Viime vuoden tulokas on Koja Tekniikasta irtautunut Consti Talotekniikka Oy, joka siirtyi viime elokuussa pääomasijoittaja Intera Equity Partners Oy:n omistukseen. Omistajan vaihdos on avannut toimitusjohtaja Marko Holopaisen mukaan tietä yritysostoille, mutta viime vuoden kasvu perustui kuitenkin vielä työkannan lisääntymiseen. Uudenmaan ja Pirkanmaan alueella toimivaan Consti Talotekniikkaan kuuluvat myös Mansen Putki Oy ja tänä keväänä ostetut Espoon LVI-Sisustus Oy ja Sähköteknoset Oy.
"Totta kai taloussuhdanteet vaikuttavat meihinkin, mutta tilanne ei näytä lainkaan epätoivoiselta. Pyrimme säilyttämään nykyiset asemat ja haemme kasvua yritysostojen kautta", Holopainen sanoo.
"Strategiamme on panostaa jatkossa korjausrakentamiseen, missä meillä on vahvat perinteet. Korjausrakentamisen osuus oli viime vuonna noin kolmannes 40 miljoonan euron liikevaihdosta, mutta tänä vuonna se nousee yli 50 prosenttiin. Valtion tukitoimia kiitän, sillä ne tuovat selkeästi värinää korjauspuoleen ja petraavat tilannetta vielä ensi vuonna."
Uutena aluevaltauksena yritys lähtee kehittämään linjasaneerauksia, joille luo kysyntää asuntokannan vanheneminen. Holopainen uskoo, että uudispuolelta tulevalla ammattiväellä on hyvä valmius omaksua korjauspuolella vaadittavat ammattitaidot. Tähän asti linjasaneerauksia on tehnyt yhtiössä vain Tampereella toimiva Mansen Putki Oy.
Pahimpana skenaariona Holopainen pitää talouskriisin syvenemistä ja pitenemistä. Pidemmällä tähtäimellä myös ammattitaitoisen työvoiman saanti huolestuttaa. Opiskelupaikat ovat nyt täynnä, mutta nuoret pitäisi pystyä työllistämään huonosta suhdannetilanteesta huolimatta.
Kaisa Salminen

Uusimmat uutiset alueelta "Lehtiarkisto" XML/RSS-muodossa