Kokeile kuukausi maksutta

Stul: Sähköistysalan alamäki on päättymässä

Sähköistysalan työttömyys on kasvanut viime vuodesta, ja alan työttömyysaste on nyt noin 10 prosenttia. Alalla uskotaan kuitenkin työvoiman tarpeen kasvavan syksyyn ja ensi vuoteen mennessä. Muutenkin alan suunnittelijoiden ja urakoitsijoiden markkinaodotukset ovat valoisammat kuin kertaakaan vuoden 2011 kevään jälkeen. Tämä käy ilmi Sähkösuunnittelijat NSS:n sekä Sähkö- ja teleurakoitsijaliitto Stul:n maaliskuussa jäsenilleen tekemästä suhdannekyselystä. 

Tarjouskannat ovat suhdannekyselyn mukaan parantuneet sekä urakoitsijoilla että etenkin suunnittelijoilla, joiden näkymät ovat parhaat kolmeen vuoteen.

”Suunnittelijoilla parantunut tilanne näkyy jo työkannoissa, jotka ovat lähteneet kasvuun”, NSS:n toimitusjohtaja Risto Hiltunen sanoo.

Urakoitsijoillakin pitkään jatkunut työkantojen pudotus on päättynyt. Sähköistysalan urakoitsijoiden kannattavuus on silti yhä tutkimushistorian alhaisimmalla tasolla.

Sähköistysalan konkurssien määrä oli viime vuonna korkein sitten 1990-luvun alun laman. Suunnittelijoista suurin osa odottaa kuitenkin jo tulosten parantuvan, eivätkä urakoitsijatkaan enää usko tilanteensa heikkenevän.

”Kasvun hitaan käynnistymisen vuoksi on kuitenkin ennakoitavissa, että etenkin urakoinnin puolella konkurssien määrä pysynee edelleen selvästi normaalia korkeammalla tasolla”, Stul:n toimitusjohtaja Olli-Heikki Kyllönen sanoo.

Sekä suunnittelu- että urakointisektorit ennustavat lisäävänsä työvoimaa ensi syksynä.

”Runsaan eläköitymisen johdosta on oletettavaa, että varsinkin kokeneista suunnittelijoista on jatkossa mieluummin pulaa kuin ylitarjontaa”, Hiltunen sanoo.

Sähköistysalan edustajien mielestä suurimmat ongelmat ovat uudisurakoinnin sopimuskäytännöissä. Rakennuttajat ja pääurakoitsijat suosivat pilkottuja urakoita sekä pitkiä sopimusketjuja. Hiltusen ja Kyllösen mukaan tämä yhdessä eriskummallisten sopimusmallien ja työmaakäytäntöjen kanssa johtaa luvattoman usein sekä kestämättömään hintatasoon että huonoon rakentamisen laatuun.

Tätä artikkelia ei ole kommentoitu

0 vastausta artikkeliin “Stul: Sähköistysalan alamäki on päättymässä”

Vastaa

Viimeisimmät näkökulmat