Konsernin johtoryhmän jäseneksi vastuualueenaan yhdyskuntatekniikka nimitetään 1.9. alkaen Ruotsin kansalainen diplomi-insinööri Robin Carlsson (44), joka on vuodesta 2008 johtanut yhdyskuntateknistä liiketoimintaa Graevenitzin alaisuudessa. Carlssonin vastuulle siirtyy myös konsernin teknologian kehitys sekä tuote- ja järjestelmäkehitys Euroopassa.
Syyskuun alusta alkaen konsernin johtoryhmässä tehdään myös Euroopan taloteknistä liiketoimintaa koskevia muutoksia. Keski- ja Itä-Euroopan myynnistä ja markkinoinnista vastaava johtaja Heiko Folgmann saa nykyisen vastuunsa lisäksi vastattavakseen myös Sisäilmastoratkaisut-liiketoimintaryhmän.
Pohjois- ja Lounais-Euroopan myynnistä ja markkinoinnista vastaavan johtajan Fernando Rosesin vastuulle siirtyy Käyttövesiratkaisut-liiketoimintaryhmä hänen nykyisten vastuidensa lisäksi.
Muutokset ovat osa Euroopan taloteknisen organisaation jatkokehitystä. Niiden avulla pyritään nopeuttamaan päätöksentekoa ja tuomaan asiakasrajapinta lähelle tuoteryhmien kehitystä.
Tämän organisaatiomuutoksen yhteydessä tuote- ja palvelutarjonnasta vastaava kehitys- ja teknologiajohtaja Jukka Kallioinen jättää yhtiön.
(Kuva: Pentti Hokkanen)

Uusimmat uutiset alueelta "Talous" XML/RSS-muodossa