Kokeile kuukausi maksutta

Rautaruukin tulos yhä pakkasella

Teräsyhtiö Rautaruukki jatkaa tappion tekemistä. Ensimmäisen vuosineljänneksen tulos ennen veroja oli parikymmentä miljoonaa euroa pakkasella. Yhtiön mukaan vertailukelpoinenkin tulos jäi toistakymmentä miljoonaa euroa tappiolle.
Tappiota syntyi enemmän kuin vuosi sitten. Liikevaihto oli 581 miljoonaa euroa, mikä on hieman viimevuotista vähemmän.

Yhtiö uskoo, että liikevaihto ja liikevoitto kohenevat tänä vuonna viime vuodesta.
Toimitusjohtaja Sakari Tammisen mukaan Ukrainan kriisin vaikutukset eivät vielä näkyneet merkittävästi Ruukin päivittäisessä liiketoiminnassa Ukrainassa tai Venäjällä.

Katsauskaudella kriisistä koitui yhtiölle kuitenkin noin 8 miljoonan euron laskennallinen kurssitappio.

Rautaruukki on sulautumassa ruotsalaiseen teräyhtiöön SSAB:hen.

Tätä artikkelia ei ole kommentoitu

0 vastausta artikkeliin “Rautaruukin tulos yhä pakkasella”

Vastaa

Viimeisimmät näkökulmat