o Rakentamisen kustannustaso on noussut vuoden sisällä 3,4 prosenttia. Vuoden 2004 alusta lähtien rakennuskustannukset ovat nousseet selvästi kuluttajahintoja nopeammin. Tämä johtuu Tilastokeskuksen mukaan suurimmaksi osaksi teräksen voimakkaasta hintapiikistä, mutta myös muiden metallien ja öljyn hinnannousuilla on ollut vaikutuksensa.
Vuodenvaihteessa 2004 - 2005 teräsromun hinta oli erittäin korkealla tasolla. Kevään aikana hintataso laski selvästi aina kesäkuulle saakka. Heinäkuussa tapahtui äkillinen käänne ylöspäin ja elokuussa romun maailmanmarkkinahinnat ovat jatkaneet voimakasta nousuaan.
Taustalla ovat muun muassa turkkilaisten erittäin suuret romun ostot Euroopasta. Aiemmin romun hinnannousun suurin selittäjä oli Kiinan kysyntä. (Lisätietoa: www.imatrasteel.com/default.asp?cid=5&lang=fi)
Romuraudan hinnannousu vaikuttaa ensimmäisenä betoniteräksen hintaan, koska romu on sen pääraaka-aine.
Myyntipäällikkö Seppo Martikainen Fundiasta sanoo, että betoniteräksen hinta on pysynyt kesäkuusta asti samana. ”Mutta jos romuraudan maailmanmarkkinahinta jää nykyiselle tasolleen, niin se tuo kyllä korotuspaineita meillekin.”
Jos betoniteräksen hinta nousee, vaikuttaa se myös betonielementtien hintoihin. Hyvän kysynnän vuoksi niiden hinnoissa ei tosin näkynyt raudoituksen halpeneminen vaan hinnat päinvastoin nousivat kesällä.
Romuraudan maailmanmarkkinahinnan lisäksi betoniteräksen hintaan vaikuttaa rakennusalan suhdannetilanne Euroopassa. Siellä teräksen hinta on Martikaisen mukaan heitellyt ylös ja alas selvästi voimakkaammin kuin meillä. Vaikka Suomessa rakentaminen onkin vilkasta, on Saksassa tilanne heikko. Lisäksi Euroopassa ovat kesälomat vasta päättyneet, joten vasta nyt teollisuus alkaa Martikaisen mukaan reagoimaan uuteen tilanteeseen.
Rakentamiseen tuo kustannuspaineita myös polttoaineiden raju hinnannousu. Se aiheuttaa Maarakentajien keskusliiton mukaan yli viiden prosentin korotustarpeen konepalvelujen ja urakoiden hintoihin. Tämän vuoden helmikuusta syyskuun alkuun kevyen polttoöljyn hinta on noussut yli 40 prosenttia. Koneurakoinnissa polttoainekustannusten osuus on noin 13 prosenttia kokonaiskustannuksista.
Viimeaikaiset öljyn hinnan korotukset eivät ole vielä ehtineet siirtyä hintoihin. Öljyn hinnalla on kuljetuskustannusten ohella eniten vaikutusta asfaltti-, bitumi- ja muovipohjaisiin tuotteisiin.
Asuntorakentaminen kallistunut eniten
o Pääkaupunkiseudulla asuntojen hinnat nousivat kuluvan vuoden toisella neljänneksellä 4,2 prosenttia edellisestä neljänneksestä. Nousu oli suurempaa kuin muualla maassa. Asuntojen hintojen odotetaan nousevan edelleen.
Vanhojen asuntojen hintakehitys ohjaa pitkälti myös uusien asuntojen ja tonttien hintoja ja heijastuu myös rakennuskustannuksiin. Viime vuonna arava-asuntojen rakennuskustannukset nousivat pääkaupunkiseudulla peräti 16 prosenttia, mikä sai ympäristöministeriönkin huolestumaan. Keskimääräinen rakennuskustannus oli pääkaupunkiseudulla viime vuonna 1957 euroa neliölle ja muualla maassa 1536 euroa. Tänä kesänä kustannukset olivat jo 2057 ja 1684 euroa. 5-9 prosentin nousu on yleistä kustannuskehitystä nopeampaa.
Rapal Oy:n ylläpitämän pääkaupunkiseudun talonrakentamisen tarjous-hintaindeksin perusteella hinnat ovat alkuvuonna (1/2005 – 6/2005) keskimääräisesti laskeneet 0,6 prosenttia, kuitenkin siten, että asuntorakentamisen tarjoushinnat ovat nousseet 6,0 prosenttia ja toimitilarakentamisen laskeneet 5,2 prosenttia. Toimitilarakentamisessa uusia hankkeita on käynnistynyt vähän.
Suomen toimitila- ja rakennuttajaliitto Raklin suhdannearvion mukaan pääkaupunkiseudulla saatujen urakkatarjousten hinnat vastaavat kustannusarvioita. Viime aikoina ne ovat olleet noin 4 prosenttia yli kustannusarvioiden. Hintatasoa voi Raklin mukaan kuvata silti normaaliksi.
Tarjoushalukkuus on pääkaupunkiseudulla pieni. Alle puoleen pääurakoiden tarjouspyynnöistä saadaan vastaus, mikä on noin 10 prosenttia alle normaaliarvon. Selittäjänä tälle on voimakkaana jatkunut asunto-gryndaus.
Urakkamuotoisessa asuntotuotannossa katetaso pyrkii asettumaan perustajaurakoidun tuotannon tasolle urakkamuotoisen tuotannon ollessa vaihtoehto perustajaurakoinnille.
Määräykset nostaneet kustannuksia
Kun rakentamisessa otetaan huomioon myös vuosina 2003 ja 2005 voimaantulleiden rakentamismääräysten – ilmanvaihto, lämmöneristeet, hissimääräykset – kustannuksia nostava vaikutus sekä edellä esitetty tarjoushintojen nousu, asuntorakentamisen asuntoneliöhinnoissa ollaan täysin toisella tasolla, mihin aiempina vuosina on totuttu. Pelkästään energiamääräysten kiristyminen nosti asuntoneliön hintaa kolmisen prosenttia vaihteluvälin ollessa kahdesta viiteen prosenttiin.
Rakentamismääräysten muuttuminen on Tocomanin mukaan monessa tapauksessa nostanut asuntojen hintaa jopa rakentamisen tarjoushintojen nousua enemmän.
Seppo Mölsä

Uusimmat uutiset alueelta "Lehtiarkisto" XML/RSS-muodossa