JyNet on sähkö-, turva- ja telealaan erikoistunut urakointiyhtiö. Yhtiön toimialoja ovat verkonrakennus, tievalaistus sekä talo- ja kodinturvatekniikka. JyNetille nyt sovittu kauppa merkitsee uusille toimialoille lähtöä, sillä kaupassa se vastaanottaa 115 henkeä, joiden joukossa on merkittävä määrä kaukolämpö- ja vesiurakoinnin ammattilaisia.
JyNetin asiakkaita ovat verkkoyhtiöt, julkisyhteisöt, yritykset ja yksityiset asiakkaat kautta Suomen. Nyt tehtyyn sopimukseen sisältyy kolmen vuoden hankintasopimus urakointitöistä Jyväskylän Energia -yhtiöille. JyNet aikoo kuitenkin kehittää ostettua urakointitoimintaa markkinaehtoiseksi toimijaksi, joka palvelee jatkossa tehokkaasti myös yksityisiä energia-alan yrityksiä ja toimijoita. Kaupan myötä JyNet vahvistaa asemaansa maakunnallisena urakointiyhtiönä.
JE-Urakoinnin myyntiprosessi on aiheuttanut kosolti harmaita hiuksia Jyväskylän Energialle. JE-Urakoinnin työntekijät ovat vastalauseena liiketoiminnan myyntiaikeille toteuttaneet jo monta ulosmarssia. Viimeksi työntekijät marssivat ulos viime viikolla.


Uusimmat uutiset alueelta "Talous" XML/RSS-muodossa