”Mielestäni jo tämä liikevoittoprosentti kertoo sen, että kilpailua on. Jos kilpailua ei olisi, voisivat yritykset varmastikin hinnoitella urakoinnin korkeammalle. Myös rakennuttajien jatkuvasti kiristyvät urakkaehdot kertovat mielestäni siitä, että urakoitsijat joustavat kilpailun edessä”, RT:n toimitusjohtaja Tarmo Pipatti sanoo.
RT myöntää kuitenkin, että kilpailua voidaan entisestään lisätä. Rakennusteollisuus toivoo sekä urakkaehtoihin että julkisiin hankintoihin malttia sen suhteen, mitä tarjoavilta yrityksiltä edellytetään. Mikäli yrityksiltä vaaditaan julkisissa hankinnoissa esimerkiksi kolminkertaista liikevaihtoa suhteessa urakkaan, jäävät monet pk-yritykset auttamatta rannalle kilpailusta.
RT:n mukaan rakennusalan laatua leimaavat yksittäiset epäonnistumiset. Ala haluaa hoitaa velvoitteensa kunnolla ja kehittää laatua. Parhaillaan Rakennusteollisuudella on käynnissä laaja laatupolkuhanke. Laatu on mainettaan parempaa, mistä kertovat muun muassa rakennusyritysten muutaman prosentin luokkaa olevat takuukustannukset ja yritysten keräämä asiakaspalaute. Rakennusala on saanut hyvät tulokset myös muun muassa ympäristöministeriön omassa selvityksessä vuonna 2005. Kyseisen selvityksen mukaan suurin osa uuden asunnon ostajista oli tyytyväisiä uusiin koteihinsa.


Uusimmat uutiset alueelta "Rakentaminen" XML/RSS-muodossa