siirry sivun sisällä: navigaatio | sisältö
« Takaisin

Tukes löysi puutteellisia sähkötuotteita aiempaa enemmän


Tukes (Turvatekniikan keskus) löysi viime vuonna sähkötuotteiden markkinavalvonnassa vakavasti puutteellisia tuotteita edellisvuosia enemmän. Noin 300 turvallisuudeltaan puutteellisesta sähkötuotteesta 94 oli vakavasti puutteellisia, mikä on 40 prosenttia enemmän kuin edellisenä vuonna. Vakavasti puutteellisten sähkötuotteiden osuus oli 15 prosenttia kaikista testatuista tuotteista. Useimmiten turvallisuuspuutteita esiintyi muun muassa jatkojohdoissa ja valaisimissa. Ongelmia paljastui myös ilmastointilaitteiden energiamerkinnöissä.

Tukes teki viime vuonna lähes 2 800 valvontakäyntiä myymälöihin sekä valmistajien ja maahantuojien luokse. Vaatimusten vastaisiksi epäiltyjä sähkötuotteita testautettiin 700 kappaletta. Myyntikieltoja annettiin 150 tuotteelle. Maahantuoja velvoitettiin palautusmenettelyn avulla keräämään myydyt tuotteet takaisin kuluttajilta 21 tapauksessa.


Markkinavalvonnan yhteydessä havaittuja vakavia puutteita oli eniten kumikaapeleissa, joita on muun muassa auton sisätilan lämmittimissä, ulkokäyttöön tarkoitetuissa jatkojohdoissa ja johtokeloissa. Ulkokäyttöön tarkoitettujen kumikaapeleiden ongelmaksi on muodostunut pakkasenkestävyys. Huonoimmat johdot ovat murtuneet pakkastesteissä  niin, että paljaat johtimet ovat jääneet näkyviin. Jos kaapeli on kytketty sähköverkkoon, paljaita johtimia koskettava henkilö on hengenvaarassa.


Markkinavalvonnassa paljastui suuri joukko ilmastointilaitteita (ilmalämpöpumput sekä huoneilman viilennyslaitteet), joissa oli puutteelliset energiamerkinnät tai niitä ei ollut lainkaan.

Tukesin mukaan sähkölaitteiden turvallisuustaso on kuitenkin edelleen hyvä, vaikka se on hieman huonontunut edellisten vuosien tasosta.




« Takaisin
Uusimmat uutiset alueelta "Talotekniikka" XML/RSS-muodossa
Bookmark and Share

Aloita uusi keskustelu "Tukes löysi puutteellisia sähkötuotteita aiempaa enemmän"

Kaikki kentät ovat pakollisia.