siirry sivun sisällä: navigaatio | sisältö
« Takaisin

Useat kaivoshankkeet ovat jo rakenteilla tai valmisteilla

Uudet kaivoshankkeet etenevät Suomessa kuin juna. Tuorein nytkähdys tapahtui, kun Tornionjoen rajajokikomissio myönsi viikko sitten Pajalan ja Kolarin rautakaivokselle ympäristö- ja vesitalousluvan. Rakennustyöt ovat jo käynnissä Sodankylän Kevitsassa, Ilomantsin Pampalossa ja Raahen Laivakankaalla. Useat hankkeet ovat valmisteluvaiheessa.

"Tuotanto alkaa vuonna 2012", kertoo kaivosyhtiö Northland Resourcesin toimitusjohtaja Karl-Axel Waplan.

Hankkeen kustannusarvio on Waplanin mukaan noin 470 miljoonaa euroa pelkästään Ruotsin puolella. Kyseessä on siis suurhanke, jolla on mullistava vaikutus väestökadosta kärsineiden Pajalan ja Kolarin elämään. "Asukasluku kaksinkertaistuu 5-10 vuodessa", arvioi 6400 asukkaan Pajalan kunnanneuvos Bengt Niska.

Kaivos tuo suoraan satoja uusia työpaikkoja molemmin puolin rajaa. Epäsuorat vaikutukset ovat paljon suuremmat.

Kolarissa aikataulu on hitaampi kuin Pajalassa. Kaivos aloittaa toimintansa ehkä vuonna 2014.

Taustalla Kiinan imu

Pajalan-Kolarin rautakaivos on vain yksi suurista kaivoshankkeista, jotka ovat lähtemässä käyntiin. Talvivaaran jättikaivos Sotkamossa on jo aloittanut toimintansa. Myös Suurikuusikon kultakaivos Kittilässä on valmis.

Talvivaara tuottaa leijonanosan Euroopan nikkelistä. Suurikuusikko on Pohjois-Euroopan suurin kultaesiintymä.

Kaivosbuumin taustalla on Kiinan ja muiden Kaukoidän maiden hurja talouskasvu, joka on nostanut metallien kysyntää ja hintoja.

Talvivaara on rakennettu suomalaisvoimin, mutta muuten hankkeista vastaavat Suomeen rantautuneet ulkomaiset kaivosyhtiöt.



STT


« Takaisin
Uusimmat uutiset alueelta "Projektit" XML/RSS-muodossa
Bookmark and Share

Keskustelua uutisesta:

Viesti 1/1 30.08.2010 klo 21:17 // Reilu meininki

Olkaapa varullanne näiden kaivosyhtiöiden kanssa. Oheessa esimerkki:

http://yle.fi/alueet/lappi/2010/08/kevitsan_kaivosyhtio_joutumassa_oikeuteen_1912547.html

Vastaa | Vastaa lainaamalla | Ilmoita asiaton viesti



Jätä kommenttisi