Työntekijä oli häiriötilanteen jälkeen palaamassa työpisteeseensä lamellin vastaanottoon. Höyläri, joka ei ollut havainnut työntekijän poistuneen työpisteestään, syötti lamellin höylän vetotelalle. Lamelli osui työntekijää keskivartaloon 2,5 metrin sekuntivauhdilla. Iskun voimasta työntekijä putosi työtasolta noin kahden metrin matkan lattialle saaden vammoja.
Työsuojeluviranomainen katsoi, että työnantaja oli laiminlyönyt jatkuvan seurannan ja siinä havaittuihin epäkohtiin puuttumisen, vaarojen selvittämisen ja arvioinnin, kulkutien turvallisuudesta huolehtimisen sekä höylälinjan vaara-alueen suojaamisen. Höyläyskoneen lamellihöylän ja -puristimen välisen työtason vaara-alueella voitiin kulkea esteettömästi. Vaara-alueen reunoille asennettujen puomien avaaminen ei pysäyttänyt koneen toimintoja. Tapaturman jälkeen höyläyskoneeseen on asennettu portti, jonka avaaminen pysäyttää koneen toiminnot.
Käräjäoikeus totesi, että vastaajat olivat laiminlyöneet huolehtia siitä, että lamellihöylän ja -puristimen välinen työpisto olisi ollut varustettu portilla, joka katkaisee sähkövirran höyläyskoneelta, kun työpisteestä poistutaan vaara-alueelle.
Etelä-Pohjanmaan käräjäoikeus tuomitsi työnjohtajalle, toimitusjohtajalle ja tuotantopäällikölle kaikille 15 päiväsakon rangaistukset työturvallisuusrikoksesta.

Uusimmat uutiset alueelta "Talous" XML/RSS-muodossa