Kokeile kuukausi maksutta

Hartela ja Skanska saamassa ison Finnoon alueen toteutuksen Espoossa

Espoo on hakenut Finnoon ensimmäisen asemakaava-alueen (Finnoo I) suunnittelemiseksi ja toteuttamiseksi kumppaneita ideakilpailulla, joka päättyi viime vuoden lopulla. Kaupunki sai ehdotuksia eri osa-alueille kaikkiaan kahdeksalta eri toimijalta. Nyt esitetään suunnitteluvarauksia Skanska Talonrakennus Oy:lle yhdelle osa-alueelle ja Rakennusosakeyhtiö Hartelalle kolmelle osa-alueelle. Espoon kaupunginhallituksen elinkeino- ja kilpailukykyjaosto käsittelee asiaa 4. helmikuuta.

Espoo on hakenut Finnoon ensimmäisen asemakaava-alueen (Finnoo I) suunnittelemiseksi ja toteuttamiseksi kumppaneita ideakilpailulla, joka päättyi viime vuoden lopulla. Kaupunki sai ehdotuksia eri osa-alueille kaikkiaan kahdeksalta eri toimijalta. Nyt esitetään suunnitteluvarauksia Skanska Talonrakennus Oy:lle yhdelle osa-alueelle ja Rakennusosakeyhtiö Hartelalle kolmelle osa-alueelle. Espoon kaupunginhallituksen elinkeino- ja kilpailukykyjaosto käsittelee asiaa 4. helmikuuta.

Skanskan kumppanina suunnittelussa toimii Arkkitehtitoimisto Ajak. Hartelan suunnittelukumppani on Cederqvist & Jäntti Arkkitehdit. Nämä ehdotukset ottivat parhaiten huomioon arviointikriteerit ja aiemmin alueelle hyväksytyt tavoitteet. Ehdotuksissa oli selkeä kokonaisidea ja kaavallisia periaatteita oli kehitetty ansiokkaasti eteenpäin.

Finnoo I on ensimmäisenä rakennettava asemakaava-alue, jonka keskus rakennetaan samanaikaisesti metroaseman kanssa. Alueen sydämeksi tulee metroaseman yläpuolelle sijoittuva koko aluetta palveleva liike-, asuin-, palvelu- ja toimistokortteli. Aloitusalueelle rakennetaan asuntoja noin 250 000 kerrosneliömetriä eli noin 5 000 asukkaalle. Alueelle sijoittuu myös Finnoon luontokeskus.

Tavoitteena on laatia Finnoo I:n asemakaavaehdotukset osa-alueittain ja saada koko alueelle toteuttamisvalmius vuoteen 2015 mennessä. Suunnittelutyö tehdään yhdessä kumppaneiden kanssa. Suunnitteluvarauksen saajien tulee kehittää uusia ja innovatiivisia sekä muuntojoustavia asumisen ja työn toteuttamismalleja erityisesti tornitalojen ja keskustakortteleiden osalta.

Alueelle suunniteltavan luontokeskuksen konseptia tulee ideoida ja kehittää ja kytkeä se osaksi keskusta-alueen kävelymiljöötä ohjaten asiakasvirrat pois lintukosteikolta.

Suunnittelun tavoitteena on uusiutuvan energian kasvava hyödyntäminen alueen elinkaaren aikana sekä siihen liittyvä kestävä energian kulutus. Lisäksi tulee varmistaa edellytykset avoimille ja laajennettavissa oleville lämmitys-, jäähdytys- ja sähköverkoille sekä kulutuksen että tuotannon kannalta.

Alue tulee toteuttaa siten, että MAL-ohjelman tavoitteet täyttyvät. Alueen asuntotuotannosta tulee olla valtion tukemaa vuokra-asumista 20 prosenttia. Alueelle varaudutaan toteuttamaan Elä ja asu -seniorikeskus.

Tontit myydään tulevaisuudessa vaiheittain ajankohdan markkinahintaan ja siten, että korkeasta laadusta ja mahdollisesta suhdannevaihtelusta johtuva arvonnousu saadaan myös kaupungin hyödyksi. Suunnittelun aikana voidaan kehittää toteuttajille laatuun tai esimerkiksi energiatehokkuuteen liittyviä kannustimia.

Tätä artikkelia ei ole kommentoitu

0 vastausta artikkeliin “Hartela ja Skanska saamassa ison Finnoon alueen toteutuksen Espoossa”

Vastaa

Viimeisimmät näkökulmat