Toistaiseksi kokeilussa on vahvistettu yksi teollisuustontti Jukolan alueella, ja toisen tontin vahvistaminen on meneillään. Jukolan alueella on yhteensä neljä vahvistettavaa tonttia. Niiden jälkeen toiminnan on tarkoitus jatkua Radantauksen alueella, missä vahvistustyötä on 15 vuodeksi.
Siilinjärvellä toivotaan kokeilun muuttuvan jatkuvaksi toiminnaksi, sillä siitä hyötyvät sekä kunta että Lujabetoni. Lujabetoni on aiemmin kuljettanut ylijäämänsä Kuopion Heinälamminrinteen jätekeskukseen. Tätä ylijäämää syntyy vuosittain noin 2 000 kuutiota. Antamalla ylijäämäbetoninsa ilmaiseksi Siilinjärven kunnalle Lujabetoni säästää ajokustannuksissa. Kunta puolestaan saa käyttöön tontteja, joiden pohjien vahvistaminen muilla keinoin olisi liian kallista.
Yle Savon uutinen aiheesta on tässä.
Yle Savo

Uusimmat uutiset alueelta "Rakennustuote" XML/RSS-muodossa