siirry sivun sisällä: navigaatio | sisältö
« Takaisin

Ara tyytyy moittimaan Nuorisosäätiötä rahan törsäyksestä


Asumisen rahoitus ja kehittämiskeskus Ara julkisti maanantaina Nuorisosäätiötä koskevan tarkastuksensa tulokset. Tiedotteessaan Ara moittii säätiötä varovaisin sanakääntein siitä, että lainsäädännön vaatimuksia ei ole kaikilta osin riittävällä tarkkuudella noudatettu. Toiminnasta ei kuitenkaan seuraa moitteita kummempia sanktiota.

Arasta pyydetty tarkastuskertomus osoittaa selkeästi, että Nuorisosäätiö on kylvänyt viime kädessä vuokralaisilta saatuja varoja leväperäisesti muun muassa matkoihin ja suuriin palkkioihin. Esimerkiksi hallituksen pikkujoulu- nimikkeellä järjestettyjen joulujuhlien kokonaiskulut ovat olleet noin 10 000 euroa vuodessa. Hallituksen puheenjohtaja, kansanedustaja Antti Kaikkonen sai pelkästään vuonna 2008 erilaisia palkkioita yli 42 000 euroa. Säätiön edustajien, yhteistyökumppaneiden ja sidosryhmän edustajien
seminaari- ja tutustumismatkat ovat suuntautuneet muun muassa Barcelonaan, Pariisiin, Malagaan, Prahaan, Italian Modenaan, Tallinnaan ja Lappiin.

Tarkastuksessa mukana ollut kehittämispäällikkö Markku Virtanen kertoi ennen tarkastuksen tulosten julkistamista, ettei Nuorisosäätiöstä löytynyt mitään kovin kummallista. Hänen mukaansa esimerkiksi arava- ja korkotukilainsäädännön mahdollistama aravalainan irtisanominen, korkotuen lakkauttaminen tai periminen takaisin edellyttäisivät räikeitä rikkeitä eikä sellaisia hänen mukaansa löydetty.

"Kokonaisuutena asiat on hoidettu suhteellisen hyvin", Virtanen sanoo todeten, että lainsäädäntö on hyvin tulkinnanvaraista siinä, mihin yleishyödyllinen yhteisö saa käyttää rahojaan.

Aran mukaan poliittisen toiminnan tukeminen ei voi kuulua yleishyödylliseksi nimetyn sosiaalista asuntojen vuokraustoimintaa harjoittavan yhteisön toimintaan. Tämän estää jo arava- ja korkotukilainsäädäntö, jossa yleishyödylliseksi yhteisöksi nimetyn yhteisön toimiala määritellään suppeaksi ja rajatuksi.

Nuorisosäätiö lupasi Aralle parantaa tapansa.

 



Mikko Kortelainen


« Takaisin
Uusimmat uutiset alueelta "Lehtiarkisto" XML/RSS-muodossa
Bookmark and Share

Aloita uusi keskustelu "Ara tyytyy moittimaan Nuorisosäätiötä rahan törsäyksestä"

Kaikki kentät ovat pakollisia.