Punavuoriseura katsoo asemakaavoitustilanteen uhkaavan Telakkarannan säilymistä, koska vireillä olevassa asemakaavan muutoksessa alueelle suunnitellaan mittavaa uudisrakentamista. Huolimatta kaavamuutoksen suojelutavoitteista osa vanhoista rakennuksista, rakenteista sekä miljöö vaarantuisivat.
Museovirasto pitää hyvänä kehityksenä sitä, että Helsingin vanhat, alkuperäisestä käytöstä poistuvat teollisuusympäristöt saadaan mielekkääseen käyttöön ja osaksi elävää kaupunkikulttuuria. Suunnittelussa ja kehityksessä on kuitenkin otettava huomioon rakennustaiteellisesti, teollisuushistoriallisesti ja maisemallisesti merkittävien kokonaisuuksien ominaisluonne. Museoviraston mielestä Telakkarannassa dynaaminenkin kehitys on mahdollista, kunhan lähtökohtana on kulttuurihistoriallisesti arvokkaan rakennuskannan ja ympäristötekijöiden suojelu sekä uudisrakentamisen kaupunkikuvallinen soveltuvuus alueelle ja ympäröivään kaupunkirakenteeseen.
Uudisrakentamisen mitoittamisessa ja sijoittamisessa on otettava huomioon soveltuvuus korttelin sekä ympäröivän kantakaupungin mittakaavaan.
Helsingin kantakaupunki tulee rauhoittaa ylikorkealta rakentamiselta
Punavuoriseura ry katsoo, että asemakaavoitustilanne uhkaa myös entisen Kaapelitehtaan talon muodostamaa umpikorttelikokonaisuutta eli niin sanottua Merikorttelia. Kiinteistön omistaja ajaa hanketta, jossa korttelin sisäpihalle rakennettaisiin 16 kerroksen korkeuteen pyramidimaisesti kohoava asuin- ja toimistorakennus.
Museovirasto toteaa, että entinen kaapelitehtaan talo on arkkitehtonisesti ja kaupunkikuvallisesti merkittävä rakennus sekä tärkeä osa Punavuoren ja Hietalahden telakka-alueeseen liittyvää teollisuusrakentamisen perintöä ja miljöötä. Uudisrakentaminen esitetyllä tavalla korttelin sisälle turmelisi entisen Kaapelitalon kaupunkitilallisen ja -rakenteellisen olemuksen siitä huolimatta, että rakennukseen itseensä kohdistuu asemakaavaluonnoksessa asianmukainen suojelumääräys. Sisäpihan täyttäminen rakennusmassalla heikentää myös kadunvarsirakennuksen sisätilojen arvoa ja käytettävyyttä.
Poikkeavan korkea rakentaminen ei Museoviraston mukaan sovellu kantakaupungin rakennuskorkeuksilta historiallisesti vakiintuneeseen maisemaan. Helsingin kantakaupunki ja sen hahmo kaukomaisemassa tulee rauhoittaa ylikorkealta rakentamiselta.


Uusimmat uutiset alueelta "Rakentaminen" XML/RSS-muodossa