siirry sivun sisällä: navigaatio | sisältö
« Takaisin

Kiinteistöverosta houkutin energiansäästötalkoisiin


Vuoden alusta lähtien on kuluttajia kannustettu rakennusten energiataloudellisiin korjaustoimiin pääasiallisesti kotitalousvähennyksellä. Nyt suomalaisia aiotaan saada säästämään energiaa kiinteistöveromuutoksella.

Ympäristöministeriö asetti helmikuussa 2009 työryhmän selvittämään rakennusten kiinteistöveron porrastamista niiden energiatehokkuuden ja lämmitystavan perusteella. Työryhmä luovutti raporttinsa asuntoministeri Jan Vapaavuorelle 14. lokakuuta työryhmän puheenjohtajan, rakennusneuvos Teppo Lehtisen johdolla.

Vero puoliksi tai kokonaan pois

Työryhmän selvitys antaa kiinteistöverotuksen huojentamiseen kaksi mallia. Verotus voidaan porrastaa niin, että vähemmän energiaa vievien rakennusten veroprosentti alenee reilusti tai sitten energiapihi rakennus voidaan vapauttaa kokonaan kiinteistöveron maksusta määräajaksi. Porrastus voisi perustua energiatehokkuusluokkaan, laskennalliseen energialukuun tai yksittäisiin toimenpiteisiin.

Lisäkannustimena voitaisiin käyttää myös kahden edellä mainitun yhdistelmää. Tämä malli yhdistäisi kiinteistöveron jatkuvan porrastamisen ja porrastamisen määräaikaisella vapautuksella. Vapautuksen voisi saada esimerkiksi erityisen energiatehokas rakennus tai puhtaasti uusiutuvaa energiaa käyttävä rakennus.

Esimerkiksi rakentamalla passiivitalon saisi 50 prosentin porrastusalennuksen kiinteistöverosta. Mikäli passiivitalossa käytettäisiin lisäksi uusiutuvaa energiaa tai mikäli talo olisi huomattavasti passiivitaloa energiatehokkaampi, saisi kiinteistöverosta vapautuksen kokonaan vaikkapa viideksi vuodeksi. Viiden vuoden kuluttua kiinteistövero voisi määräytyä rakennuksen jatkuvan kiinteistöveron porrastuksen mukaisesti.

Kiinteistöveromuutoksella yritetään päästä kiinni muun muassa 1960-70-luvulla rakennettuihin hatariin taloihin. Ennen 1960-lukua rakennettuja taloja pidetään sen sijaan kohtuullisen energiapiheinä. Suurin osa tästä talokannasta on myös jo peruskorjattu.

Ehdotus on "ladunavaaja"

Vanhojen rakennusten energiankulutuksen vähentäminen on työryhmän mielestä tärkeää. Koko maassa on kaiken kaikkiaan noin 1,4 miljoonaa ympärivuotiseen käyttöön tarkoitettua rakennusta ja noin puoli miljoonaa kesämökkiä. Näiden kokonaiskulutus koko Suomen energiankäytöstä on noin 40 prosenttia ja kasvihuonepäästöistä 30 prosenttia.

Uudisrakennusten osuus koko rakennuskannasta on pieni ja näiden rakennusten energiatehokkuus on vanhoja parempi. Lisäksi energiankulutusta koskevia rakennusmääräyksiä on viime vuosina kiristetty. Uudet vielä tiukemmat normit astuvat voimaan ensi vuonna.

Vapaavuoresta työryhmän ehdotus on ladunavaaja, jollaista ei muualla Euroopassa ole. "Suomen kiinteistövero on kansainvälisesti katsoen matala. Kiinteistöveron porrastamisen on oltava tarpeeksi kannustava, jotta sillä saadaan aikaan riittävä vaikutus", Vapaavuori sanoo.

Työryhmän mukaan kiinteistöveron porrastamista käsittelevä raportti olisi nyt lähetettävä laajalle lausuntokierrokselle, jonka jälkeen tulisi tehdä ratkaisut jatkoselvityksistä ja toimenpiteistä.

Moni on matkan varrella epäillyt veron säätämistä energiatehokkuuden mukaan. Myös asumisen talouteen perehtyneet tutkijat ovat esittäneet epäilyksensä kiinteistöveron porrastamiselle. Vapaavuori ei odottanutkaan, että veronsäätämisestä tulisi helppoa, mutta hän uskoo, että teknisesti se on mahdollista.

"Olen vakuuttunut, että tätä kannattaa yrittää", Vapaavuori toteaa.

 



Anne Korhonen


« Takaisin
Uusimmat uutiset alueelta "Lehtiarkisto" XML/RSS-muodossa
Bookmark and Share

Aloita uusi keskustelu "Kiinteistöverosta houkutin energiansäästötalkoisiin"

Kaikki kentät ovat pakollisia.