Nuorisosäätiö ja sen omistamat kiinteistöyhtiöt eivät ole tarkastuksen mukaan kaikilta osin riittävällä tarkkuudella noudattaneet arava- ja korkotukilainsäädännön säätiön toiminnalle asettamia vaatimuksia. Puutteita ilmeni muun muassa eri rahoitusmuodoin rahoitettujen asuntojen tuottojen ja kulujen erillään pidon seurannassa ja vuokrissa tuleviin korjauksiin kerättyjen varojen käytössä. Tarkastus ei Aran mukaan kuitenkaan anna aihetta ryhtyä arava- ja korkotukilainsäädännön mahdollistamiin toimenpiteisiin.
Aran yleishyödylliseksi yhteisöksi nimeämän Nuorisosäätiön vuosittain maksamiin kuluihin todettiin sisältyvän sellaisia kustannuksia, joiden perusteita ja kohtuullisuutta ei Aran mielestä voi kaikilta osin pitää sosiaalista asuntojen vuokraustoimintaa harjoittavalle yhteisölle hyväksyttävänä.
Poliittisen tuen osalta tarkastuksessa ei tullut esiin mitään uutta jo julkisuudessa esitettyyn verrattuna: tukea on annettu osallistumalla seminaareihin ja ostamalla tauluja. Tarkastus osoitti, että poliittista tukea ei ole maksettu Ara-asuntojen asukkailta perityillä vuokrilla lukuun ottamatta kahden kiinteistöyhtiön yhtä tauluhankintaa ja yhtä seminaarimaksua, joiden merkitys on ollut vähäinen.
Aran mukaan poliittisen toiminnan tukeminen ei voi kuulua yleishyödylliseksi nimetyn sosiaalista asuntojen vuokraustoimintaa harjoittavan yhteisön toimintaan. Tämän estää jo arava- ja korkotukilainsäädäntö, jossa yleishyödylliseksi yhteisöksi nimetyn yhteisön toimiala määritellään suppeaksi ja rajatuksi.
Ei sanktioita
RAY perii Nuorisosäätiöltä tukia takaisin, mutta Arasta ei kohdistu Nuorisosäätiöön moitteiden lisäksi sanktioita. Virtasen mukaan esimerkiksi arava- ja korkotukilainsäädännön mahdollistama aravalainan irtisanominen, korkotuen lakkauttaminen tai periminen takaisin edellyttäisivät räikeitä rikkeitä, esimerkiksi väärän tiedon antamista hakuvaiheessa tai kohteen loppuhinnan ilmoittamisessa. Tällaista ei Nuorisosäätiön osalta ole.
Virtasen mukaan lainsäädäntö on hyvin tulkinnanvaraista siinä, mihin yleishyödyllinen yhteisö saa käyttää rahojaan.
Nuorisosäätiö on antamassaan vastineessa lupautunut jatkossa toimimaan siten, että konsernin toiminta täyttää lain vaatimukset ja Aran antamat ohjeet ja suositukset.
Aran Nuorisosäätiötä koskeva tarkastus kesti pitkään. Asia on virastolle kiusallinen, sillä se sai ympäristöministeriöltä huomautuksen Nuorisosäätiölle myönnetystä ylisuuresta avustuksesta Nuorisosäätiön Vantaan Rosendalinkujan kohteeseen. Kohde sai myös suullisen aloitusluvan vastoin kirjallista päätöstä.
Mikko Kortelainen
(Kuva: Anne Kurki ja Pentti Hokkanen)


Uusimmat uutiset alueelta "Talous" XML/RSS-muodossa