Koko maassa aloitettiin viimeisen neljän kuukauden aikana noin 3 000 gryndausasuntoa, mikä tietäisi tasaisella vauhdilla 9 000 asunnon vuosituotantoa. Sekin on kysynnän ja tarjonnan valossa kuitenkin liian vähän, sillä uusilla asunnoilla tehdään nykyvauhdilla noin 11 500 kauppaa vuodessa. Tarjonta on laskenut edelleen, myynnissä on enää 4 900 uutta asuntoa. Valmiita myymättömiä asuntoja on 1700, kun kun määrä oli vuosi sitten enimmillään noin 4 000. Rakenteilla olevien 3 200 asunnon lisäksi työn alla on vähintäänkin sama määrä jo myytyjä asuntoja.
Kysynnän kasvun yllättämät rakentajat välttävät kuitenkin edelleen riskejä. Gryndausaloitusten kannalta onkin ratkaisevaa, säilyykö kuluttajien luottamus nykytasolla. Siihen vaikuttaa erityisesti korkotaso ja työttömyyden kehitys.
Pääkaupunkiseudun myyntivarasto vain 4,4 kuukautta
Pääkaupunkisedun uusien asuntojen myyntivarasto on romahtanut 4,4 kuukauteen. Lukema kertoo, kuinka kauan myynnissä olevien asuntojen kauppaaminen kestää kuluneen neljän kuukauden kaupantekovauhdilla. Myyntivarasto on nyt pienempi kuin kertaakaan 2000-luvulla. Tilanne on heilahtanut ääripäästä toiseen, sillä vuosi sitten myyntivaraston pituus oli ennätykselliset 39,3 kuukautta.
Muualla maassa myyntivarasto on 5,3 kuukautta.
Uusien asuntojen kauppa on lisääntynyt pääkaupunkiseudulla lokakuusta lähes neljänneksellä ja vuodessa määrä on nelinkertaistunut. Loka-helmikuussa kauppatahti oli niin vilkasta, että sitä isompiin kauppalukuihin on ylletty vain kerran vastaavalla ajanjaksolla koko kahdeksan vuotta kestäneen seurannan aikana. Nykytahdilla pääkaupunkiseudulla tehdään 3 398 uuden asunnon kauppaa vuodessa. Rajuinta kaupan kasvu on ollut Vantaalla.
Asuntojen tarjonta on vähentynyt edelleen. Helsingissä, Espoossa, Kauniaisessa ja Vantaalla on myynnissä vain 1 235 asuntoa. Määrä on pudonnut vuodessa alle puoleen. Valmiita asuntoja on myymättä enää noin 400. Rakenteilla olevia asuntoja on myynnissä 824. Työn alla on kuitenkin yli tuplamäärä asuntoja, sillä jo myytyjä asuntoja on rakenteilla 1 040.
Pääkaupunkiseudun neljän kuukauden asuntoaloitukset ennakoisivat alueelle noin 2 600 gryndausasunnon vuosituotantoa. Asuntokaupan valossa gryndausaloitukset näyttävät kuitenkin nousevan 3 000-4 000 asunnon tasolle, mikäli asuntokysyntä ei hiivu. Alitarjonnasta huolimatta uudet asunnot eivät lopu kuin tilapäisesti. Pula koskee vain muuttovalmiita asuntoja tämän vuoden osalta.
Hinnat nousseet rajusti
Myynnissä olevien uusien asuntojen hinnat ovat nousseet pääkaupunkiseudulla vuodessa 15,8 prosenttia ja lokakuustakin 5,1 prosenttia. Helsingissä myynnissä oleva vapaarahoitteinen asunto maksaa keskimäärin huikeat 5 923 euroa neliöltä. Hitas-asunnon keskihinta on siitä vain puolet, 3 015 euroa neliöltä. Espoossa ja Kauniaisissa uusi asunto maksaa keskimäärin 4 245 euroa neliöltä, Vantaalla 3 555 euroa.
Osa hinnan noususta aiheutuu tarjonnan rakenteen muuttumisesta. Erityisesti Helsingissä on edelleen myynnissä kalliita valmiita arvoasuntoja. Aloitukset ovat myös painottuneet kerrostaloihin. Keskipinta-alat ovat laskeneet selvästi, mikä sekin nostaa neliöhintoja. Rakenteellisista tekijöistä huolimatta on ilmeistä, että pääkaupunkiseudun asuntomarkkinat ovat jo lievästi ylikuumentuneet.
Vanhat asunnot kallistuivat pääkaupunkiseudulla 10,7 prosenttia vuodessa.
Mikko Kortelainen


Uusimmat uutiset alueelta "Talous" XML/RSS-muodossa