siirry sivun sisällä: navigaatio | sisältö
« Takaisin

Harkimon Berliinin hallin rakennustyöt alkavat pian


Harry Harkimon hallihankkeen toteuttaminen Berliinissä on enää rahoituksesta kiinni. Jokeripomo uskoo, että ongelma ratkeaa piakkoin ja rakentamaan päästään ensi vuoden alussa.

Noin 750 miljoonaa Suomen markkaa maksavan monitoimihallin rakennusluvat ovat kunnossa ja rakennustontista Siemensstadtin kaupunginosassa tehtiin kaupat viime viikolla. Näillä näkymin 18 000 vierasta vetävä laitos valmistuisi vuoden 2003 lopussa.

Harkimon mukaan pääurakoitsijaa ei ole vielä valittu. Saksassa on arveltu työn menevän ruotsalaiselle NCC:lle. Harkimo kertoi, että Hampurin samantyylisen hallin projektinjohdosta vastaava Lemminkäisen Lemcon on mukana tavalla tai toisella myös Berliinin projektissa.

Tontin myynyt Siemens-konserni saattaa osallistua rahoitukseen ostamalla esimerkiksi hallin nimen. Hankkeen tärkeimpiin rahoittajiin kuuluu amerikkalainen Clear Channel Entertaiment, joka on maailman suurin konsertti- ja urheiluagentuuritoimisto.

Hallitoiminnan pyörittäminen kannattavasti Berliinissä edellyttää ainakin 150 kulttuuri- ja urheilutapahtumaa vuodessa. Tähän päästäkseen mukaan pitää saada yksi tai useampia urheiluseuroja tilojen vakituisiksi käyttäjiksi.

Harkimon ohella amerikkalainen Philipp Anschutz suunnittelee omaa monitoimirakennusta. Multimiljonäärin projekti kulkee suomalaista kilpailijaa hieman jäljessä. Asiantuntijat ovat edelleen sitä mieltä, ettei kaupunkiin mahdu kahta uutta suurhallia.



Jussi Turtiainen


« Takaisin
Uusimmat uutiset alueelta "Lehtiarkisto" XML/RSS-muodossa
Bookmark and Share

Aloita uusi keskustelu "Harkimon Berliinin hallin rakennustyöt alkavat pian "

Kaikki kentät ovat pakollisia.