siirry sivun sisällä: navigaatio | sisältö
« Takaisin

Onnettomuustutkinta suosittaa rakennuksille katsastusmenettelyä


Onnettomuustukintakeskus suosittelee rakennuksille katsastusmenettelyä, jolla vanhojen rakennusten virheet saataisiin esiin. Tähän johtopäätökseen se tuli kevättalvella 2006 tapahtuneiden kattovaurioiden syiden analysoinnin jälkeen.

Tutkintalautakunta suosittelee myös, että kunnallisia rakennusvalvontoja yhdistettäisiin nykyistä suuremmiksi kokonaisuuksiksi siten, että kullakin alueellisella rakennusvalvonnalla olisi riittävä erityisosaaminen erilaisten rakennusten ja rakenteiden valvontaan ja seurantaan.

Lautakunta suosittaa myös rakennusvalvonta-, työsuojelu- ja pelastusviranomaisten yhteistyön lisäämistä.

Tuennat osoittautuivat puutteellisiksi

Naulalevyristikoilla toteutettujen rakennusten osalta tutkintalautakunta suosittaa, että rakennukset, joissa käytetään jänneväliltään yli 15 metrin naulalevyristikoita, tulisi määritellä Rakentamismääräyskokoelmassa luokan A sijaan luokkaan AA ja ristikkotoimittaja tulisi velvoittaa osallistumaan runkokatselmukseen.

Onnettomuustukintalautakunta selvitti kahdeksan tapausta, joissa vaara kohdistui suureen yleisöön. Vakavin kattovaurio sattui Haapajärvellä 8.4.2006, jossa osa myymälän kattoa (22 ristikkoa) romahti kaupan aukioloaikana. Kannattajina olivat 19,5 metriä pitkät, hyvin hoikat naulalevyristikot, joihin oli tehty korotusosa. Sen yläpaarteen tuenta oli puutteellinen ja ristikoiden kantavuus vain viidesosa vaadittavasta. Rakentaminen toteutettiin kvr-urakkana eivätkä ristikkosuunnitelmat käyneet missään vaiheessa rakennesuunnittelijalla. Onnettomuustutkinnan mukaan ristikkotoimittajan tulisi jatkossa aina toimittaa suunnitelmat rakennesuunnittelijalle.

Vetelin ratsastusmaneesin onnettomuudessa romahti 40 kappaletta 22 metrin pituista naulalevyristikkoa. Molemmissa kohteissa oli puutteita pitkien naulalevyristikoiden tuennassa. Vetelissä puutteita oli lisäksi koko rakennuksen vaakajäykistyksessä ja suurin osa nurjahdustuista puuttui.

Pellit pettivät

Jyväskylässä kaarikattoa pitkin liukunut lumi kinostui ja painoi katon teräspoimulevyä sisään kohdassa, jossa kaarikatto muuttui tasakatoksi. Onnettomuustutkinta huomautti, että kuormitusnormeissa ei käsitellä jiirin tai lapetta pitkin liukuvan lumen vaikutusta lumikuormaan, vaikka pitäisi.

Joensuussa kattokaivo oli tukkeutunut ja teräspoimulevy petti kaivon läheisyyteen kerääntyneen sulamisveden vuoksi. Vaurion syntyy vaikutti se, että vesi johdettiin vain yhteen kattokaivoon ja vain 70 millimetrin putkeen 300 neliömetrin alalta. Nykyisin suositellaan ulosheittoputkia tai -kouruja kattokaivojen tukkeutumisen varalle.

Onnettomuustkinnan analysoimat rakennukset oli rakennettu pääosin 1990-luvulla. Siten vuoden 2003 kattoromahdusten tuomat suositukset eivät olleet vaikuttaneet näiden kohteiden turvallisuuteen. Sen sijaan vuonna 2004 järjestöjen tekemässä laajassa kartoituksessa puutteet olisivat ilmeisesti tulleet esiin, mutta yksikään näistä kohteista ei ollut tarkastuksen kohteena, vaikka järjestöt ilmoittivat tarkastaneensa peräti 7000 rakennusta.

fakta

Onnettomuustutkinnan selvittämät kattovauriot vuodelta 2006

 

  • Maatalouden tuotantorakennusten kattoristikoiden pettäminen Pihtiputaalla 20.3. ja 2.4.
  • Koulun liikuntasalin liimapuisten kattopalkkien painuminen ja halkeilu Laukaassa 3.4.
  • Supermarketin betonisten julkisivuelementtien kaatumisvaara Karjaalla 5.4.
  • Marketin liimapuisen kattopalkin vaurioituminen Keiteleellä 7.4.
  • Myymälän naulalevyristikoilla tehdyn katon romahtaminen Haapajärvellä 8.4.
  • Urheiluhallin katon teräspoimulevyjen painuminen Jyväskylässä 8.4.
  • Ratsastusmaneesin romahtaminen Vetelissä 9.4.
  • Tukkuliikkeen katon romahtaminen Joensuussa 15.4.

Näiden lisäksi vuonna 2006 tapahtui useita varasto- ja tuotantorakennusten kattovaurioita. Kuopiossa 2005 ja Savonlinnassa 2006 tapahtuneita betonisten HI-palkkien vaurioita on asetettu tutkimaan oma tutkintalautakunta.



Seppo Mölsä


« Takaisin
Uusimmat uutiset alueelta "Lehtiarkisto" XML/RSS-muodossa
Bookmark and Share

Aloita uusi keskustelu "Onnettomuustutkinta suosittaa rakennuksille katsastusmenettelyä"

Kaikki kentät ovat pakollisia.