Kokeile kuukausi maksutta

Siilitien metroasema valittiin Vuoden 2013 Teräsrakenteeksi

Vuoden Teräsrakenne -palkinto on myönnetty tänä vuonna Siilitien metroasemalle. Aseman peruskorjauksen rakennustyöt käynnistyivät helmikuussa 2012 ja saatiin päätökseen kesäkuussa 2013. Palkinto jaettiin keskiviikkona 20. marraskuuta Teräsrakennepäivä 2013 -tilaisuudessa.

Vuoden Teräsrakenne -palkinto on myönnetty tänä vuonna Siilitien metroasemalle. Aseman peruskorjauksen rakennustyöt käynnistyivät helmikuussa 2012 ja saatiin päätökseen kesäkuussa 2013. Palkinto jaettiin keskiviikkona 20. marraskuuta Teräsrakennepäivä 2013 -tilaisuudessa.

image

Vuoden Teräsrakenne -palkinto jaettiin aseman pää- ja arkkitehtisuunnittelusta vastanneelle Cederqvist & Jäntti Arkkitehdit Oy:lle, rakennesuunnittelusta vastanneelle Insinööritoimisto Pontek Oy:lle sekä rakennuttajana toimineelle Helsingin kaupungin liikennelaitokselle.

Palkintolautakunnan mielestä Siilitien metroaseman peruskorjauksessa on käytetty terästä Teräsrakenne-palkinnon arvoisesti. Peruskorjauksessa asemalle tehtiin uusi teräsrakenteinen laiturikatos, laiturin länsipäädyn poistumistieporras sekä katutason kioski- ja odotustilarakennus. Aseman kaikki rakenteet ovat harmaaksi maalattua terästä ja seinäpinnat ruostumatonta terästä ja lasia.

Laiturikatoksen teräsrakenteinen lasijulkisivu on tunnistettava ja persoonallinen maamerkki metrosta ja Itäväylältä katsottuna. Julkisivu on oivaltavasti eriluonteinen lähestymissuunnasta riippuen.

Laiturikatos koostuu 1,5 metrin paksuista 9 x 18 metrin teräsristikkoelementeistä, jotka on nostettu paikoilleen vanhan katoksen toimiessa rakentamisen aikaisena suojana. Laiturikatoksen lasiseinärakenne on hengittävä ja lasiseinän kantavien I-profiilien reiät toimivat julkisivun savunpoistona. Laiturialueen pohjoispuoleinen kallioleikkaus on tuotu osaksi laiturialueen sisätilaa tehostusvalaistuksen avulla. Katutasossa rakennuksen kivijalkana on teräspilarein tuettu 6 metriä korkea kivikoriseinä, joka toimii kontrastina kevyelle lasijulkisivulle.

Rakennetekniikan näkökulmasta peruskorjauksen ratkaisu on oivallinen sen vuoksi, että asema saattoi olla käytössä koko rakentamisen ajan. Suuret teräsrakenteiset kattoelementit mahdollistivat tämän. Elementit olivat kevyitä ja ne koottiin työmaalla. Tuotantosarjan pituus oli niin suuri, että elementtiratkaisusta on saatu myös todellista kustannusetua.

Katon teräsrakenteet ovat selkeitä ja rakenteen toiminta on rakentajalle ymmärrettävä. Tulos osoittaa, että myös tällä tavoin toimien voidaan lopputuloksena saavuttaa korkealuokkaista arkkitehtuuria.

Siilitien metroaseman urakoi vastikään velkasaneerausta hakenut tamperelainen korjausrakentaja Rakennustoimisto Reno-Rakennus Oy. Yhtiö listasi velkasaneeraushakemuksessaan velkaantumisen syiksi kuusi tappiollista työmaata, joista yksi oli juuri Siilitien metroasema. Reno-Rakennuksen velkasaneerauksesta kertova uutinen löytyy alla olevista linkeistä.

Tätä artikkelia on kommentoitu kerran

Yksi vastaus artikkeliin “Siilitien metroasema valittiin Vuoden 2013 Teräsrakenteeksi”

  1. Terästä ja betonia. Onko betonirakenteissa jotain ongelmia havaittavissa?

Vastaa

Viimeisimmät näkökulmat