siirry sivun sisällä: navigaatio | sisältö
« Takaisin

Haavisto ja Pekkarinen haluavat kaivosrahaston


Vihreiden eduskuntaryhmän puheenjohtaja Pekka Haavisto ehdottaa Suomeen kaivosveroa. Hänen mukaansa veron tuotoilla voisi kerätä kaivosrahastoa, jota voisi käyttää kaivospaikkakuntien kehityksen tukemiseen.

Vihreiden puoluekokouksessa Lappeenrannassa esiintynyt Haavisto on sitä mieltä, että kaivosrahasto olisi tärkeä etenkin Lapin tulevaisuudelle.

"Tiedämme, että kaivostoiminnalla on alku ja loppu, emmekä halua, että aikanaan kaivostoiminnan päätyttyä jälkeen jää riutuvia tai kuolleita kaivospaikkakuntia."

Haavisto moitti myös uudistettua kaivoslakia ja jo avattujen kaivosten ympäristövalvontaa.
Hänen mukaansa viranomaisten mahdollisuudet valvoa ympäristölupien noudattamista ovat huomattavan puutteelliset. Haavisto arvostelee niin ikään malminetsintään liittyviä käytäntöjä. Haavisto huomauttaa, että malminetsinnästä on muodostunut eräänlainen jokamiehenoikeus, jota käyttävät kansainväliset kaivosyhtiöt.

Pekkarinen samoilla linjoilla

Myös kansanedustaja Mauri Pekkarinen (kesk.) kannattaa kaivosrahaston perustamista. Pekkarisen mukaan kaivosrahasto tarjoaisi valtiolle ja suomalaisille sijoittajille mahdollisuuden tulla mukaan omistajana. Rahasto sijoittaisi varoja sekä aikaisen vaiheen kaivosprojekteihin että kypsiin yrityksiin.

Kaivosrahaston pääomien kartuttamista voitaisiin Pekkarisen mielestä edistää myös kaivostoiminnan harjoittajilta perittävillä maksuilla.

"Maksun tai veron perusteiden ja tason tulee kuitenkin olla tarkoin harkittuja", Pekkarinen kirjoittaa tiedotteessaan.

Kaivostoimialan laajeneminen on asettanut ympäristölainsäädännön ja ympäristöhallinnon valvontavoimavarat Pekkarisen mukaan koetukselle.

"Molemmat tulee saattaa ajan tasalle mahdollisimman nopeasti", Pekkarinen kirjoittaa.



STT


« Takaisin
Uusimmat uutiset alueelta "Talous" XML/RSS-muodossa
Bookmark and Share

Aloita uusi keskustelu "Haavisto ja Pekkarinen haluavat kaivosrahaston"

Kaikki kentät ovat pakollisia.