TVO ja Areva ovat jo pitkään kiistelleet siitä, kuka on vastuussa Olkiluodon kolmosreaktorin viivästymisestä ja siitä aiheutuneista kuluista. TVO on vaatinut laitostoimittajalta mittavia korvauksia viiveistä.
Arevan piti alun perin saada voimala valmiiksi vuonna 2009, mutta aikataulua on rukattu useaan otteeseen. Syksyllä TVO arvioi, että työt voivat venähtää vuoden 2012 puolelle.
TVO ei kerro tarkempia tietoja Arevan esittämistä vaatimuksista, koska välimiesmenettelyssä olevat asiat eivät ole julkisia. Areva on aiemmin syyttänyt TVO:ta muun muassa siitä, ettei hankkeen teknisiä asiakirjoja ole viety tarpeeksi nopeasti Säteilyturvakeskuksen hyväksyttäviksi.
TVO huomauttaa tiedotteessaan, että sillä on Areva-Siemensin kanssa kiinteähintainen avaimet käteen -sopimus Olkiluoto 3:n rakentamisesta.
STT


Uusimmat uutiset alueelta "Talous" XML/RSS-muodossa