siirry sivun sisällä: navigaatio | sisältö
« Takaisin

Muurametalojen tehdaslaajennus valmistui


Valmistaloja tuottava Muurametalot Oy avasi tiistaina 10. tammikuuta Tornion Karungissa sijaitsevan tuotantolaitoksensa uuden laajennusosan. Tehdaslaajennus käsittää noin 1 300 neliötä tuotantopinta-alaa ja sen lisäksi varasto- ja materiaalihallintatiloja. Uudessa tehtaassa pystytään valmistamaan jopa 500 taloa vuodessa, mikä kaksinkertaistaa nykyisen kapasiteetin. Uusi tehdas työllistää yli 50 tehdastyöntekijää.

Tehtaanjohtaja Ismo Säilyn mukaan tehdaslaajennus mahdollistaa myös talojen entistä korkeamman valmiusasteen esimerkiksi talotekniikan osalta sekä tehokkaamman ja joustavamman tuotannon. Rakentamistyöstä suurempi osa tapahtuu tehdasolosuhteissa, joissa talot valmistuvat puurunkoisina tilaelementteinä pitkälle valmiina.

Muurametalojen yrittäjät, toimitusjohtaja Lauri Vappula ja hallituksen puheenjohtaja Leif Häggblom, uskovat vahvasti suomalaiseen pientalojen kysyntään ja puurakentamiseen. Heidän mukaansa erityisesti muuttovalmiiden pientalojen kysyntä on jatkunut hyvänä talouden heilahteluista huolimatta.

”Kuluttajien kiinnostus rakentaa oma yksilöllinen koti on edelleenkin tutkimuksissa unelma, joka halutaan toteuttaa. Toteuttamisen toki halutaan selkeästi valmiimpana kuin aiemmin”, Vappula toteaa.

Muurametalojen pääkonttori ja kotipaikka on Jyväskylä. Muurametalojen valmistus jakaantuu tehdas- ja kohderakentamiseen. Yhtiön liikevaihto oli 30 miljoonaa euroa vuonna 2011, ja yhtiö työllistää 110 rakentamisen ammattilaista. Kaikki talot ovat puurunkoisia, alapohjasta ylimmäiseen kattopalkkiin.




« Takaisin
Uusimmat uutiset alueelta "Talous" XML/RSS-muodossa
Bookmark and Share

Aloita uusi keskustelu "Muurametalojen tehdaslaajennus valmistui"

Kaikki kentät ovat pakollisia.