiomme kehittää aluetta kylpyläinvestoinnista huolimatta", Tengman sanoo.

 



Santeri Pakkanen


« Takaisin
Uusimmat uutiset alueelta "Lehtiarkisto" XML/RSS-muodossa
Bookmark and Share

Aloita uusi keskustelu "Lappeenranta jäämässä kahden kylpylähankkeen loukkuun"

Kaikki kentät ovat pakollisia.