siirry sivun sisällä: navigaatio | sisältö
« Takaisin

Sähköistysalalle saatiin uusi työehtosopimus


Sähköalojen ammattiliitto ry:n hallitus on hyväksynyt 27. elokuuta Sähköistysalan työehtosopimuksesta saavutetun neuvottelutuloksen. Sähkötekniset työnantajat Stta ry:n hallitus hyväksyi neuvottelutuloksen jo aiemmin. Syntyneen uuden työehtosopimuksen piirissä on kaikkiaan 146 Sähkötekniset työnantajat Stta ry:n jäsenyritystä, joiden palveluksessa on noin 4 300 sähköistysalan työntekijää.

Sopimus sisältää 11.8.2010 lähinnä alkavan palkanmaksukauden alusta 1,2 prosentin palkankorotuksen ja 120 euron suuruisen 15.9.2010 mennessä maksettavan kertakorvauksen. Tammikuun loppuun 2013 saakka ulottuvan sopimuskauden muista palkankorotuksista sovitaan myöhemmin.

Työehtosopimuksen tekstit ovat pääosin uusia tai uudistettuja.

Työehtosopimuksen yhteydessä on myös sovittu alan aikapalkkausjärjestelmän, urakkatyömääräysten sekä urakkahinnoittelun uudistamisesta sopimuskauden aikana. Sopimus linjaa näin merkittävästi alan tulevaa kehittämistä.

Neuvottelutuloksen hyväksymisen myötä Sähköalojen ammattiliitto ry:n julistama lakonuhka on rauennut. Määräaikainen lakko olisi alkanut 30. elokuuta ja koskenut 18 Stta:n jäsenyritystä.




« Takaisin
Uusimmat uutiset alueelta "Talotekniikka" XML/RSS-muodossa
Bookmark and Share

Aloita uusi keskustelu "Sähköistysalalle saatiin uusi työehtosopimus"

Kaikki kentät ovat pakollisia.