Talousjätevesien käsittelyä täytyy tehostaa viemäriverkostojen ulkopuolella olevissa kiinteistöissä ensi vuoden alusta alkaen. Valtioneuvosto antoi viime viikon keskiviikkona asetuksen talousjätevesien käsittelystä vesihuoltolaitosten viemäriverkostojen ulkopuolisilla alueilla.
Asetuksen mukaan talousjätevesien käsittely pelkästään saostuskaivoissa tai -säiliöissä ei ole enää riittävä menetelmä. Puhdistusvaatimuksiin ei vaikuta se, onko kiinteistö ympärivuotisessa käytössä vai vapaa-ajan asuntona. Jos kiinteistössä on vesikäymälä, talousjätevedet tulee aina käsitellä tehokkaammin kuin pelkällä saostuskaivokäsittelyllä.
Jätevesijärjestelmän tehostamistavoitteen arvioidaan koskevan 200 000 - 250 000 kiinteistöä. Jätevesien käsittely on puutteellista erityisesti yli 20 vuotta vanhoissa asuinkiinteistöissä. Uudet määräykset koskevat uudisrakentamista heti ensi vuoden alusta, vanhojen kiinteistöjen haltijoilla on sen sijaan mahdollisuus kymmenen vuoden siirtymäaikaan. Jo käytössä olevien kiinteistöjen muutoksille voi erityisistä syistä saada lisäaikaa.
Ympäristöministeriön mukaan uudet vaatimukset on mahdollista saavuttaa nykyisillä menetelmillä ja myynnissä olevilla järjestelmillä, jos ne on suunniteltu, rakennettu ja ylläpidetty oikein. Muutosten on laskettu maksavan kiinteistöä kohden keskimäärin noin 3000 euroa.
Käytössä olevissa kiinteistöissä talousjätevesien käsittelyn ehostaminen voi joissakin tapauksissa aiheuttaa kohtuuttomia kustannuksia. Näihin tapauksiin on mahdollista saada avustusta valtion talousarvion rakentamisen ja ympäristönsuojelun määrärahoista.
Mervi Turunen

Uusimmat uutiset alueelta "Lehtiarkisto" XML/RSS-muodossa