Kokeile kuukausi maksutta

Suomi ohitti Ruotsin työturvallisuudessa

Suomessa kuolee nykyisin vähemmän rakentajia kuin Ruotsissa riippumatta siitä, mitataanko asiaa kuolleiden määrillä vai suhteessa rakentamisen volyymiin. Vielä 1990-luvulla Ruotsi oli selvästi Suomea edellä työturvallisuudessa.

Suomessa kuolee nykyisin vähemmän rakentajia kuin Ruotsissa riippumatta siitä, mitataanko asiaa kuolleiden määrillä vai suhteessa rakentamisen volyymiin. Vielä 1990-luvulla Ruotsi oli selvästi Suomea edellä työturvallisuudessa.

image

”Suomessa kuolemaan johtaneiden tapaturmien määrä on reilusti puolittunut 1990-luvun loppuun verrattuna. Vastaavasti Ruotsissa on menty huonoon suuntaan”, Rakennusteollisuus ry:n työturvallisuusasiantuntija Reijo Lehtinen sanoo. 

Vuonna 1997 meillä kuoli peräti 18 rakentajaa. Ruotsissa yksi synkimmistä vuosista oli vuosi 2008, jolloin kuoli 14 rakentajaa.

Viime vuonna ammattirakentamisessa tapahtui 4-6 kuolemaan johtanutta tapaturmaa, joista kaksi talonrakennustyömaalla, yksi infrarakentamisessa ja yksi rakennustuoteollisuudessa. Lisäksi ulkomaalainen hitsaaja putosi työtelineeltä Vantaan jätevoimalatyömaalla. Rakentamisen tilastoihin kirjautui myös metalliteollisuuden työehtosopimuksen piirissä olleen peltisepän putoamiskuolema. 

Hartiapankkirakentamisessa työturvallisuusasiat ovat huonoimmalla tolalla, mistä kertoo kolme kuolemantapausta. Näistä kaksi johtui kaivannon sortumisesta ja yksi sähköiskusta LVI-töissä. Ammattirakentamisessa vielä takavuosina yleiset kaivantojen sortumat on saatu jo vähenemään. 

Lehtinen pitää ammattirakentamista paljon turvallisempana kuin omatoimista rakentamista, pimeästä työstä puhumattakaan. 

Kuolemantapausten määrissä mitattuna Suomi on yksi Euroopan turvallisimmista maista. Tässä luvussa ei ole maakohtaista tulkinnallisuutta toisin kuin tapaturmaindeksissä, jossa Suomen monia muita maita kattavampi vakuutuskäytäntö näkyy tilastollisesti ylisuurina lievien tapaturmien määrinä.

Työturvallisuutta on analysoitu perusteellisemmin perjantain Rakennuslehdessä.

 

 

Tätä artikkelia on kommentoitu kerran

Yksi vastaus artikkeliin “Suomi ohitti Ruotsin työturvallisuudessa”

  1. Häh, tämä on kuin seiskapäivää lehdestä. Kummassa maassa kuolee enemmän ihmisiä turhaan.

Vastaa

Viimeisimmät näkökulmat