Pekkala painottaa, että mitään rikollista ei välttämättä ole tapahtunut. "Selvitämme aikanaan näiden yritysten toiminnan. Toivoisin, että asiat kuvattaisiin julkisuudessa oikeissa kehyksissä."
Ydinvoimalatyömaalla toimii joitakin satoja firmoja, osa pitkissäkin alihankintaketjuissa. Työsuojelutarkastajat haastattelivat valvontaiskussaan noin 85 yrityksen työntekijöitä. Valvojat setvivät myös työsuhteiden vähimmäisehtoja.
"Tuloksia ei ole vielä käyty läpi. Alustavasti vaikuttaa siltä, että ei olisi ainakaan räikeitä lainrikkomuksia. Toisaalta - jos palkkausta halutaan peitellä, niin tietoja on hyvin vaikea kaivaa esille. Tietoja ei ole pakko antaa viranomaisille", Pekkala sanoo.
Yllätystarkastus meni myttyyn
Työsuojeluvalvojien oli tarkoitus tehdä suuri isku ydinvoimalan työmaalle 6. päivä lokakuuta. Aamukuudeksi aiottu yllätys tyrehtyi voimala-alueen kulunvalvontaan. Kahdestatoista tarkastajasta vain kolme ja molemmat tulkit pääsivät heti voimala-alueelle. Näiden viiden tulosta oli ilmoitettu etukäteen, ja heille oli kulkuluvat. Muista tarkastajista ei ollut ilmoitettu, jotta yllätys säilyisi. He saivat kulkuluvat vasta kahdeksan aikoihin.
"Haastatteluja saatiin runsaat kolmesataa, kun tavoite oli kuutisensataa", Pekkala toteaa.
AVI miettii nyt, mitä tehdä. Pekkala pitää mahdollisena jopa poliisitutkinnan pyytämistä viranomaistoiminnan rajoittamisesta. "Toinen polku on se, että hankimme itse suoraan lisätietoa TVO:lta ja portilla toimivalta vartiointiliikkeeltä."
TVO puolustaa kulunvalvonnan menettelyä. "Tarkastajien kulunvalvonta-asiat piti laittaa kuntoon. Emme me voi ketään päästää alueelle ilman lupaa", viestintäpäällikkö Käthe Sarparanta kertoi aiemmin STT:lle.
Olkiluodon työmaalla työskentelee runsaat neljätuhatta henkilöä, heistä ulkomaalaisia on yli kolmetuhatta.
STT


Uusimmat uutiset alueelta "Talous" XML/RSS-muodossa