Kun Liisa Niinikangas ja miehensä Kari olivat elokuussa 2001 ostaneet Sääksmäeltä sataa vuotta lähentelevän tervapintaisen hirsitalon, he kohta huomasivat yhden ja toisenkin ohikulkijan pysähtyvän tarkkailemaan taloa. Eteläisellä harjunrinteellä kohoava kansallisromanttinen rakennus viehätti selvästi muitakin kuin uusia omistajia.

Kesällä 2002 kiinnostuneilla oli jo mahdollisuus tehdä kahvittelun merkeissä tuttavuutta lähemminkin Tervapirttiin, niin kuin paikkakuntalaiset kutsuvat vanhaa huvilaa. Rakennuksen hankintavaiheessa kahvilatoiminta tosin ei ollut käynyt Niinikankailla mielessäkään. Kesäkahvila-ajatus virisi puhtaasti ihmisten ilmeisestä kiinnostuksesta.

Eivät uudet omistajat talonsa vetovoimaisuutta sinänsä ihmetelleet, olivathan he itsekin viimeisen parinkymmenen vuoden ajan seutukunnalle tekemillään kulttuuriretkillä joka kerta ohi ajaessaan panneet talon merkille. Niinpä, kun lehti-ilmoituksessa kerrottiin Sääksmäellä kaupan olevasta "tervahuvilasta", pariskunta oivalsi, mistä oli kyse. Töidensä vuoksi Jyväskylästä Tampereelle asumaan muuttaneet Niinikankaat olivat havitelleet jo pitkään vapaa-ajan taloa lähiseuduilta, Petäjävedellä omistamalleen pikku tilalle kun ei enää tahtonut riittää aikaa.

Ennen kauppojen lukkoon lyömistä todellisiksi ostajaehdokkaiksi kiinnostuneiden joukosta seuloutuneet Niinikankaat edellyttivät kuntotutkimuksen teettämistä, sen jälkeen vielä ensimmäisen tutkimuksen täydentämistä. He tutkivat myös itse asiantuntijaystäviensä kanssa taloa. Mitään huolestuttavaa ei ilmennyt, joten kun hinta saatiin hiottua sekä myyjää että ostajaa tyydyttäväksi ja ostajat onnistuivat myymään perheelleen tarpeettomaksi käyneen helsinkiläisyksiön, kaupat tehtiin. Paljoa ei puuttunut, että huoneistosta - tosin vanhassa ja arkkitehtuuriltaan arvostetusta talossa olevasta - saadut rahat olisivat riittäneet yksinään talon ostoon.

Muutoksia tehty, mutta ei peruuttamattomia

Virallisemmin turkulaisen filosofian tohtori ja biologian opettaja Thorsten Renvallin (1867-1927) vuonna 1911 huvilakseen rakennuttama talo on Harjula. Renvall oli varsin monipuolinen luonnontieteilijä, mm. eläinsuojelujärjestön perustajajäsen ja oppikirjojen kirjoittaja. Hänen tyttärensä Rea Renvall on ollut Niinikankaille arvokas tietolähde talon ja rakennuttajan menneisyyden valottamisessa.

Rea Renvall on vakuuttunut, että talon suunnittelija on arkkitehti Lars Sonck. Piirustuksia ei ole löytynyt, mutta monet seikat puhuvat hänen käsityksensä puolesta. Sonck ja Renvall, molemmat pappien poikia, kävivät samaan aikaan samaa turkulaiskoulua ja siten mitä todennäköisimmin tunsivat toisensa. Kansallisromantiikan aikaan oli hyvin yleistä, että arkkitehdit suunnittelivat ystävilleen taloja. Harjulan rakentamisen aikaan lähelle rakennettiin Sonckin suunnittelemaa Kalvolan kunnantaloa. Harjula muistuttaa toisia Sonckin piirtämiä huviloita. Siitä näkee, että suunnittelija on hallinnut mestarillisesti kiven ja puun. Talon piirteissä on alppitaloa, norjalaistaloa tai pienoiskalelaa.

Rea Renvall lahjoitti rakennuksen myöhemmin Suomen Lähetysseuralle, joka seitsemisen vuotta sitten myi sen edelleen paikkakuntalaiselle yksityishenkilölle. Museoviraston suojeluksessa olevan rakennuksen asuttavuuden kannalta omistajanvaihdos oli hyvä. Niinikankaiden edeltäjäomistaja antoi mm. häädön keittiön takaseinään pesiytyneelle lahosienelle ja korjautti tuhot, korjautti uunit ja hormit. Alakerran huoneissa keittiötä lukuun ottamatta sisäkattoihin lisättiin eristeitä, uusien kattopaneeleiden alle. Samoin eristettä ja uutta paneelia lisättiin huoneiden päätyseiniin.

Ulkopuolelta rakennus on säilynyt muutoksitta, lukuun ottamatta ovien sekä ikkunan ja parven pieluksien värivaihdoksia. Käytössä olevat kaksi ovea on nyt palautettu alkuperäisen sinisiksi, parven pielet ruskeasta punaisiksi. Eteläpuolen ikkunoita kiirehditään vielä kuntoon ennen talven tuloa. Yksi karmipuista on jouduttu teettämään uusiksi, vanhaa puuainesta käyttäen. Rikkoutuneiden lasien tilalle on etsitty käsin vedettyä lasia. Monien maalipitojen alta löytyi ikkunapuiden alkuperäinen keltainen sävy, jota ollaan palauttamassa.

Tullaanko 1990-luvun muutoksen kokeneet sisäkatot, seinät sekä alakerran korkkilaatoilla päällystetyt lattiat palauttamaan alkuperäiseen malliinsa, sen asian annetaan kypsyä rauhassa. Vanhoissa rakennuksissa lapsuudestaan saakka asuneina Niinikankaat ovat oivaltaneet talojen "kuuntelemisen" merkityksen ennen niihin kajoamista. Omien kokemustensa, taloasioita tuntevien ammattilaisten ja ystävien mielipiteiden sekä innokkaasti selaamansa Talotohtori-kirjan antamisen tietojen lisäksi heillä on tärkeänä tukenaan Hämeen ammattikorkeakoulun korjausrakentamislinjan opettaja, arkkitehti Hannu Elfving. Hänen oppilaansa on laatinut mm. piirustukset talosta. Seuraavaksi rakennuksessa tehtyjä muutoksia käydään läpi edellisen omistajan kanssa. Vasta sen jälkeen rauhassa lähdetään kartoittamaan tulevia kunnostuksia.

"Tarkoituksemme ei ole muuttaa taloa Villa Niinikankaaksi", painottaa Liisa Niinikangas. Moni talonkatsoja tuntui kavahtaneen tosiasiaa, että Museovirastolla on sanansa sanottavana rakennuksen kohtelussa. Niinikankaat ovat kokeneet sen hienona asiana, eivätkä vain talon ulkopuolen entisöintiin saamiensa avustusrahojen vuoksi. Koska eivät itse ole rakentajia he ovat luottaneet ja luottavat vastedeskin Museovirastoon valitessaan korjaustöiden toteuttajia talolleen.

Niinikankaat haluavat kunnioittaa historiallista huvilaa ja vaalia sen hyväksi havaitsemaansa henkeä, antaa myös ystäviensä sekä Tervapääsky-kahvilassa ja siellä vietetyissä kulttuuri-illoissa kävijöiden nauttia siitä. Kahvilan tuoton perhe ohjaa kehitysapuna intialaisen kehitysvammaisten koulun toimintaan. 

Hanna Rissanen