Johtokunnan näkemyksen mukaan Aran laatimassa tarkastuskertomuksessa esitetyt toimenpiteet ja huomautukset vastaavat Aran valvonnassa yleisesti noudatettuja menettelytapoja, joilla yhteisöjä opastetaan ja kehotetaan korjaamaan toimintaansa liittyviä puutteita vastaamaan arava- ja korkotukilainsäädännön tarkoitusta ja periaatteita.
Aran johtokunnan mukaan Nuorisosäätiön yleishyödylliseksi yhteisöksi nimeämisen peruuttamiselle ja aravalainan irtisanomiselle, korkotuen lakkauttamiselle tai avustusten takaisinperinnälle ei ole perusteita.
Johtokunta yhtyy niihin tarkastuskertomuksessa esitettyihin toimenpiteisiin, joita Nuorisosäätiötä on pyydetty tekemään ja joihin se on jo osittain ryhtynyt ja luvannut ryhtyä. Näitä toimenpiteitä ovat muun muassa kokouspalkkiokäytännön ja säätiön muun varojen käytön kohtuullistaminen, vuokranmääritystä koskevan ohjeistuksen tarkempi noudattaminen ja isännöintipalkkioiden alentaminen.
Johtokunta kehottaa säätiötä lisäksi tulevassa toiminnassaan kiinnittämään erityistä huomiota yleishyödylliseksi asuntoyhteisöksi nimetyn yhteisön toimintaan liittyviin yleishyödyllisyyden edellytyksiin sekä säätiön sääntöjen mukaisen muun toiminnan yhteensovittamiseen yleishyödyllisyyssäännösten kanssa.

Uusimmat uutiset alueelta "Talous" XML/RSS-muodossa