Hämeenmaan market-toimialan kuluvan vuoden suurin investointi on Prisma Holma, joka avataan 5. maaliskuuta Lahdessa. Myös Lahden Prisma Launeen laajennustyöt ovat käynnissä. Ensi kesään mennessä toteutettavassa ensimmäisessä vaiheessa Prisma Laune saa noin 800 neliömetriä lisää myyntipinta-alaa päivittäistavaraosastolle. Laajennuksen toisessa vaiheessa myymälä laajenee 7 000 neliömetrillä ja piha-alueelle rakennetaan 1 400 autolle katetut paikoitustilat. Laajennushanke etenee Uudenmaankadun levennyshankeen aikataulun mukaisesti. Yhdessä näiden hankkeiden työllistämisvaikutus on noin 500 miestyövuotta.
Hämeenmaa aloittaa Prisman rakennustyöt myös Forssassa ja myymälä avataan syksyllä 2010. Prisma Forssan yhteyteen suunnitellaan myös ABC-automaattiasemaa.
Tavaratalotoimialalla Sokos Lahden uudistus- ja laajennustyöt jatkuvat. Tämän vuoden aikana Hämeenmaa uudistaa tavaratalon 3. kerroksen. Autotoimialalla Vesijärven Auton uusi täyden palvelun Toyota-autotalo avaa ovensa huhtikuun alussa Lahden Renkomäessä.
Hämeenmaa jatkaa myös lähipalveluiden kehittämistä ja uusi Sale avataan Hollolan kirkonkylälle 27. maaliskuuta. Uusi Sale on suunnitteilla myös Läyliäisiin.
Hämeenlinnassa puolestaan jatketaan Kodin Terran laajennustöitä.

Uusimmat uutiset alueelta "Talous" XML/RSS-muodossa