siirry sivun sisällä: navigaatio | sisältö
« Takaisin

ELY-keskus: Rovaniemen Mustikkamaan voimalan YVA-selostus riittävä


Lapin elinkeino-, liikenne- ja ympäristökeskus on yhteysviranomaisena antanut lausuntonsa Rovaniemen Mustikkamaan voimalaitoshankkeen ympäristövaikutusten arviointiselostuksesta. Kaikki tarkastellut hankevaihtoehdot on todettu tehtyjen arviointien pohjalta ympäristövaikutusten kannalta toteuttamiskelpoisiksi. Hankevaihtoehtojen ja arviointien osalta yhteysviranomainen pitää arviointiselostusta tarkoitukseensa nähden riittävänä.

Hankkeen edetessä ja viimeistään lupavaiheessa hankkeesta vastaavan on kuitenkin huomioitava, mitä yhteysviranomainen on nyt antamassaan lausunnossaan arviointiselostuksen tarkentamisen osalta esittänyt. Merkittävimpinä arviointiselostuksen puutteina ELY-keskus pitää nollavaihtoehdon osittaista tarkastelua sekä polttoaineiden hankinnan ja sen logistiikkaketjun kuvauksien vähäisyyttä.


Rovaniemen Energia Oy suunnittelee uuden enintään 295 megawatin biovoimalaitoksen tai rinnakkaispolttolaitoksen rakentamista Rovaniemelle. Uuden voimalaitoksen sijoituspaikaksi on suunniteltu Mustikkamaan aluetta Alakorkalossa, joka sijaitsee noin 4,4 kilometriä Rovaniemen keskustasta lounaaseen. Hankkeen aikataulu mahdollistaa uuden voimalaitoksen käyttöönoton aikaisintaan vuonna 2013.




« Takaisin
Uusimmat uutiset alueelta "Rakentaminen" XML/RSS-muodossa
Bookmark and Share

Aloita uusi keskustelu

Kaikki kentät ovat pakollisia.