Tämän 15 vuoden ylimenokauden jälkeen tiestön ylläpidon rahantarve olisi Pöyryn laskelmien mukaan noin 200 miljoonaa euroa vuodessa. Myös Liikenneviraston tieosasto on laskenut vuosittaiseksi tiestön ylläpidon rahoitustarpeeksi 200 miljoonaa euroa. Infra ry:n mukaan nykyrahoituksella vain ylempiasteisimman tieverkon kunto pystytään säilyttämään, mutta muun tieverkon kunto romahtaa.
Ylläpidon rahoituksen vähenemisen vaikutuksena päällysteiden keskimääräinen uusimisväli kasvaa nykyisestä noin 15 vuodesta 20 vuoteen, vähäliikenteisillä teillä jopa 30-40 vuoteen. Myös huonokuntoisten siltojen määrä kasvaa.
"2010-luvusta olisi aiheellista tehdä tiestömme ylläpidon ja korjauksen vuosikymmen. Rapistuneet väylät muodostavat riskin suomalaisten turvallisuudelle", Infra ry:n kehittämisjohtaja Heikki Jämsä muistuttaa.
Hannu Lättilä

Uusimmat uutiset alueelta "Talous" XML/RSS-muodossa