Kokeile kuukausi maksutta

Putkivuodot nousseet kalleimmaksi kotivahingoksi

Vesivuotojen aiheuttamat vahingot ovat nousseet suurimmaksi korvattavaksi kotivahingoksi Suomessa. Savon Sanomien mukaan putkivahingot ovat ohittaneet ensimmäistä kertaa tulipalojen aiheuttamat vahingot.

Vesivuotojen aiheuttamat vahingot ovat nousseet suurimmaksi korvattavaksi kotivahingoksi Suomessa. Savon Sanomien mukaan putkivahingot ovat ohittaneet ensimmäistä kertaa tulipalojen aiheuttamat vahingot.

Finanssialan keskusliiton vahingontorjuntapäällikön Seppo Pekurisen mukaan putkistot ovat monessa vanhassa talossa huonossa kunnossa, eivätkä asukkaat ymmärrä remontin tarvetta. Uusissa taloissa vesivahingot johtuvat usein puolestaan rakennusvirheistä.

Lisäksi ongelmia aiheuttavat astianpesukoneet.

-Astianpesukoneita asennetaan paljon itse ja käyttömukavuuden vuoksi jälkiasennuksena keittiön kaapistoihin. Poistoletkun turvallinen ankkurointi on tärkeä tehdä oikein ja kunnolla tai joskus edessä voi olla vuotovahingon jälkien ihmettely, Pekurinen sanoo Savon Sanomissa.

Viime vuonna vakuutusyhtiöt korvasivat vuotovahinkoja yli 70 miljoonalla eurolla. Vakuutusyhtiöille ilmoitettiin keskimäärin 53 vuotovahinkoa joka päivä.

Tätä artikkelia ei ole kommentoitu

0 vastausta artikkeliin “Putkivuodot nousseet kalleimmaksi kotivahingoksi”

Vastaa

Viimeisimmät näkökulmat