Kokeile kuukausi maksutta

Lähes puolet Talvivaaran työntekijöistä irtisanomisvaarassa

Kaivosyhtiö Talvivaara pohtii enimmillään 250 työntekijän irtisanomista tai lomauttamista. Yhtiöllä on tällä hetkellä noin 600 työntekijää. Mahdolliset henkilöstövähennykset ja lomautukset ovat osa yhtiön tehostamisohjelmaa. Yt-neuvottelujen piirissä on koko konsernin henkilöstö.

”Meidän täytyy käyttää kaikki keinot toiminnan tehostamiseen. Valitettavasti henkilöstö liittyy siihen yhtenä osatekijänä”, yhtiön varatoimitusjohtaja Saila Miettinen-Lähde sanoo.

Tehostamisen kohteena ovat kaikki yhtiön toiminnat kaivostoiminnan eri vaiheista ja hallintoon.

Yhtiö ilmoitti jo alkuvuonna lomauttavansa lähes 200 työntekijää. Heistä yli puolet ehti olla lomautettuna, kun lomautukset peruttiin toukokuussa.

Yhtiön mukaan suurin syy kustannussäästöjen taustalla on yhtiön päätuote nikkelin huono hintakehitys alkuvuonna. Viime viikkoina tonnista nikkeliä on maksettu alle 14 000 dollaria. Nykyinen hintataso ei ole Miettinen-Lähteen mukaan kestävä yhtiölle eikä koko maailman nikkeliteollisuudellekaan.

”Kestävä taso olisi lähempänä 20 000 dollaria per tonni. Nykyinen markkinatilanne reflektoi Kiinaan kohdistuvia kasvu-odotuksia ja riskejä sekä globaalin teräsmarkkinan tilannetta.”

Tätä artikkelia ei ole kommentoitu

0 vastausta artikkeliin “Lähes puolet Talvivaaran työntekijöistä irtisanomisvaarassa”

Vastaa

Viimeisimmät näkökulmat