siirry sivun sisällä: navigaatio | sisältö
« Takaisin

Onnisen tulos painui tappiolle vuonna 2009


Lvis-tuotteita myyvän Onninen-konsernin liikevaihto supistui viime vuonna lähes neljänneksen vuoden 2008 lukemista ja samalla tulos painui tappiolle. Markkinat hiipuivat lähes kaikissa toimintamaissa sekä asiakas- ja tuoteryhmissä. Yhtiön mukaan näkymät kuluvalle vuodelle ovat epävarmat. Onninen ennakoi kuitenkin sekä liikevaihtonsa että tuloksensa kohenevan vuonna 2010 vuoteen 2009 verrattuna.

Onninen-konserni 1-12 2009/1-12 2008

 

  • Liikevaihto milj. euroa 1 335,6/1 748,0
  • Liikevoitto % -1,0/1,7
  • Tulos ennen veroja milj. euroa -16,3/22,1
  • Omavaraisuusaste % 37,4/37,1 
  • Tase milj. euroa 368,2/419,0
  • Henkilöstö (kauden lopussa) 2 759/3 210

 

Suomessa Onnisen kysyntä heikkeni kaikissa asiakassegmenteissä. Erityisen suuri lasku oli teollisuus-segmentissä. Onninen Suomen liikevaihto kutistui 660,1 miljoonaan euroon 864,2 miljoonasta eurosta. Suomen liikevoitto supistui 5,2 miljoonaan euroon 39,3 miljoonasta eurosta.


Muista maista Onnisen liikevoitto ylsi plussalle Puolassa ja Norjassa yhtiö ylsi nollatulokseen. Kaikilla muilla maantieteellisillä toiminta-alueillaan Onninen teki tappiota. Venäjällä Onnisen tappio oli kuitenkin edellisvuotta pienempi. Liikevaihto supistui kaikissa maissa.


Onninen ennakoi kysynnän laskun päättyneen omilla tuotealueillaan. Vuoden 2010 edetessä kysynnän arvioidaan kääntyvän hienoiseen nousuun ja vuositason liikevaihdon olevan hieman vuotta 2009 suurempi. Kasvua tavoitellaan kaikissa Onnisen toimintamaissa.



Hannu Lättilä


« Takaisin
Uusimmat uutiset alueelta "Talous" XML/RSS-muodossa
Bookmark and Share

Aloita uusi keskustelu "Onnisen tulos painui tappiolle vuonna 2009"

Kaikki kentät ovat pakollisia.